Onnellinen pötkylä

Jou Jou! Tein pitkän herääääämisen. Se alkoi jo viideltä. Katsottuani kelloa, huokaisin ja ajattelin luovuttaa mokan keittoon. Väsytti, mutta ei muka nukuttanut. Tätä näin jatkoin aina kasiin asti. Puolen tunnin välein tsiikailin kelloa ja keitin sitä mokkoo. Hyvä hämäys ja yllätin itsenkin nousemalla sängystä ihmisen aikaan. Hyvä minä. Tarinan opetus. Koskaan ei kannata luovuttaa.

Ostin eilen sellaisen jumppapötkylän. Virallinen nimi on kaiketi Trigger point roller. Tytöt duunissa on höyrähtänyt ja minä sen mukana. Kysymyksessä on kehonhuolto. Olin kyllä lukenut asiasta jostakin lehdestä ja ajatellut, että toi voisi olla mulle hyvä juttu. Katsoin eilen netistä opetusvideon ja illalla  nylykyttelin lattialla. Piru vie, on aika tehokas yksinkertaisuus. Kova pötky ja itseäsi hinkkaat sitä vasten. Teki aika kutaa väsyneelle selälle ja hei, rintalihakset ovat arat! Ne ovat juuri meillä, tämän ammatinharjoittajalla, ne hankalat paikat. Yleensä niitä ei koskaan hierojalla hierota ja ainakin mulla jumittaa pahemman kerran. Olen menossa ihan ohjatulle tunnille ja tarkoituksena on ottaa tuosta sellainen illallinen tapa. Aukaisee tehokkaasti jumeja ja käsittelee lihakalvoja. Huollettava itseä on, kyllä on!

TV2 illalla: Heteroille oma pride

Tänään illalla Yle TV2 Silminnäkijässä Liikaa homotusta. Ohjelmassa kysytään tyrkyttääkö media liikaa homomyönteisyyttä ja voiko kaikissa ammateissa tulla ulos kaapista. Pitäisikö tai edes voiko homokielteisiä asenteita ymmärtää?

Sattuipa silmiin tämmöinen mainos. Tulee tänä iltana töllöttimestä. Ajattelin tallentaa, kun en kerkeä katsomaan. Mutta tämä on ihan asiaa. Tästä minäkin olen täällä aikaisemmin vaahdonnut. Vaikka itse edustankin kyseessä olevaa vähemmistö ( nykyään siis enemmistö) ryhmää, niin on ihan paikallaan pikkasen katsoa mistä reijästä se kana pissii. Niin on mennyt mahottomaksi tämä vouhkaaminen asiasta. Minä olen siitä ihmeellinen vähemmistö, että haluaisin sellaisena myös pysyä. En ymmärrä, mikä helevetin hinku homoilla on olla niin heteroa.  Vai meneekö tämä jo niin, että heterot ei enää uskalla olla hetskuja. Mikä tää oikein on? Minä annan kaikkien kukkien kukkia, mutta joku roti pitäisi tähänkin hommaan saada. Kiitos ja anteeks.

Eilinen duunimatka oli hyväilevä kokemus. Kaisaniemen metroasemalla oli soittamassa jousikvartetto. Ei mitä tahansa pillipiipareita. Soittivat niin kauniisti ja ylen mellevää musaa. Hetkeksi pysähdyin kuuntelemaan. Tulin onnelliseksi ja melkein itkin. Annoin kaikki kolikkoni. Astun ulos tunnelista ja ulkona aurinko paistaa nautinnollisesti. Ihmiset ovat kiireettömiä ja turistit parveilevat kamerat kaulassa. Kävelen vailla hoppua ja aistin tunnelmaa. Pääsen Espalle ja siellä nuori nainen soittaa pianoa! Kyllä, keskellä Espaa. Eikä mikä tahansa pimputtaja. Taas kaunista, täydellistä tulkintaa ja mulla tippa herahtaa silmäkulmaan ja pikkasen pöksyynkin. Oli jotenkin epätäydellisen täydellistä. Yhtäkkiä, kesken arjen pyörityksen, tunnen tätä mieltä ylentävää kohotusta. Tällä jaksoin koko päivän. Olin onnellinen. Tarinan opetus. Onni on tässä, ymmärrät vain sen. Ei se hakemalla löydy.

Menen tänään vasta iipee duuniin. Olen taas hyvä ihminen ja lenkitän itseä. Ne viime viikolla keittämäni omenat odottaa vieläkin jääkaapissa soseeksi syntymistä. Luovutin viimeksi, kun ei löytynyt oikeita välineitä tekemiseen. Nyt on ja katsotaan ovatko omppupomput enää järjissään. Illalla on se terden loppustailaus. Saadaan verhot ompelijalta. Kuvia siitä myöhemmin. Se on Moro ny!