RapurapuRallaa!

Vieraat ovat poistuneet ja minulle on tyhjä olo. Niin kuin aina hyvien juhlien jälkeen. Olen kuin ne kolutut ravunkuoret, mitkä odottavat tuossa paskatunkiolle menemistään. Oikein oli mukavat juhlat. Tämmöiset alkusyksyn tai loppukesän juhlat ovat tunnelmaltaan parhaita. Olen kaiketi jo kehunut aikaisemminkin, mutta tämä yön tummuus antaa ihan omat sävärit illanviettoon. Paljon, paljon elävää tulta. Mukavaa seuraa, rapuaskartelua ja sitä heelankooriakin. On niin ihanaa istua tässä terdelle ja ruokailla pitkän kaavan mukaan. Ilta etenee leppoisasti ja hyvä läppä lentää. Voiks parempaa olla?

Alkuun vähä rapukoktailii

Ake, Make, Pera ja mä

Kaikkee ja paljon

Hirvee duuni

The Herkkutatti pastanjole

Tärähtänyt herkku

Ei ilta sujunut ihan niin kuin olin käsikirjoittanut. Vieraat, nuo suomen nuoret leijonat eivät jaksaneet Martan kans valvoa. Jälkiruokaan asti ei päästy, kun unijukka alkoi vierailla pikkupikku simmua painamaan. Olisiko myöhäisellä ruokailuajankohdalla ja nautituilla kuplilla ollut osuutta asiaan? Pääruoka tarjoiltiin nimittäin puolilta öin. Mutta siitä voi syyttä rapuja. Niissä oman aikansa ottaa, ennen kuin ne on nautitussa muodossaan. Mutta Martta jaksoi valvoa. Olin tomera emäntä ja tiskasin vielä tiskin ennen höyhenille menoa. Tässä vielä tovin istuin ihmettelemässä, enkä millään olisi raaskinut sammuttaa kaikkia kauniita ulkotulia. Iltahan oli sään puolesta loistava. Ei liikaa tuulta ja lämminkin oli.  Kello kolme luovutin ja annoin unelle periksi. Mökissä kuului tasainen tuhina, ehkä jossakin kuului pikku paukku.

Sienimetsän sulokkuutta

Tunnelma valossa

Tuikku siellä tuikku täällä

Hot

Sataa vettä. Sopii minulle. Ei tarvitse olla millään muotoa tehokas. Kävin kurkimassa tattiloita, eilen ja tänään. Vielä loistavat poissaolollaan, mutta eiköhän ne jo ensi viikonlopuksi tule syntymään. Taidanpa vetäytyä pikku koiran viekkuun. Lämpöiseen peiton alle. Juuri sopiva päivä sellaiseen. Ukkorähjä saa tehdä perheelle illallisen. Mulla on vapaa vuoro keittöstä. Ilmoitin sen juuri. Tyytyväisesti väsyttää ja pyhitänkin tästä lepopäivän.

Ai niin, melkein unohdin kertoa. Tapasin juurikin sienimetsällä Peuran. Se oli noin viidenkymmenen metrin päässä minusta ja hetken siinä toisiamme kiinnostuneesti möllötimme. Kaivoin kameraa taskusta ja hän päättikin, että ei kuvia, kiitos. Loikkasi pois tiehensä ja minä olin ihan, että häh? Kaunista ja koskettavaa.