Hippi Juppi Punkkari

Täällä ollaan! Tämä viikko on hurahtanut niin, etten ole koneelle aamuisin kerennyt. Tunnen, että olen velvollinen lukijoitani kohtaan tai siis saan olla velvollinen ja siksikin tunnen huonoa omaatuntoa heti, kun tulee turhan pitkä tauko. Olenhan rapiat kolme vuotta hölissyt täällä lähes päivittäin ja en nytkään halua tuottaa pettymystä. Mutta aika on välillä rajallinen. Saan kiittää unijukkaa, että olen nukkunut ihmisiksi ja se tarkoittaa, että koisaan aamuun, enkä herää puolilta öin miettimään väkeviä ja käy tänne sitä purkamaan. Aika on aina jostakin pois, pah. Olen ollut myös hyvin reipas ja suonut itselle joka aamu ihanaisen uintihetken. Sinne niin rantaan fillarilla polokasen ja polskuttelen tovin, jos toisenkin. Aamuiset hetket ovat luovuutta ja sitä sisustussuunnitelmaa on pitänyt ( saanut) tehdä myös aamuisin. Eli hommoo on, sannoopi lihava laiska.

Kuulostanko vylkäärille, jos sanon, että on aivan m a h t a v a a olla arjen pyörityksessä ja duunissa kiinni? En kuulosta, sillä se on totista totta ja olen onnellinen. Onnellinen siksi, että on sellainen työ ja paikka, missä on hyvä olla. On lähes liikuttavaa se palaute, mitä olen asiakkailtani saanut. Niin moni toteaa, että on ihanaa, kun olen palannut takaisin. Jos mua ei muut kaipaa, niin ainakin asiakkaat. Aivan mahtavaa! Ja hei, olen jollekin tarpeellinen. Mökkimöllötyksen jälkeen tämä sosiaalisuus on tervetullutta ja kyllä se kuulkaa on niin, että ihminen tarvitsee aktiviteettia. Juurikin näin. Vaikka henkinen minäni tanssiikin ripaskaa, niin fysiikka tulee sit pikkasen tahmeesti. En nyt käy valittaa, sillä psyyke on voimallisempi kuin raihnainen kehoni. Odotan sitä, että pääsen kuntoliikkumaan ja näytän vielä niskapaskalle närhen munat. Mulle et vittuile! Tahtoo jumppaa, tahtoo humppaa ja rauta vielä nousee. Elokuu pitää ottaa vielä matalasti, mut sit olen vapaa suorittamaan. Jos en saa kuntouttavalla toiminnalla ruotuani reippaaksi, niin sitten voin antaa periksi ja minut voi saatella sinne navetan taa ja lahdata elävältä. Joutaa pois joutava. Huh, mikä uhma!

Puhutaanko hiukka kiloista ja saavutetuista läskeistä? Mulla on joku kieroutuma aiheeseen, olen varmasti jossakin monista elämistäni ollut suurin pudottaja tai anorektinen goottihomo. Enihau, keräsin rohkeutta ja kaikki vyöryvät läskimakkarat vyötäisiltäni ja hyppäsin puntarille. Ennen kuin ilmoille ilmoitan tuloksia, niin paljastan, että olen snadisti (s)karpannut lähes pari viikkoa. Tättäräätittijuu! Sex kilous, ilmoittaa tuo inhottavista inhottavin kotitalouden välttämätön digitaalinen turhake eli siis henkilövaaka. Voihan vehnänen, olen pelkkää pullaa ja keskikaljaa! Näinkin pätkässä jäpikässä ( alun toista metrii ) nuo kilot näkyy ja tuntuu. Ne todella tuntuu. Näyteikkunoista minua heijastaa joku tuntematon. Joku sellainen, joka on yhtä pitkä kuin paksukin. Todellakin, minua voisi kuvailla sanoilla kumipallo, siankimara, läskisoosi, ihramakkara ja hyllyvä heteikkö. Tämän vuodatuksen kauniiksi lopuksi voisin antaa kvanttiteoreettisen kaavan painovoimia vastaan tai puolesta. Lomalla yhdeksän viikkoa. Siitä kaksi skarpattu hiukka ja nyt yksi palattu arkeen. 9-3=6. Ymmärrättekö? Lihoin varmasti kilo per viikko. Kaiken kaikkiaan, kaljaa ja bullaa kertyi ruhooni yhdeksän suloisen (FTW?) kilon verran. Tällä hetkellä päässäni huutaa taukoamaton megafooni: "läskiläskiläskiläski..." Eikä se  jätä mua rauhaan ennen kuin....

Tänään pitäisi suoriutua mökille. Älkää kertoko kenellekään, jos sanon, että mua ei oikein huvita. Sain kesällä yliannostuksen ja nyt tämä ikävä ajatus velloo päässäni. Tahtoisin olla urbaanis sykkeessä, tehdä jotakin kulttuuriorientoivaa ja viettää menevää juppielämää. Hah, kuka muistaa vielä jupit? Nuo jumalasta seuraavat. Mä tahon olla juppi!

Nyt tietysti voisi kysyä, kuka pakottaa mökkeilee? Ei varmasti kukaan, mutta... Pitäisikö tässä kuunnella itseään? Miksi sitä tekee vastoin tahtoaan? Menee vaikka ei taho. Okei, mökki on mulle pyhä, mutta teenkö tämän vain siksi, että näin on oltava ja näin on aina ollut. Pyysin ystävätärtäni mukaan, mukava seura auttaisi kyllästymiseen. Sieniä tuskin vielä on. Sieniretketkin antaisivat kaivattua vaihtelua. Menenhän minä, en muutakaan voi.

Tänään on veepee. On aikaa toimittaa viikkosiivous, ihanaa! Duuniakin teen tässä toimistolla, mutta ennen sitä lähden läskin polttoon ja aamu-uinti kutsuu. Okei, illalla mökkisauna, puhelintoive ja muutama olunen houkuttaa. On siinä kuitenkin joku hohto... Voisin tulla takas jo huomenna. Se olisi sellainen pikavisiitti, ottaisin vain parhaat palat. Onpa typerää. Hyvää viikonloppua jokaiselle!