Minustako menet pois?

Kello on yli puolen yön. Radio huokailee seksikkäästi itkenvaikkavuoksesi biisii. Mulla on pihassa muutama ulkotuli ja kynttilä yllä. Mökkitienoo on muutoin ihan pimiä. Pimiä ja tyyni. Voimaton ja hengetön. Epätodellinen mutta kuitenkin tosi. Alamme mennä kohti tunnelmaa. Tummaa ja kohtalokasta. Vain yö ympärillä. Minä ja Mac. Joku musa. Heinäkuun hellivää hyväilyä. Pehmeää kuin vastasyntyneen turpa. Melkein juhla, arki vallan. Minä tiedän, mutta Ukkorähjä epäilee.

Kimalla rakkaani kimalla...

Mun paras frendi. Munakello.

Minä kerroin hänelle, että tunnen olevani tässä suhteessa enemmän yksin kuin yhdessä. Missä olet, minne menet? Kenelle kertoisin? Miksi olet niin kaukana? Joskus suhteet ovat niin itsestäänselvyyksiä, että ei edes ymmärrä menneensä liian kauas. On vain menossa pois. Eikä enää pysty puhumaan. Yrittää, mutta ei pysty. Annoin asiaa. Näkökantoja. Ne ovat ihmis-suhteita. Sulatellaan ja syödään sanottuja sanoja. Opitaan hyväksymään ja huomataan olevamme toisemme. Ehkä se on rakkautta. Ainakin jotakin kiintymistä. Lähelle. Tai olemme jo liian kaukana. Toisistamme. Aikaa on...

Toimistolla

Kosketa

Poikkiteloin

Yksin yksinäinen

Enkelit pörrää mun ympärillä. En tiedä, miks törmään niihin koko ajan? He ovat tauluissani, runoissa ja ihmisissä joita tapaan. Eilen pendoliinossa, tapasin välillä Kouvola-Helsinki kaksi rouvaa, joille avustin pari matkalaukkua. Toinen heistä tuumasi, että enkelit eivät ole hylänneet meitä. Tässä on meidän pelastava enkeli, sinä olet herran johdattama, sanoivat minulle. Minä säteilin valoa ja uskoin itsekin hetken, että olen määrätty. Tuli hyvä olo. Eihän tuossa ole mitään epänormaalia, olin enkeli heille. On meitä. Enkeleitä. Pitää vain pystyä kokemaan ja näkemään. Se on lämpöä muita ihmisiä kohtaan. Se on enkeliliitoa. Näin minä ajattelen, näin minä näen. Kuis sinä?

Tykkäättekö löylytuoksuista? Sellaisista eteerisistäöljyistä mitä laitetaan löylyveden joukkoon? Mie rakastan. Mun lempparit ovat eukalyptys ja koivuntuoksu. Niitä voi sotkea keskenään. Mennessäni saunaan laitan aina löylynhenkeen kauhallisen marinoitua löylyvettä. Sieltä kimpoaa eteerinenlöyly kuin turkissa konsanaan. Se on helppoa hengittää ja olo tuntuu relaksitiiviselle. Nyt tietysti tulee mieleen, etteikö suomalainen sauna ja löyly riitä? No joo, riittää riittää, mutta kyllä öljyt saunassa antaa ylellisyyttä. Semmoista löylyhenkisyyttä. Puhtautta. Terveyttä. Mii laik veri mats! Kokeile ihmeessä, kokeile hengetön! Ole ihan öljynä!

Kello on vaikka jo mitä. On lämmin. Hehkuuko lämpö sisältä minusta vai onko yö oikeasti lämmin?  Raatio soittaa kuumaa salsaa tai onko tämä sitä kuubalaista libree? Ai nont nou, mä yritän kuitenkin olla  silleen el rentou. Minä luovutan ja annan vain tämän hetken nauttia. Olkoon totta, olkoon kiirettä, olkoon vaikka aikakäsittteitä, mutta mielestäni tämä aika vuodesta on tarkoitettu aistimaan. Menemään hetkeen ja olemaan siinä. Jos voisi muistaa sen, ettei aina oikeasti olekaan niin kiire? On vaan sen pienen hetken, ihan siinä pienessä hetkessä. Siinä olennaisessa. Eihän sen tulisi olla mitään valtataistelua. Eihän?



Tänään mulle tapahtui muutakin jännää. Tapasin ensimmäistä kertaa livenä yhden lukijoistani. Tunne oli vähä sama kuin ekatreffeillä, mutta lähtökohdat vain hiukka erilaiset. Oli erikoista huomata, että tavallaan tuntemattoman ihmisen kanssa olikin niin tuttu. Kuin olisimme hetken jo yhdessä eläneet. Meille on mahdollisesti tulossa yhteisiä työkuvioita ja siksikös tämä ihmetys onkin suuri?  Hassusti elämä heittää tiellesi tilaisuuksia ja mahdollisuuksia. Niihin pitää vain uskoa. Uskoa itseensä. Silloin edellesi tulee hyviä asioita. Silloin elämä rakastaa sinua. Ja sinä elämää!

Nyt minun tulee poistua, minun tule mennä nukkumaan. Nämä pikku juhlat ovat ohi, nämä kannustavat persoonat odottavat jo nukkumaanmenoa. Ja meitä ei vielä nukuta, ei ihan vielä. Voiskohan ottaa vielä yhden lasillisen viiniä? Ja kattella tätä maisemaa, imeä tätä rauhaa?! Otan kyllä ja nyt laitan koneen kiinni.