Kiertää maata radallaan

Näin on taas yksi viikkoa hurahtanut. Minne se meni? Elämän arkistoihin pölyttymään. Voi ei, se on kallista käytettyä aikaa. Eikö sitä saisi uusiokäyttöön tai edes talteen. Onhan se muistoissa, sen minkä muistaa. Siksipä tätä elämää tulisi elää niin, että jäisi edes kauniita muistoja. Jääkö niitä? Hitusen rippeitä ja jokunen valopilkku. Hyvä, että edes niitä. Ei mene hukkaan hyvä aika.

Ilmasto on syksyisen tuntuinen. Eilen illalla oli tummaa, tuulista ja viileetä. Näin on jatkunut parisen päivää. Ei meillä vettä tule ja sekös minua kismittääkin. Kävin eilen katselee sieniä. Ei ainuttakaan, ei edes paskasieniä. Naamakirjassa ihmiset laittelevat kuvia kantsu- ja tattisaaliista. Olen kade ja meillä kuivuus jatkuu. Sanoinkin, jos sienet eivät tule tänne, niin me menemme sinne, minne ne tulee. Lähdetään sieniretkelle sinne missä niitä on. Mä rakastan tatteja! Olen hulluna tatteihin! Kyllä niitä on saatava. Syksy on siitä kivaa aikaa, että metsässä käyskentely antaa voimaa ja saalista. Mutta silloin sieniä pitää olla, en mä jaksa siellä turhaan haahuilla. Puita voin halailla pihapiirissäkin ja metsässähän mä olen, kun istun tässä terdellä.

Seitsemän lomaviikkoa takana. Kaksi vielä jäljellä. Olen ristiriitaisin tuntein. Kyllästyminen rienaa ihmistä välillä, mutta niin kai sen kuuluukin olla. Se kertoo siitä, että on levännyt. Eikö ole näin? Jos kyllästyy lepoon, ja alkaa kaivata järjellistä tekemistä ympärilleen. En olisi asiasta niinkään huolissani, se on epänormaalin normaalia. Sanoin Ukkorähjälle, että tänään on päästävä jonnekin. Tehtävä jotakin. En mä ihan hulluksi tule, mutta alan pian käymään sellaisilla kierroksilla, että katoan maata kiertävälle radalla ja se on taas hankalampi juttu tulla takas. Sinne niin hävis Martta. Sitä olkapäätään aikansa poti ja yks ilta läks lentoon. Ei oo sen koomin kuulunut. Paha, paha juttu.

Ensi viikko meneekin ulkopuolella mökkimaiseman. Lähdetään citiin jo huomenna, siitä sitten Heinolaan ja sit olisi fyssäri ja yksi mielenkiintoinen duunijuttu täytyy käydä tsekkaamassa. Toihan on melkein kuin duuniviikko. Pääsen möksälle takas perjantaina, parahiksi puhelintoivekonserttoon. Kyllästyminen on eliminoitu ja minä nuupahtanut seinäruusu puhkean taas hemaisevaan kukkaan. Kohtahan tässä alkaa tulla paniikki siitä, että loma loppuu. Voi tsiisus, koeta nyt päättää mitä haluut ja mikä on hyvin. Mihinkään ole tyytyväinen, helvetin ketku!

Pari pientä huomioo vielä, jos saan pyytää. Voitteko kuvitella, että kaljan lipittely ( korjaan, kittaaminen) on alkanut tökkiä. Rajansa kaikella, sanoi piika, kun renki pöksyihin tunki. Yksi syy siihen on varmasti tämä kasvanut kumpu, jota joudun raskaasti kannattelmaan. En nyt viitsi valittaa kertyneistä kiloistani, se ei ole mitenkään mediaseksyä, ja asialle olisi pikaisesti tehtävä jotakin. Ei roomaakaan päivässä rakennettu, joten aikansa se ottaa, että mahtuu taas itseensä. Nyt tarvittaisiin sellainen kuukauden kuntoloma. Syötäisiin ituja, vedettäisiin raikasta lähdevettä ja hulluna kuntoiltaisiin. Aloitan sen nyt. Jumppastuudio pystyyn vaan. Olen taas hyvä ihminen. Parempi kuin olenkaan. Niin hyvä, etten itsekään uskoisi.