6.6.2013

Varjoja paratiisissa

Auts! Okei, okei, tein virhearvioinnin. Jätin lääkkeet veke ja annoin käden olla ilman kantosidettä sillä seurauksella, että se kipeytyi. Käpälä oli jo niin terveen tuntuinen. Ihminen tekee välillä vääriä tulkintoja, enkä minäkään, herrajumala, ole erehtymätön. Tiistaina jumppasin kättä into pinkeenä ja olin mielestäni todellakin lääketieteellinen ihme. En sit ollutkaan. Yön aikaan kipulääkkeiden vaikutus elimistössä lakkasi ja ai perkele, kun piti rampata pitkin pirttiä. Kävin kolmeenkin otteeseen ottamassa pilleriä, eikä kipu meinannut millään asettua. Aamulla oli pakko nöyrtyä ottamaan sitä voimakkaampaa nappia. Siitä taas seurasi koko päivän kestävä unetus ja huumetus. Että oli laiska paska pumpulissa päivä! Eikä olotilaani todellakaan helpottanut tämä helevetinmoinen helle. Mittari huiteli kolmeskympis ja ympärillä tuolla jossain ahisteli ukkonen. Se tuntui painostavana pakaroissa asti. Ei kiva päivä eilen. Ei. Ei.

Selvästi tilli
Kipu hellitti vasta pitkälle iltapäivään ja tällä hetkellä olen veri okei. Olenko sittenkin lääketieteellinen ihme? Ilmeisesti lääkkeiden vaikutus, suuntaan tai toiseen, ottaa noin vuorokauden. Leikkauskipu taitaakin olla pikkasen eri kuin päänsärky. Otat pillerin ja se on pois. Tää ei taida mennä ihan niin. Kyllä Martta nyt nöyrtyy ja hoitaa hommat himaan. Jos jotakin hyvää, niin syyllinen olo siitä, että en ole kipeä, en ole potilas, on poistunut. Tajusin, että sairastettavahan se on. Eihän tästä muuten pääse.

En ole helleihmisiä. Mun kipuraja menee tossa parissakympissä asteessa. Okei, muutama kuumasti väräjävä aurinkoinen ilta, jos saa juoda kaljaa ja uida, on vielä ihan jees. Nyt tätä kuumuutta on jatkunut  mielestäni jo ihan tarpeeksi. Eilinen kuva. Kohtaus terassilla kello neljä afternuun. On saharakuuma. Vaikea hengittää. Aurinko on porottanut armottomasti terassille ja ilma on hiostava, hautova ja kaikki on seis. Minä, väsynyt pilleripöhnästä, en tietäisi omaa nimeäni, jos kysyttäisi. Katson kaihoten vilvoittavaa vettä ympärilläni, olen sidottuna uimattomuuteen. Pillereiden aiheuttama umpeutuminen ja tämä kuumuus ovat turvottaneet minut muodottomaksi kasaksi, joka haisee pistävälle hielle. Verenhimoiset huoranperkeleet jahtaavat kuumennutta vertani, annan niiden imeä, koska en jaksa tappaa. On pakko paeta sisälle mökkiin, siellä on varjo, siellä on armahdus. Makaan lähes koko päivän... Niin sitä minä vaan, että mitä mukavaa tuossa helteessä on? Minusta ei mitään. Enkä edelleenkään valita.

PELASTAJA
Onneksi minulla on k e s ä s u i h k u !!!! Olen kiittänyt herraa ja rakastanut Ukkorähjää. Ilman sitä, olisin varmasti ottanut yliannostuksen lääkkeitä ja tahtonut pois. Kesäsuihku tarkoittaa sitä, että järvivesi nousee letkua pitkin ja minä voin mennä sen alle ja saan näin hetkeksi armahtavan vilvoituksen. On varmasti turha mainita, että harrastan tätä muutamia kertoja päivässä. Näin ikääntyessä, kestän tätä hottista huomattavasti heikommin. Ja näin potilaana, jos mahdollista, vieläkin heikommin. Voitteko kuvitella, nuorena jannuna olin himo arskaaja. Ei tehnyt heikkoakaan maata biitisillä aamusta iltaan. Kesäisin olin ruskea kuin tummapaahto kolumbialainen. Enkä nyt tarkoita heroiinii vaan mokkoo. Olin papu ja rakastin ottaa brunee pintaan. Nyt ei pysty. En ole vielä kertaakaan istunut auringossa, siinä tarkoituksessaan, että se värjäisi läskini pintaa. Varjo on mun paratiisini ja minä vain sen pieni lintu.

Kyllä tämä tekemättömyys alkaa jo pikku hiljaa rassata korvien väliä. Minua ei ole luoto tämmöiseen. Ei kai se mun vika oo? Vai onks se vika? Minähän rytmitän päiväni tekemisillä. Teen tuon ja sitten tuon. Sitten lepään ja sitten syön. Nyt tekemiset menee sängyn ja sohvan väliä. Luen kirjaa, luen lehteä ja syön. Ja sitten taas syön. Ja sen jälkeen syön lisää. Haisen. Ei ole rytmii. On vain. Kaipaan napakkaa tekemistä. Olisi ihanaa pestä mattoja. Mun on vaikea olla vain. Se on taito laji, tuo oleminenkin. Ehkä opin, ehkä en. Olemme täällä oppiaksemme. Viikko takana, ehkä mä kohta laskeudun...



2 kommenttia:

  1. Voi sua Maketsua. Pystyn kuule niin samaistumaan tohon kaikkeen, kun oon itse käyny läpi. Mutta olisin toivonut, että olis pojasta polvi parantunut, etkä leikkis ihmettä. Itse tein sen ja uhmasin kipua maalaamalla vintin kattoa käsi ojossa ja leikkaamalla loputonta pensasaitaa. Palkaksi ei tullut kiitosta, vaan loputon särky.

    Sun on nyt vaan pakko uskoa, että on oltava tekemättä mitään. Tai tarttee lähettää joku laittamaan sut pakkopaitaan. Usotsie?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskottavahan se on. Onneks särky on nyt helpottanut ja kiltisti napsin vielä pillereitä. Kyl tää tästä...

      Poista