Ihan fiilareis hei...

Iltahämyinen hetki. Taivaanranta on maalautunut punaisen ja kullan eri sävyihin. On järkyttävän kaunista, on järkyttävän hiljaista. Kuikka huutaa surkeena jossain, mutta se on vain sävel kaipauksesta. Muutoin ympärillä humisee hiljaisuus. Minun maisema, minun rakas. Tämä on lähellä täydellisyyttä. Ei ole kuuma vaikka aurinko paistaa. On aika ihanaa!

Tämä taitaa olla niitä hetkiä ettei ole sanoja kertomaan siitä. Tai on jotenkin niin ihana ilta, että sitä ei sanoiksi saa, vaikka kuinka yrittäisi. Kaikki sanoma jäisi niin kalpeaksi, mitä tämä oikeasti on. Ei tätä voi valokuvata, ei tätä voi kirjoittaa. Tämä pitää tuntea. Tämä pitää itse kokea ja nähdä. Kauneus tässä illassa ei ole keksitty, se on oikeasti olemassa. Meillä on paljon kaunista katsottavaa, kuin vain ihminen osaa katsoa. Olenko etuoikeutettu kaikelle tälle kauneudelle, vai näenkö vain enkelin silmin? Olenko jo niin höperö? Mökkihöperö. Landejyväjemmari vai mikä se oli, se landepaukku? Voi hitsinvitsi, onpa ihanaa, kun saan olla mukana tässä kauneudessa, tässä maisemassa. Ouh!

Uuni kyljykset, kasvisnyytit grillissä, tomaattisalsa ja uutta suomalaista pottua.

Mökki ja sairaanhoitaja ovat vetäytyneet jo off-asentoon. Minä viipyilen vielä hieman tässä. Olen tämän valon valaisema ja minulla on rauha. Radion säätiedotus lupaa lempeästi sadetta, ehkä viileämpää. Mutta tämä ilta on täydellistä täydellisempää, melkein jo mielikuvituksellista. Kaikki värit hehkuu tummana ja pilvet roikkuvat alhaalla. Niitä voisi melkein pitää uhkaavana, mutta minä olen vahva. On sata tyyni, ei pienintäkään tuulen virettä, ei edes aistimusta siitä. Nyt laskeva aurinko on värjännyt taivaanrannan vaaleanpunaiseksi. Se antaa kaikelle romanttisen kosketuksen. On niin kuin lempeetä. Ja aivan äänetöntä. Tämä hiljaisuus on käsittämättömän kokemisen arvoista. Olen onnellinen, kun voin tästä nauttia. Ja kiitollinen. Ketä kiitän, en tietää voi? Ilman tätä, elämä voisi olla aika yksinkertaista ja aika kaupunkilaista. Ei tahi, tahoo olla lande...

Tänään handmaid tikinpoisto oli ensiluokkaista sairaanhoitoo. Tämmöistä palvelua ei kuulkaa terveyskeskuksissa ole tarjolla. Ihan leppoisasti kotioloissa hoidettiin asia itse. Kunnon pihdit, vanhat parturisakset ja paljon desiainetta ja noin lähti tikit näppärästi. Niin on siistii jälkee, että ei taida pahemmin arpia jäädä. Harmi. Rakastan arpia! Niissä on aina jotain elämää tai vaaran tunnetta.  Nyt tuntuu ihanalle, kun kehossa ei ole mitään vieraita aineita tai ompelusotkuja. Mitään botox tai silikoonitäytteitä ei tietenkään lasketa vierasperäisiksi aineiksi. Eikä niitä minulla juurikaan ole. Jokunen piikki jossakin, mutta se ei nyt ole vielä mitään. Minä en ole näiden kauneusleikkausten kanssa niinkään nökönnukaa. Jos haluu tehdä jotain niin ihan fine... Eikähän sitä koskaan tiedä, missä leikkauksessa minäkin olin? Kenties hiukka kohotettu jostakin...

Iltahehku. Ei kuuma, ihana valo!

Samuli laulaa raatiossa Ihana ilta. Siitä tulee hyvä fiilis. Mä voisin mennä nukkumaan, mutta toisaalta on virkistävää vähä valvoa. Nää on näitä iltahetkiä... Eikä mulla tosiaankaan ole kiire minnekään. Ei nyt, eikä huomenna. Mun pitäisi enemmän olla tässä hetkessä. Niin kuin nyt. Tumma yö. Minä. Radio. Kesäillanblues. Ei näitä monta mahdu vuoteen. Muutama kesään. Yhden illan nauttia  saan, kiitos jo siitä ja uskossa vahvassa lisää toivoen. Kesääää!!!