Entäs sitten, mitäs sitten?

Taistelen kovin tylsistymistä vastaan. Ukkorähjä ei oikein ymmärrä, että olen ollut täällä jo kohta kuukauden ja mieli halajaa enemmän äksöniä kuin rauhaa. Mun rauhamittari alkaa olla tapissa ja tekemistä pitäisi olla. Mikäs hänen on, lähtee taas sukumökille duunaa kaikkee ( auttaa mutsiaan, okei ) ja jättää mut tänne nuolee nurkkia. Mä haluisin leikkii urpo turistii ja kokea kuinka kesäkatu onkaan kuuma. Istumaan ravintolan vastakatettuun pöytään ja nauttia kesäisistä herkuista ja vilvoittavasta viinistä. Juuri niin, että joku kantaa ne eteeni ja mä vaan istun perseelläni. Voisin noin niin kun nauttia. Nautinhan mää täälläkin, en mie sillä, mutta... No, kai mää tän viikon jaksan. Ensi viikolla lähdetään reissun päälle. Ei sen ihmeellisempää kuin kotosuomea veivaamaan, nyt ei ole euroja ulukomuan matkoihin. Joskin taitaisi tulla edukkaammaksi matkustaa muualle.

Ropo sai uuden värin

Kirppislöytö sai uuden pinnan

Kyllästyneenä siihen vetelyyteen ja painostavaan ilmastoon laitoin ateljeen taas pystyyn. Pohjamaalatut taulut ( hmmm, taulut...) saivat väriä pintaan. Oli ihanaa räiskiä! Olosuhteet eivät ole ihan parhaat mahdolliset. Joka paikka on sotkussa, välineiden puhdistus hankalaa ja piti olla kekseliäs, missä ja kuinka pohjia maalaan. Kesäkeittön tiskipöytä toimi maalaustelineenä. Hitsi, luomisen tuska tyydytti tekemisen tarvettani ja olinkin onnellinen aikaansaannoksistani. Tärkeintä ei ole se mitä syntyy, kunhan syntyy ja saa tehdä. Siinäpä muutama tunti hurahti niin, etten tajunnut ajankulkua. Vielä illalla vetäsin muutamaan pohjaan blingbling-lasyyrin ja nyt olen aivan kauhuissani, koska se ei ole kuivunut ja näin pilannut hienot pohjat. Kuivuuko vain hitaasti kosteudesta johtuen vai onko täysin sopimaton ainesosa kyseiseen pohjaan? Voi, voi, sinne meni elämää suuremmat taideteokset. Elämä on pilalla, minut on tuhottu. Kävelen lähdejärveen, kunnes jalat eivät enää ylety pohjaan. Se on siinä sitten. Adios. Ai niin, mä oon niin turvonnut ja pulskea, että pysyn pinnalla ilman pitämistäkin. Ei edes hukuttautuminen onnistu. Surkea taiteilija. Surkea hukuttautuja. Nyt olisi hyvä syy ottaa hiukka  huikkaa. Mut ei sekään kiinnosta.

Tästä pitäis tulla taulu

Saan huomata, että olen levännyt. Lukeminen ja makaaminen ei enää innosta. Taidettakaan en nyt voi luoda, pitää odottaa, että noi saatanan pohjat kuivuu. Nyt STOP tälle ajatusmaailmalle. Sehän on kuulkaa ihan itsestä kiinni, miten tämä ottaa. Olen sillä lailla mielikuvituksella rikastettu, että keksin kyllä tekemistä. Jahas, mitähän se sitten olisi? Siivota voi aina, mutta ei ole mitään siivottavaa. Okei, mökin ainut vaatekaappi on survoutunut täyteen ja sen voisi järjestää. Siihen saa menemään puoli tuntia. Ei jää enää montaakaan tuntia, mitkä pitäisi tappaa. Keittiön uudelleen järjestelyssä voisi saada kulumaan tunnin tahi kaks. Sit voisi puristella mustapäitä, siihen menee parikytminuttii.  Pitäiskö rakentaa jotakin? Haalin tontilla lojuvaa puutavaraa ja nikkaroin kiikkustuolin. Sellaisen joka ei kiiku, eikä siinä voi istua.  En mie tiiä, kohta voi aika käydä pitkäksi. Hassu sanonta tuokin. Pitkä aika.

Näistäkin saattaa tulla taidetta

Vapaus Veljeys  ja Tasa-arvo

Käytiin eilen juhannusajelulla. Pitkin poikin pikkuteitä. Mun oli päästävä tästä pihapiiristä hetkeksi ulkomaailmaan ja näkemään muita luomakunnan kädellisiä. Kaunista oli maaseudulla, niin vihreetä ja vehreetä. Karjaan ABC:llä oli hirvee trafiikki. Enemmän vähemmän juhlinutta kansakuntaa pysähtyi ostamaan kylmää juomaa ja suolaista purtavaa. Nuorisoa oli paljon liikkeellä. Pienissä vaatteissaan, ruskeina kuin rusinapullat. Luut pihalla ja toosat täysillä kaarasivat huoltamokeskuksen pihaan. Minä mölläsin kuin lehmä uutta navettaa. Ihmisiä! Kauniita nuoria! Laihoja! Minä lihava. Näin yöllä painajaista, että minulle sanottiin: " Hyi, kuin sää oot tollai lihonnut!" Söin iltapalaksi pikkasen makiaa. Lohturuokaa. Huomenna mennään Lohjalle. Niin mennään.