28.5.2013

Viimeistä kertaa viimeinen kerta

Minä ajattelen. Ajattelen, että tänään on viimeinen päivä ennen huomista. Kaikki on viimeistä. Olen pessyt kaikki pyykit, tyhjentänyt jääkaapin vanhoista purtiloista ja valmistaudun kohtaamaan kohtaloni. Ilmassa on ylikypsää draamaa. Teenkö tätäkin nyt viimeistä kertaa? Pyyhkäisen pölyt ajanpatinoimasta perintölipaston mahonkipinnasta. Hellästi kuin vauvan pepusta. Viimeistä kertaa, ajattelen. Hetkinen, eihän mulla ole edes mitään perintölipastoa, on vain Ikean romua. Älkääs nyt, antakaa mun draamailla rauhassa. Viimeistä kertaa...

Tämä tunne on jännä. Aivan kuin olisin menossa kuolemaan. Mietin, mitä jätän jälkeeni, millaisen muiston. Mitä jäikään kokematta, mitä olisi vielä halunnut. Ei, en minä kuolemalla leiki, leikin ajatuksella. Olen kaiketi hieman pervo, mutta jostakin tuo ajatusmaailma on tavoittanut rohtuneen sieluni. Outo. Tai leikki. Ajatus. Enhän minä olisi valmis manalanmaille. Ehei. Mutta onko kukaan?Sellainen varmasti, joka tietää loppunsa tulevan. Niin paljon sanomatta jäisi. Nyt tuli kiire. Pitääkö minun sanomani kaikki mitä sanoman täytyy. Paljon olisi vielä sanoja rakkaille ja vähemmän rakkaille. Enää en kerkeä. Jos sattuisi jotakin odottamatonta. Sydän pysähtyy tai tapahtuu komplikaatio. Sinne meni Martta. Sai levoton vihdoinkin rauhan. Vai saisiko? Synnissä sikinyt, helevettiin tuommoinen joutaisi. Eikä! Armoa. Tahtoisi taivaaseen, kauniiksi enkeliksi. Mieluusti tummakiharatukkainen.



Eilen linjavaunussa vastapäätäni istui iäkäs nainen. Suu oli kuin pyllyreikä. Pystyin rypytetty ja huulet välillä suikkasi ja mielessäni vilahti pyllyinen reikä. Mua nauratti. Rouva oli tuikea, ylenkatsovainen. Kävi mielessä, että istuuko edessäni mieleltään hapan sitruuna, myrkkyelämän katkeroittama. On taivaltanut elämän tiukkana ja siitä suu jähmettynyt ryppyihin. Päätin, että en enää kireile. Naamani saa nauraa, ei pystyryppyjä suupyllyyn vaan ilonryppyjä silmille.

Nyt en kerkeä enempää. On niin paljon viimeistä tehtävää. Herra Jumala, vanhat ja kuluneet kalsarit on siivottava pois. Ei jää sitten muiden arvosteltaviksi, jos en ole niitä itse enää siivoamassa. Ai kauheeta, kaikki nuoruuden rakkauskirjeet on poltettava, eivät jää tänne tyhjinä leijumaan. Ai kauheeta, lista jatkuu ja jatkuu... Kerkeenks mää sinne leikkaukseen olemoisinkaan, on niin paljon viimeistä tehtävää. Hah, tästähän tulisi hyvä elokuva. Viimeinen tehtävä. Se kertoisi miehestä, joka tekisi kaiken viimeistä kertaa, valmistuisi lähtemään, eikä kuitenkaan lähtisi. Mitä jäisi? Höpö, höpö, nolla miinus. Jos musta ei nyt sit kuulu, niin se on Adios. Tavataan yläkerrassa. Siellä on ikuiset bileet!

25 kommenttia:

  1. Markulle Zemppiä Lekuriin!! Kyllä kaikki hyvin meneen :)
    S

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä leikkaukseen, kyllä sairaalassa hommat osataan :) Suunnittele mieluummin, miten teet vähän aikaa yksikätisenä kaksikätisen puuhia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ne oo ammatti-ihmisii? Luotan, luotan.

      Yritän vähä aikaa olla tekemättä mitään. Otan sen vaihteluna, suurena seikkailuna :)

      Poista
  3. Hyvin se menee, nou hätä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hätä nou. En saanut nukuttua... Jännittää reppana.

      Poista
  4. Oi miten ihanaa draamaa, vedät vertoja jopa minulle ja se on jo paljon se!!
    Tuo "suupylly" juttu oli aivan huippu!! Nyt aion nauraa entistä enemmän ja äänekkäämmin, ettei vaan tulisi suupyllyä ;-D
    Hyvin kaikki menee ja tulet hetken päästä entistä ehompana takaisin!
    Lujaa luottamusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämässä pitää olla draamaa ;)

      Nauretaan joo, ettei tule suupyllyjä.

      Luottamus on luja tai ainakin melkein. Thänks!

      Poista
  5. Kirjoita toiseen käteen TÄTÄ EI LEIKATA ja toiseen VAAN TÄMÄ!

    Hyvin se menee. Tsemit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on muuten hyvä neuvo, jos lääkäri itse ei tajua leikattavaa raajaa merkata. Mun nilkkaan piirsi lääkäri ison nuolen sitä varten kuulemma, ettei sitten leikkurissa tarvitse leikattavaa kinttua lähteä arpomaan. :D

      Poista
    2. Ihanpa olinkin moista ajatellut. Joskus kuulee niitä tarinoita, että leikkaus on onnistunut loistavasti, mutta on puukotettu väärää jäsentä. Huoks, toivotaan parasta, pelätään pahinta.

      Poista
  6. Voi sua :).
    Kohta oot taas täällä kirjuuttelemassa ja harmittelet, että pitikin mennä hätiköimään ja hävittämään vanhat kalsaritkin, vaikka vielä olivat ihan käyttökelpoisia.

    Ei tuu komplikaatioita, ei tuu amputaatioita, tulee vaan entistä ehompi ja tarmokkaampi Martta :). Hyvin se menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkoon tuolla, vanhat kalsari. Enhän mää täältä vielä mihinkään jouda. On niin paljon rakastettavaa.

      Hyvin menee mutta menkööt!

      Poista
  7. Tsemppiä leikkaukseen, olkoon lopputulemana uusi, entistä ehompi Martta!

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä!! Hyvin kaikki menee!
    Terkuin Floridan Anna

    ps.kohta Suomessa..jee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa yksikätisten suomeen!

      Tääl on kesä :)

      Poista
  9. Kaikki menee just nappiin! Susta tulee entistä ehompi, lisäksi ympärilläsi pyörii ihania hoitsuja, jotka lellii sinut ihan piloille ja antaa sulle mukavia nappeja. Hyvä keikka, ennustan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, ihan jäin keikkaa niin odottaman, että katosi uni. Jännää! Mahtavaa!

      Poista
  10. Puoli vuotta sitten olin itse menossa isoon leikkaukseen ja fiilikset olivat hyvin pitkälti samat kuin sinulla nyt. Muistan kun herättelivät mua nukutuksesta. Näin unta, että pikku koirani oli leikkaussalissa ja nuoli kättäni. Sehän olikin kirurgini, joka siinä herätteli ja mä olin kiljunut sille " Älä nuale mun kättä!!!!" Tästä oli tullut ihan lentävä lause kuulemma osastolle. Hyvin kaikki menee. Muistat pyytää vaan tarpeeksi kipulääkettä leikkauksen jälkeen. Ei kannata leikkia urheaa! Tsemppiä ja hengessä mukana ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, älä nuale mun kättä!
      Mulla on varsin vilkas tämä unielämä ja pidän välillä aikamoista älämölöä. Kuinkahan käy? Toivottavasti en huuda törkeyksiä ;)

      Pilleriä nassuun vaan, heikunkeikun!

      Poista
  11. Tsemppiä leikkaukseen! Tuu sitten kertomaan meille, ettei sydän pysähtynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos en "enää" tällä tasolla, niin viestin tuon tuonelasta. Vitsi, vitsi... Mikäs pahan tappais, sano.

      Poista
  12. Tsiisus sun juttujas! Vietetään ne häät sitten siellä taivaassa, kai siel on skumppaa?

    Onnea leikkaukseen, pakko sen on hyvin mennä kun mä en nyt ehtis häitä viettää kun muuttopuuhia!

    Ps. Onneks en eilen ollut missään linjavaunussa, sä olisit voinut luulla et mä oon se ryppynauha-suu vanhus:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos taivaassa ei ole skumppaa., niin myö Viivi mennään naimisiin helvetissä!

      Leikkaushan meni loistavasti! Minä toivotan onnea uuteen kotiin!

      Et sie ryppynauhasuu voi olla, sulla on pilke silmäkulmassa. Aivan varmasti :)

      Poista