26.5.2013

Elämä on exstriimii

On aamu. Niin kuin se nyt tuppaa tähän aikaan päivästä olemaan. Yön aikana käytöstapoihini ei ole tullut mitään mainittavaa muutosta ja tässä istun terdelle mokkailee. Tuuli kevyesti tuivertaa vaalennettua, ylipitkää tukkaani. Näytänköhän seksikkäälle? Tuskin. Snadisti turvonnut, yön raiskaama ruttunaama yrittää karistella unen tomuja silmistään. Tuuli hyväilee...

Vinoko pino?
Yöni oli heikosti levoton. Nukuin mutta näin painajaista. Ikäväkseni en pääse teille sitä purkautumaan, sillä se on jo pyyhkiytynyt pois kovalevyiltäni. Pienen yksityiskohdan muistan. Ukkorähjä haukkui tekemääni puupinoa heikoksi ja minä unessa hänelle huutamaan: " Haista sinä iso paska!" Hih, kauheen omaperäistä voimasanan käyttöä. Asialla on ihan todellisuuspohjaakin. Tein nimittäin pinon puita ja se  on ulospäin suuntautunut. Niin kuin tekijänsä. Tämmöinen antava vosu. Kun Ukkorähjä tekee pinon, niin se on luotisuora ja lähes taidetta. Mitä tästä siis voidaan päätellä? Onko luonteen laaduissamme eroavaisuuksia. Toinen antaa ja toinen ottaa, sano. Pino kun pino, kunhan ovat kasassa.

Hyväile minua hetkinen
Öljysin terdekalusteet ja se on nautinnollista hommoo. On ihanaa levittää puuöljyä kuivalle, kuluneelle ja vuodenaikojen rasittamalle pinnalle. Se huutaa rasvaa ja kosketusta. Hellästi hyväilin rosottunutta pintaa ja katso, kuin uutuuttaan kiiltelevät ja minua kiittäävät. Samalla imppasin puuöljyn kiihottavaa tuoksua ja aloin nähdä tienoon vaaleanpunaisena. Ympärilläni hyppeli siniseet pupujussit ja rantakaislikossa kahlasivat valkoiset norsut. Huikee meininki! Piti lopettaa, sillä se oli viittä vaille etten jo ottanut ryyppyä öljypänikästä. Juoppo mikä juoppo.

Hämyile heikki
Ei käy valittaminen ilmojen suhteen. Olkoon päivä pilvissä, mutta illaksi saadaan aina hieno hehku. Syötiin eilen ensimmäistä kertaa ulkotiloissa. Siitä tietää, että kesä on saapunut. Ruokaan tulee oma pikantti maku, kun sitä nauttii ulkoilmassa. Siinä on jotakin alkukantaisen ravistavaa. Ape itsessään ei ollut mikään gurmee. Paistettiin uutta vanhaa pottua ja kyrsät rillattiin. Mentiin helepolla ja illaksi paistoin pannarii.

Ryytimaa rakkauvella
Ukkorähjä rakensi rakkaalleen ryytimaan. Sinne on nyt hyvä laittaa salaatit, yritit, potut, marjapensaat ja omenapuut kasvamaan. Joko ensi viikolla pakenen tänne sairastaa ja näin on hyvää aikaa hoitaa tiluksia. Asiassa on myös taloudellinen puolensa. Kasvattaa itse hän, niin säästää ja pysyy hengissä. Järvestä nostan fisua, pellosta muut elintarvikkeet ja Lidilistä haen halapaa kaljaa. Mikäs on ihmisen ollessa, omavaraistaloudessa. Hmmm...Pitäiskö hommata pari kesäkanaa. Saisi vielä munaakin. Mites lehmä tohon laiturin nokkaan. Millä mie muutoin maitoni maksan? Tästä tulee huikea selviytymistarina. Oikee ekstriimi seikkailu. Pitänee kuvata ja tarjota televisoyhtiölle. Kuinka paatunut rinsessahomo selviää alkukantaisissa olosuhteissa? Lisätään kiinnostavuusastetta ja poistetaan käytöstä kaikki kauneutta edistävät tuotteet ja meikapit. Ei harjakihartimia, ei papplejotteja, ei niin mitään. Ollaan aunaturell. Pitääks mun alkaa metsästää? Siitä saadaankin kunnon räiskettä. Martta heiluu verenhimosena haulikon kanssa ja lahtaa vahingossa vuokranantajan, kun luulee, että se on hirvi perkele. Hyvä keissi, tuotantoyhtiöt tappelee ja minusta tulee miljonääri.

Vastarannalla tulee niin, että koivut taipuilevat kuin balleriinat. Lehti puissa suhisee, se on kaunista syhinää. Sellaista kisailevaa. Onkohan koivuilla kivaa? Varmasti vaihtelua siihen paikallaan töröttämiseen. Niillä on nyt jumppatunti. Hah, koivut jumppaa. Minä jumppaan nyt tuonne, missä kuninkaallisetkin käyvät yksin. Tai mistä sen tietää? Voihan olla, että Vikke ja Danne käy sielläkin yhes, kun ovat niin lovelove. Adios Amigos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti