ELOSSA, ai ihmettä!

no mitä? olipa hyvät bileet! saavuttuani osastolle tasan seven, huuleeni tökättiin heti diapami. hoitsu tykkäs, et ota jeppe ihan relasti vaan. ja minähän otin. jos nyt totta puhutaan, niin koko eilinen päivä taisi mennä aut of maind. sellasta sumuu, et eihän siitä voinut muuta kuin nauttii.

ees taas hiihtää

itse toimenpide oli tietämätön, lähes huvittava. kaikki tapahtui niin ajallaan, missään ei turhaan venailtu. kirurgi kävi kertoo ja jututtaa ennen toimenpidettä. mikä komistus! ja mikä nimi! topi aaretti laaksonen. topi, tooopii ! nuori heppu kun faan, mutta hyvä tyyppi. harmi vain, että olin niin pameissa, etten kyennyt älylliseen kommunikaatioon. töllötin vain kuin lehmä uutta navettaa ja olin antautunut.

pelätty nukutus oli hauska. nukutuslääkäri aloitti homman ja sanoi, että nyt ajattelet kivoi juttuja, niin tulee kauniit unet. vastasin, et mie on jo mökillä. hän siihen sanomaan, että lämmität saunan ja minä vastasin, tulilla on jo. sit tuli bläck ja humpsista. heräsin 11.55 lievästi sekaisin, niin kuin hyvissä bileissä kuuluu olla. näin ikävästi kaiken kahtena ja antoivat hiukka lisähappee, kun ei oikein oma meinannut kulkee. mut kärräsi osastolle hauska hoitsu, joka sanoi, että näyttääks hän lihavalle, kun näen kaiken kahtena. minä vastasin, että aika pullukka olet. siinäpä sitten pikku leposet vetäsin huoneessa ja sama hoitsu tuli jeesaa mut pissalle. kysäisi vielä kujeillen, et mites nyt, hoikka vai pullukka. vastasin, että olet uskomattoman hoikka. meinas mennä meitsillä lirut reisille, kun niin naurettiin.

osasto kuuden potilas

mä toivuin kaikesta tosi nopeesti ja karkasin heti röökille, hoitsun ehdottomasta kiellosta huolimatta. mulla oli vaan niin hyvä meno. täytyy myöntää, et pikkasen säikähdin ulkona, kun alkoi nikotiini kihahtaa nuppiin ja silmissä musteni. meni ohi, eikä tarvinnut vetää vaakaan sairaalan pihassa. ukkorähjä tuli noutaa neljän pintaan ja olin kerennyt hiihtää sitä ennen osastoa päästä päähän. lääkkeet kaiketi teki olon levottomasti leijailevaksi ja mun oli vaikee maata aloillani. mä halusin aistii maalimaa ( lue; kyttäsin söpöi mieshoitsui. )

siin se ny on. vamma.

mulla ei juurikaan ollut eilen kipuja. ukkorähjä on ollut niin liikkis. jeesaa hienosti, eikä ainakaan vielä valita. tuolla hää vetää sikeitä mun soffalla. se oli hospitaalin käsky, yksin ei saa tätä yötä olla. en tiedä mikä, olisko se nukutus, mut mä en saa nukuttua. jos se sotki mun luontaiset biorytmit, en tiiä. tai sit ne on nää lääkkeet. väsyttää ihan sairaasti ja kroppa nukkuu, mut pää työskentelee ja ajatus ei pysähdy. noustuani ylös klo: 02.31, en meinannut oikeasti saada silmiä auki, vaikka olin hereillä. säikähdin, että onks ne niin turvoksissa vai onko ne kuivunut päähään? ihan sekopoltsi kreisii ajatusta risteilee. musta ne ei oo unia, ne on jotenkin totta. näin esim. sellaista, että mulla oli pitkät, paksut rastat. mutta yhtäkkiä ne olikin paksuja käärmeitä, jotka kasvoi mun päästä. hei, mä korostan nyt, ettei se ollut uni. taitaa nämä bileet olla ohi ja pahemman kerran laskuhumalaa pukkaa päälle. nyt sattuu koko käteen ihan vitusti. pienikin liikahdus viiltäsee niin, että tuntuu syvällä koko kropassa. eli lääkekaapille ja nappia naamaan. eihän tätä kestä selevinpäin. ei kestä. ei kestä. ei kestä. ei kestä. ei kestä. ei kestä. oho, tais jäädä jotain päälle. päälle. päälle. päälle. ai sekaisin vai?