18.5.2013

Tavallisen taivaallista

Meijän perhe nukkua posotti melkein kymppiin. Pikku pisut käytiin toki tekemässä kuudelta, mutta sain kuin sainkin vielä unta palloon. Nukun pois viikolla kertynyttä unikipuvelkaa. Joo, kipu kädessä herättää öisin ja herättyäni aamuisin, olen ollut väsy. Sattuu se täälläkin, mutta se on eri asia. Mökillä kipu on sellaista luonnonläheistä. Tänään saa ottaa päikkäreitä, levätä väsy pois, että jaksaa vielä yhden viikon.

Outo luontoilmiö on laskeutunut Lähdejärvelle. Maija Mehiläiset toikkaroivat sekaisin. Mikä niillä on? Ihan kuin ne olisi kännissä. Olen nyt törmännyt jo useaan tapaukseen, että ne pörräävät vain paikoillaan, eivät pääse eteen, eikä taakse. Kaatuilevatkin oudosti. Nyt on lämmin, ei ne voi kohmeessakaan olla. Olen jeesannut niitä pois mökistä, niitä karvapyllyjä en tohi hengiltä ottaa. Kiikutan niitä ulos, mutta ei niistä oikein eläjää tule. Outo juttu, kumma tyyli. Pitäiskö soittaa luontoiltaan?

Tän mää ottaisin
Katsoitteko viikolla Huvilan ja Huussin? Se oli taas niin mahtava! Hitonmoisen homman tekivät, ja pikku itkut ilosta tirskahti, kun lopputulosta esiteltiin. Niin oli upiaa jälkeä. Tuollainen kohde, missä saa ja voi hyödyntää kaikkea vanhaa, on kyllä suunnittelijallekin mielenkiintoinen. Ainut mikä ohjelmissa harmittaa on se, että ei kerrota mitä se kaikki tulee kustantaa. Tuo remppa ei ihan pikku rahalla lähtenyt, varmasti upposi yhden pienen mummon mökin verran. Hienointa mun mielestä on se, että Anita hurautta reippaasti toiminnallisuudet ihan uusiksi ja keksii kaikkea kivaa. Tuota minäkin haluaisin tehdä ja toivoisin tulevaisuudelta sellaisia kohteita, missä saisi/voisi keksiä jotakin ihan uutta. Mii laik veri mats!

Martan valtakunta. Terde hehkuu.
Toisin olen ihan kyllästynyt Marko Paanasen ohjelmaan. Sehän ei välttämättä ole enää mikään sisustussuunnitteluohjelma, vaan se on ohjelma hänestä itsestään. Enkä minä ymmärrä sitäkään, että miks näiden töllösuunnittelijoiden ( en tarkoita Anittaa, enkä Jenniä) pitää olla niin iteensä  täynnä. Olkoonkin vaikka kuinka ameriikan meininkiä. Nyt ollaan suomes, eikä tuommoinen leuhkailu sovi näille leveysasteille. Harmittaa oikein, koska haluaisi nähdä kunnolla muutoskohteita, mutta nyt ne on vain pienessä sivuroolissa. H&H:ssa se on erityisen palkitsevaa, että näkee kuinka kohteessa hommia tehdään. Siinä samalla oppii ja se on aina mielenkiintoista. M. Paanasta en enää nykyisin jaksa edes katsoa. Niin on mielenkiinnoton. Harmi.

Jahas, pitäs lähtee kirkolle. Pitäskö jo käydä kesäkukkia kattelee? Ajattelin keittää tänään lihakeiton. Siitä on sata vuotta kun viimeksi söin hyvää lihakeittoa. Illalla on ne viisut ja lettukemut. Jee, jee meil on bileet!


4 kommenttia:

  1. Mulla on Huvila ja Huussi tallessa, kun en kerinny livenä katsoa, mutta Anita (vai Anitta, en muista) on kyllä taitava. Ensin en tykänny siitä yhtään, kun tuli johonkin ohjelmaan jonkun tilalle ja koska mulla oli ikävä sitä edellistä tekijää (en enää muista ketä), en voinut katsoa Anittaa ollenkaan, koska sillä oli mun mielestä kauhean teennäinen puhetyyli.
    Nyt oon muuttanut vähän mieltäni. Taitaa kuitenkin olla ihan oikeasti ihmisläheinen, eikä niin omaa itseään täynnä oleva tyyppi kuin luulin. Ja toimivia muutoksia tekee. Ja se on just kivaa, kun niissä ohjelmissa ihan oikeasti tehdään, eikä vaan hifistellä Paitsi pihajuttuja en jaksa katsoa. Ei kiinnosta lohkareitten siirrot eikä puiden kaadot.

    Marko saa mun puolesta nykyään seilata takki auki ihan missä lystää. En innostu, kun ei kiinnosta huvijahdit, eikä amerikan meininki.

    Viisuja en kato, ja kohta lähden evakkoon Suomi-Ruotsi-ottelun alta. Näitä kotikatsomon mölypönttöjä ei kestä kukaan.
    Jaa niin. Kuinka pitkästi tänne saa kirjottaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tänne kai saa kirjoittaa pitkiäkin kommentteja, ne on ihanii.

      Mä taas tykkään Anitasta just siksi, kun hän ei oo itteensä täynnä. Toisin kuin eräät valtakunnan suunnittelijat. Ja se jenni on kyllä aika kone. Viime viikon kohde oli kerrassaan m a h t a v a!

      Ei mennyt suomella ihan kaikki halot liiteriin. Viisut ei ollut mikään yllätys, ja kiekkoa en kato. En oo yhtään matsia elämässäni katsonut. Enkä kato.

      Poista
  2. No just näin!
    Mahtavan muutoksen h&h teki, kiva kun sanoivat aikataulun, hinnan kun vielä uskaltaisivat kertoa.....
    Ihanat ilta-aurinkoterveiset mökkielämmästä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H&H on huippu!

      Meillä ukkonen kierteli ja ilma oli lievästi painostava. Ei se päälle tullut ja auringonlasku oli kaunis.

      Tänään taas kaupunkiin, ei hutsittaisi. Tääl on kiva.

      Poista