2.5.2013

Hiljaisuus, kamera käy. Action!

Heräsin kipuun 03.41. Enkä oikein saanut unen päästäkään kiinni, kun sattui. Se on kuulkaa aikamoista taiteilua, kun meikäläinen yrittää asettua maate. Vasemmalla kyljellä en ole voinut nukkua enää puoleen vuoteen. Nyt oikea lonkka vittuilee niin, että sillekään kyljelle ei kykene. Nyt puuttuu vain, että niskapaska alkaa jäkityksen ja silloin ei voi maata seljällään. Ainut vaihtoehto on, että makaan läskieni päällä. Just joo, se on huono vaihtoehto, koska aamulla on lätty turvoksissa. WTF? Pitääkö mun nukkua istuma-asennossa? Missä? Pitänee hommata kiikkustuoli. Enihau, heräsin vatsaltani ja olkapäähän sattui niin saatanasti. Kipu kiusasi koko yön ja ne tulivat läpi unen. Näin ilkeitä painajaisia.

Tänään tasan kuukausi ja olkapääoperatsiooni on ohi. Voe tsiisus, kun odotankaan sitä! Voisivat samalla operoida ton niskan ja molemmat lonkat. Sormet voisi paloitella myös. Itseasiassa, voisivat paloitella koko äijän, tunkee jätesäkkeihin ja heittää paskalavalle. Sinne niin kaikkien muiden jätteiden joukkoon. Nooh, äläs ny vaivu itsesääliin. Tämän taudin kuvahan menee niin, että on huonoja päivä ja sitten niitä helvetin huonoja päiviä. Eilen taisi olla sellainen. Otin tossa parit pilsut, kyllä se kipu kohta hellittää. Jos hellittää.

Ohi on. Kiitos Vappu.
Kiittämättömyys on mualiman palkka, sanoin itselle.  Eilen tuli taas se Viimeiset Sanani dokkari. Siinä seurataan ihmisiä, jotka tietävät kuolevansa ja aikaa on jäljellä vain rajallisesti. Jättävät loppu viimeksi videotervehdyksen omaisille. En pidä sitä mitenkään outona, itseasiassa kuolemasta tulee ohjelmassa jotenkin arkisempi. Hyvä siitä on puhua, ei sen pidä olla mörökölli ja puhumaton tabu. Meistä jokainen kuitenkin kokee sen. Paitsi tietysti ne, jotka ovat kuolemattomia. Niin siis ketkä? No, jotkut kai. Semmoiset pyhimykset. Martta ei ole sellainen.

Makasin kipujeni kanssa siinä sohvalla ja sain tietysti aikaan kunnon draamaa. Siinä niin mielessäni jo viimeistä videotervehdystä sommittelin. En tyytyisi tavalliseen. Taustakuoro ja tanssijat ( nuo puolialastomat ihanat urhot ) pitäisi olla paikalla. Hiukkasen hutikoissani lukisin rustaamiani runoja teille/heille/niille kaikille jotka mua ah! jäisivät kaipaamaan. Väriä pitäisi olla taustalla. Upeita kankaita ja helvetisti kukkasia. Lopuksi esittäisin poikkitaiteellisen performancen, missä ei laulua ja tanssahtelua säästeltäisi. Ei niin, ihan hillitön meno ja rytke. Asuja vaihtaisin tiuhaan tahtiin, eikä ruudusta puuttuisi kimalletta. Ehkäpä siinä sivussa jonkun kohokkaan uuniin laittaisin jälkipolvien maisteltavaksi. Kokkina tunnettu, kokkina haudattu. Hiljaisuus, kamera käy. Viidessadaskolmaskymmenesneljässotto.

Eilisen illan saithsiini mestoille oli antoisa. Ajettiin espan poikki kaivariin ja kyllähän siellä muutama valkolakki ja muukin pipo toikkaroi. Illan sanshainilla oli varmasti vaikutusta siihen, että kansa jaksoi juhlia niinkin myöhään. Kaivarissa oli porukkaa kun pipoo ja autoilu oli hiukka uhanalaista hommoo. Sai koko ajan peljätä, että joku petteri horjahtaa alle. Tehtiin pikainen visiitti ja sain tyydytettyä hyvä minä, hyvä ihminen oloani. Ai jai, monella saattaa tänään olla tukka kipiä ja edessä hankala työpäivä.

Tahtoo kanaa, tahtoo karrikanaa!
Mulle iski kiinalaisen himo ja sitä karrikanaa oli saataman. Siinäpä pähkäilemän, että mistäs nyt kinkkiläinen löytyisi? Niitähän on joka kulmalla. Alat etsiä, niin et löydä. Päädyttiin niinkin eksoottiseen mestaan kuin Kontulan ostarille! Kyllä, luit ihan oikein. Kyllä on Martalla huonosti asiat. Viiden tähden kurmeet on vaihtuneet Kontulan kinkkilään. Samapa tuo, karrikana on karrikana, olkoon tähtiä yks tahi viis. Mä syön aina kinkkilässä karrikanan. Minussa virtaa varmasti chainiisveri, sillä niin olen juminut tähän annokseen. En paljon valehtele, jos sanon, että olen elämäni aikana syönyt kymmeniä tuhansia, ellen peräti satoja tuhansia karrikanoja. Kot, kot. Siinä on jotenkin kotoisa maku. Kot.

Nyt kun olen hiukka jaloitellut, vetänyt moccoo ja särkylääkettä, niin kipuilu hiukka armahtaa. Liike on hyvästä. Heitän vielä muutaman voltin ja yritän unta uudelleen. Jos armo käy, niin nukahdan ja herään uuteen päivään täynnä toimintatarmoa, hyvää energiaa ja ältsin mieletöntä positiivisuutta. Mut hei, huomenna päästään mökille. Mökille mennään huomenna. Huomenna on se päivä, kun mennään mökille. Mökkipäivä on huomenna. Pääsen siis huomenna mökille. Mökki on ihana. Ihanaa päästä mökille. En kai mää vaan oo huomenna menossa mökille?!

4 kommenttia:

  1. Kurjaa tuollainen paikkojen kipuilu, ei kiva.
    Toivottavasti tabut auttoivat.
    Vaikka eilinen päivä menikin Ulliksella piknikillä, niin tukka ei ole pipi, onneksi.
    Kiva, kiva kun pääsette mökille, siellä kuules kaikki kolotus ja murheet unohtuvat, tulet sieltä takaisin nuorena ja notkeana poijan koltiaisena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei, kipu ei ole kiva, mutta siihenkin tottuu. Kaikkeen ihminen tottuu ja sopeutuu, kun on pakko.

      Hyvä sinä. Olet selkeästi ihminen jolla on selkärankaa ja rohkeutta juhlia selevinpäin.

      Arvaa vaan, odotanko sitä hetkeä, että pääsen mökkisaunaan. Siellä ei kolota, ei särje, eikä ahista. Siellä on onni ja autuus :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Sitä se nimenomaan on. Ihanaa!

      Poista