Vinoon laskettu elämä

Hetkinen. Ukkorähjä on jossakin bileissä ja mä vietän pikkukoiran kans koti-iltaa. Kuinka tässä nyt näin on päässyt käymään? Ennen vanhaan se oli ihan toisin päin. Mie olin baarilois ja Ukkorähjä vartoi.  Meillä on siis roolit vaihtuneet ja musta on tullut tämmöinen himahissukka. Mut uskokaa tai älkää, minä nautin suunnattomasti tästä mitäänsanomattomasta himailusta. Mun ei yhtään tee mieli kylille bilettää. Hima on paras ja taitaa tuo sielunelämäkin olla aika kohdallaan. Huom. toistaiseksi. Mikäs tässä sitten on ihmisen olla? Ei mittään hättää. Se tuntuu rauhoittavalle. Olen rakastunut tähän leppoisaan kotoiltailuun.

Ukkorähjä pyyti viikolla, että laittaisinko Lasagnea. Rakastan sillä siis, tuolla se uunissa muhii ja tunteella sen olen laittanut. Syököön sitten, kun tulee kyliltä. Ei hää päissään ole, eikä pahatapainen muutenkaan. Ja tuskin on edes kovin nälkäinenkään, kun tulee kemuista, joissa on ollut tarjolla illallisen tynkää. Ukkorähjä ei ota alkoholia ja on aina autolla liikenteessä. Ollaan silleen erilaisia. Miehän tykkään välillä ottaa hiukka kuplia. Siis niin kuin skumppaa ja noin. Mutta on se hyvä, että hääkin välillä tuulettuu ilman minua. Jaksaa taas paremmin Martan temppuilut, hih.

Lassua rakkaudella

Tossa oli lauantai-illan fiiliksii. Alkoi Putouksen finaali ja oli tarkoitus jatkaa sen jälkeen, mut enhän mää mittään jaksanut. Massu oli täynnä lassua ja painuttiinkin pikku koiran kans het kympiltä koisaamaan. Ukkorähjä oli vielä kylillä ja mie vain ilmoitin, että tähän pirttiin laskeutui nyt yörauha ja vedin vällyä korville. Uuuuh, olipa täräkkää vetäistä kymmenen tunnin yöunet. Jösses, kun on levännyt olo. Niin lepo, että se tuntuu sielussa asti. Eilinen lassu oli ihan jees, ehkä snadisti kuivahko. Mutta maku oli kohdallaan. Jälkkäriksi tein muka terveellisen unelman. Sotkin Turkkilaista jugurttii, pakaste mansikoita, mustikkakeittoa ja mangososetta. Vähäkö oli raikas, eikä ihan niin sokerihöttöö kuin joku unelmatorttu. Kauheen laiha olo on jo!

Raikkaasti rakastava

Eilisellä avantoreissulla kohtasin onnellisen perhetapahtuman. Olin matkalla takas ja reitilleni sattuu kiva alamäki. Sellainen, mikä houkuttaa lapsiperheitä pulkkailuun. Pikku perhe värikkäät topat yllä olivat tulleet pyllyilee. Rili nais. Isukki antaa ylhäällä vauhtia talleroiselleen ja koko perhe kiljuu suoraa huutoa: "Hienoa Vilja, sinä osaat laskea. Hienosti menee Vilja. Vilja laskee niin hyvin!" Mutta mitä tekee Vilja. Laskettuaan mäen alle, alkaa sydäntä särkevä poru: "Määää laskin vinoon!" Siinä on perheneuvottelun paikka ja niin mamma kuin pappakin kökkii Viljasen ympärillä ja lohduttaa: " Vilja rakas, ei se haittaa. Sinä laskit hyvin, ei vinoon laskeminen haittaa."Viljaa vaan harmittaa vietävästi, ja räkä poskella hän toistaa: "Mut mää laskin vinooon!!" Voi Vilja raukkaa. Mulle tuli lähinnä mieleen, että tuleeko Viljasta täydellisyyden tavoittelija vai uskaltaako hän tuolla menolla koskaan laskea elämässään vinoon. Jääkö nyt Viljalle vinoon laskemisen drauma? Onko tie jo ennalta määrätty, ja hää eksyy vääriin porukoihin ja elämä lähtee menemään vinoon. Voi, voi, se on rankkaa hommaa tuo lasten kasvatus. Minusta ei olisi moiseen.

Tää on hevii. Ikkunasta arska sokaisee niin, etten meinaa näppiksiä erottaa. Katson suoraan aurinkoon ja sen jälkeen näen vain mustaa. Mut on pakko möllää. Se tuntuu hyvälle. Aukaisin sälekaihtimet joskus marraskuussa ja siitä lähtien ovat saaneet olla auki. Ei ole arska pahemmin häikäissyt. Enkä voi laittaa niitä kiinni nytkään. Häikäisköön, kun kerran paistaa. Kesäksi sitten sulki.

Mun tekis mieli hiihtää. Tossa on ihan vieressä hyvät ladut. Viime viikolla kävelin hiihtoreitin rantaan  ja mielikuvaharjoittelin. Näin itseni solakkana, ylläni mikrokuituhengittävä alusasu ja yllä seksy hiihtopuku. Pistin menemään kuin juhainen mieto konsanaan. Välillä kiljahtelin: " Havuja, perkele!" Ihan vain siksi, että halusin kuulostella, mille tuntuisi huutaa noin eläimellisesti. Muutama vastaantulija katsoi hieman oudosti. Joopa joo, sukset on tuolla vinnillä ja se taas tarkoittaa sitä, että koko helvetin komero olisi ensin tyhjättävä, saadakseni hikilankut käyttöön. Hirveen raskasta ja hankalaa. Vaikka olen järjestyksen immeinen, niin jossakin mullakin prakaa. Kellari/vinttikomero on järkyttävässä työnnä vaan kaikki sinne sisään kunnossa. Jos tahtoisin nyt hiihtämän, ne sukset olisi pitänyt ottaa esille eilen.  Ei tälle auringolle kerkee enää suksia sieltä kaivaa, siinähän menisi koko päivä. Mut hei, voinhan mennä sauvakävelee ja leikin, että hiihdän. Havuja, perkele!