Levoton valo

Joku muukin oli huomannut, että aurinko paistaa ja kannattaa ulkoilla. Mentiin perheen kans tohon Aurinkolahden rantaa. Tsiisus, kun oli populaa. Ihan meinasi tulla ahistus ja teki mieli huutaa: " Gou houm, tää on mun mesta!" En tietenkään tehnyt niin, sillä ei ihminen saa olla niin itsekäs, että omii itselle kokonaisen rannan. Miksiköhän ihmisryhmittymät ja massatapahtumat ei oo oikein mun juttu? Ihmisiä oli jää täys kuin pikku kirppuja. Ja mun olisi niin tehnyt mieli hiihtää pakoon yksinäiselle saarelle. Repussa kuumaa kakaoo ja juustomunaleipiä. Ei ollut. Ei suksia, ei eväitä. Oli vain ihmisiä. Pois. Pois.

Gou houm!

Mulla meni eilen herne nenuun ja pahasti. Oikeastaan se oli meloni ja sanonko minne se meni? Olin ajatellut, että lisään lopputyöhöni vielä yhden pohjakuvan. Silleen helppo keissi. Mulla on valmiiksi piirrettyjä pohjia, lisään siihen vain kalusteet. Ja se siitä. Sit se on tehty ja palautus on tänään. Mutta en löydä TÄRKEITÄ papereita mistään! Muutama kopioitu suttu, mistä en saanut kunnolla mittoja, eikä muutenkaan selvää. Mä käännän joka paikan! Enkä voi uskoa todeksi, että olisin heittänyt ne roskiin
( mulla on pikku perverssio heitellä kaikkea joutavaa menemään.) Verenpaineet paukkui niin, että silmissä musteni. Samalla paistoin kakkuja duuniin ja pikku koira kaipasi jo evästä. Soitan Ukkorähjälle, että voisi hoitaa koiran, mulla on paniikki. Vedän sille kapulan päin näköö. Tuli kuitenkin ja hoiti koiran ja jätti mut suosiolla kiehumaan. Eipä siinä auttanut muu kuin piirtää pohja uudelleen. Yritin rauhoitella itseäni ja olla silleen ei tässä mitään ressiä. Sain homman tehtyä ja laittelin kaikkia tarvittavia TÄRKEITÄ papereita valmiiksi huomista varten. Saan taas huomata, että osa puuttuu. En voi ymmärtää ja kiroan itseni alimpaan helvettiin. Yhtäkkiä muistan, että mulla on olemassa se musta salkku, missä on kaikki kohteen TÄRKEÄT paperit. Missä se on? Voi helvetin helvetti, mähän laitoin sen lipaston taakse talteen. Siellä oli niin ja muistan jopa, että olin lajitellut ja laittanut kaikki valmiiksi tätä päivää varten. Hyvä, ettei lähtenyt henki. Oli meinaan niin rankka hermotus. Piti pyytää Ukkorähjältä ihan sorisori.  Rauhallinen ja leppoisa koti-ilta sai aika yllättävän käänteen. Mä oon niin tollo!

Portaita äidin oomme kaikki

Tämä lisääntynyt valon määrä ei aina ole onnellinen asia. Se tekee musta levottoman. Semmoinen outo sisäinen rauhattomuus. Pitäisi koko ajan tehdä jotain, mennä jonnekin ja olla silleen kokakola mahtava meno. Ei vanha ihminen tuommoista jaksa. Niin kuin nytkin. Tekis mieli hiihtää, laskettelee, etelään, pestä mattoja, ostaa keväträttejä, laihduttaa, vaihtaa lookkia, syntyä uudelleen ja vähintäänkin ostaa uudet rillit. Talven pimeydessä on se armollisuus, että saa lehmääntyä rauhassa. Ei tartte, ei oo pakko mihinkään. Miks kevät on niin levoton? Mitä tuolla harmaassa massassa, mitä aivoiksikin kutsutaan, oikein tapahtuu? En usko, että mulla kovinkaan ihmeitä, mutta silti olen levoton tuhkimo. Oi kevät, sä oot niin hurma surma.

Tänään on fyssäri. Meillä oli hiihtolomapaussi. En mää kyllä mitään eroo oo huomannut. Käynkö vai enkö käy? Sama kipu. Tästä täytynee palaveerata. Se ei ole ihan halvinta lystiä, ja jos siitä ei ole selkeesti apua, niin onko järkee vai ei? En mää tiiä. Tällä viikolla saan sen Ortopedin lausunnon, katsotaan sit.

Räystäät tippuu jo. Kuinka noin voi sanoa? Eihän ne räystäät mihinkään tipu. Se on jää joka sulaa...