16.2.2013

Kadonneen minän arvoitus

Voi mua höperöitymää! Heräsin innostuksissani liian aikaisin. Koko yön olen siivonnut ja laittanut lopputyökohdetta unissani. Eikä tänään ole ohjelmassa mitään muuta kuin asunnon stailaus valokuvauskuntoon. Okei, se on sitä parhautta, mutta ei sen takia kannattaisi valvoa. Mut minkäs teet, tää on mun luonne. Ehkä tässä on uutuuden viehätystä, en kai mää voi joka muutoskohteen kans alkaa valvoa. Tai mistä sen tietää, kyllä mä voi. Hölömö kun olen. Ja innostunut.

Meijän Mese
Eilen se/hän sitten saapui. Näppärän näköinen ja oloinen automobiili. Sain kaikenkattavan tietoiskun kotimatkalla ja olemme ylpeitä perheen uudesta tulokkaasta. Näin lapsettomana voisin kuvitella, että tunne on lähes ( tai ainakin melkein) sama, kun pariskunnat saa sen ensimmäisen sinappikoneen. Ylpeä isä ja synnytyksen riuduttama äiti (siis minä.) Mutta kyllä mun täytynee myöntää, että hieno on ja tasainen kyyti. Istuessani pöyhkeänä siinä etupenkillä, mulla oli sellainen tunne, että otsaani oli tatuoitu Mesemerkki. Kuvittelinko vain, mutta aivan kuin ohikävelevät tavikset olisivat mölläneet, siinä menee niitä rikkaita ja onnellisia mersuihmisiä. Siis kukas tästä autosta nyt olikaan innostunut? Ollakseen tuliterä, niin Mersuksi tämä on vain se halppisversio, mutta sanoinkin Ukkorähjälle, että nyt ollaan kannassa kiinni. Mennään kohti sitä, mikä maksaa pienen yksiön verran. Raha haisee ja mä oo niin öky. Ällöö. Ukkorähjä tuumasi, että tässä on autoo kymmeneksi vuodeksi. Hah, näkis vaan. Hyvä jos ens jouluun.

Mulla on kaikille tavaroille omat tarkkaan määritellyt paikkansa. Avaimet on tietyssä paikassa, metrokortti, röökit, kukkaro, puhelin ja ihan kaikki. Ne laitetaan aina samaan paikkaan siksi, että ne löytyvät sieltä. Näin ne eivät katoa. Sitä en vain ymmärrä, että miksi ne eivät nykyään ole siellä, vaan ne ovat kadoksissa. MINÄ laitan ne AINA sinne samaan paikkaan. Joku siirtelee tavaroitani ja minä olen hukassa. Helvetin outoo. Miten noin yksinkertaisesta asiasta on voinut tulla noin monimutkainen? Ei ymmärrä. Viikolla kukkaro oli kadoksissa. Järkky paniikki! Istun taksin takapenkillä maksaakseni ja huomaan kukkaron kadonneeksi. Pitkän ja ankaran pohdinnan jälkeen luotin, että se on jäänyt himaan tai sitten se on käännetty. En tehnyt korttikuoletuksia ja onneksi se oli unohtunut työpöydälle. Helvetin tonttu!

Kadotuksen pohjaton malja
Mitäs sanotte tästä?  Päivänä muutaman vuodatin tänne pankin tyhmyyttä saamattomasta pankkikortistani. Väitin, että uutta korttia vanhan tilalle ei ole poikaposteljooni minulle toimittanut. Niin luulin, kunnes löysin sen tuosta sekalaiset mutta tärkeät paperit vintagekulhosta. Voi perseen suti! Ei siis minkään valtakunnan hajuu, että olen kuoren avannut ja kortin saanut. Nyt hirvee sotku, vanha kortti pitää kuolettaa ja saan uudet tunnukset ja kaikki. Noooh, eipä siinä kaikki. Nyt en ole saanut tätä uuttauutta korttia sen alkuperäisen vanhan tilalle. Olen siis kortiton. Soitin eilen pankkiin ja mulle tuli tunne, että ne pitää mua jotenkin sairaana. Tunnuslukulappuja on tullut neljä, ja olen aivan sekaisin, mikä on millekin kortille ja mikä kortti on voimassa ja mikä ei. Voi järjen pimeyttä! Kuka mä oon? Hei, mis mää asun?

Jahas, talo herää. Tuo tuttu ja turvallinen yläkerran Yrkki vetää taas laattaa. Joko mölisee muuten vaan. Pisut lirisee ristiin kerroksissa ja mun on hyvä olla. Rintamalla kaikki hyvin ja tästä tulee hyvä päivä. Sitä samaa toivottaen. Siis ei yrjöö, mölinää ja pisua. Vaan rauhaa ja rakkautta, tarkoitin. Adios!



4 kommenttia:

  1. On se pähee! Onnittelut!
    Vuosi sitten valitsin uuden auton (pienen ja näppärän), valkkasin automerkin, mallin ja värinkin niin että jäljelle jäi vain kaksi: musta ja valkoinen. Niistä mies sai kunniatehtäväksi valita toise, hän halusi mustan! Näin se meillä menee, mä oon enemmän kiinnostunut autoista, tietsikoista ja uusista kännyköistä kuin mieheni.

    Tuohon unohteluun, sulla on niin monta rautaa tulessa, siitä se johtuu,luulen. Hauskaa viikonloppua!
    -Ai niin, tänään (la )tulee taas parempihampaisten laulukilpailu:Melodifestival

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. Kyllä nyt passaa Martan istua :)

      Tietotekniikkaan kiinnostuminen vaatii jo käyttäjältä jotakin. Musta tuntuu, että mun aivoista puuttuu se jokin osa.

      Välillä mietin, että lahooks tää koko nuppi. On ton muistamisen kans vähä niin ja näin. Mut ehkä se kovalevy on hiukka tiukilla.

      Jäi valkohampaisten kisat väliin. Jospa en la.

      Poista
  2. Vaikka olenkin Mercedesvastainen henkilö (ehkä vaan kateellinen), niin onhan se ihan älyttömän hieno. Jos olis musta, en tykkäis, mutta koska on valkoinen, näyttää hyvältä.

    Ja ihan kuin olisin lukenut eräänkin tässä taloudessa asuvan miehen avaimista, puhelimesta ja lompakosta. Ne on AINA samalla 10 neliösentin alueella keittiön tasolla. Jos ei ole, tulee maailmanloppu. Ja tällä samaisella miehellä on myös kahvinkeitin aamuisin ajastettuna aloittamaan kahvin tiputuksen minuutillen tietyllä kellonlyömällä.. Rasittavaa, mutta samalla kadehdittavaa täsmällisyyttä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on lähes sama millä mennään. Mulle autot ei oo koskaan ollu se The juttu. Mut en mie vastaan laita, jos mesellä pääsen...

      Mun täsmällisyys alkaa uhkaavasti horjua. Siksi se tuntuu niin oudolle ja on vaikee hyväksyä. Tai kai se on vain pakko. Ei muista, niin ei muista.

      Poista