13.1.2013

Se on siinä. Se on sinussa.

Hiukkasen matalavireisestä perjantaiaamusta huolimatta, tämä viikonloppu saa yleisarvosanaksi kasi miinus. Toi miinus tulee siitä, että olen mennyt lupautumaan tipattomalle. Just soo, mitähän järkee nyt tuossakin oli. Kai siinä jotain. Kai. Ehkä. Vettäkö tässä pitäisi litkiä? Nautin vissyä, kiitos.



Peruin perjantaina sen fyssärin. Alkoi olla plöröt pöksyissä jo pelkästä ajatuksesta, että kohta taas sattuu. Ei taho. Niinpä reippaana tyttönä otin ja soitin het aamukasilta fyssärille ja kysyin hänen mielipidettä asiasta.  Kerroin hammaskivusta ja sanoin suoraan, että en nyt oikein jaksaisi yhtään kipua. Hän ymmärti oitis ja oli kanssani samaa mieltä, että ei kannata tulla. Tiedän, että tuollaiset viime hetken aikaperuutukset ovat yrittäjälle menetettyä työtuloa. Vähä noloo ja harmillista. Mutta ihmisen täytyy kuunnella sydämensä ääntä.

Avantouinnilla on ihmeellinen voima! Olin ajatellut, että makaan sängyssä koko perjantain. Hylättynä, köyhänä, onnettomana, lihavana, sairaana, pahalle haisevana ja rumana, enkä tee yhtikäs mitään. Olen perkele masentunut. Ihan helvetin masentunut. Kuitenkin joku ääni sisälläni sanoi: " Martha, pikku pulleroinen, hilaappa se läskiperseesi ylös ja kipaise hakemassa virtoo avannosta." Näin tein ja minua siunattiin voimalla. Olotila otti ja kääntyi virtaamaan sujuvasti. Minähän en ns. lepää makaamalla, vaan kivoi pikku juttui puuhastelemalla. Paistoin kakkuja, tein lopputyötä, viikkosiivoilin rakkauvella ja paistoin vielä illaksi piffit ja duunasin maukkaan salaatin. Koko päivän kruunasi illan Voice ja saunavuoro, tuo viikottainen pyhälehmäni. Hei, aina kannattaa yrittää.



Nyt tää menee jo heikoille jäille, mutta eilenkin oli ihan jeejee päivä. Ei mittään ihmeellistä, mutta se tahmee, musta mönjä sielussani on saanut jostakin liukastetta. Kanavat on auki ja eilen maistoin aurinkoa. Häikäisi tosin, mutta tuntui hyvälle. Käytiin shoppaa lopputyöhön mattoa, lamppua  ja muuta kivaa. En ole vuosiin käynyt Petikko / Varisto akselilla ja täytynee todeta, että reissu oli kyllä kannattava. Löydettiin kaikki mitä haettiin ja tarjonta siellä on hyvä. Se on siitä kiva, että kaikki on keskittynyt yhdelle alueelle ja on vara mistä valita. Sieltä löytyy mm. Mondon Outletti ( kannattaa tutustua.) Sit siinä missä on kaikki iskutaskot ja muut, niin toisessa kerroksessa oli tutustumisen arvoinen sisustusliike ( oisko nimi ollut niinkin tyhmä kuin kodinsisustus, en nyt taas jaksa muistaa.) Mut kivoi lamppuja, peilejä ja vaik mitä. Jos olet hankkimassa kotiin uutta, niin suosittelen alueelle menoa. Siellä on kaikki. Ja nää on nyt sellaisia suht edukkaita liikkeitä, ei mitään arvodisainii, ihan jokaisen kukkarolle sopivaa löytyy.



Illalla ei tehty mitään. Onnellisten päikkäreiden jälkeen rakastin Ukkorähjää uunilohella ja pottumuusilla. Putous oli pakko nähdä ja se kirvoittikin parit mehevät naurut. Kauhukseni sain huomata, että milloin olenkaan viimeksi nauranut? Se tuntui niin oudolle. Ukkörähjä ähräsi saatana niiden torttujensa kanssa, ja minä yritän taistella torttuhimoani vastaan. Pakkohan se oli yksi syödä hänen mieliksi. Katsottiin tallennuksesta Mamma Mia musikaali ja se on kyllä hyvä. Olen toki nähnyt sen aikaisemminkin, ihan vallan Nörkkilän Broodveillä ( oli ihan pakko mainita, kuulostaa niin intellektuellille) ja tietty, isolta kankaalta elävissä kuvissa. Mut myö hompsulit ollaan musikaalimiehii ja hei, abba on aina abba. Siksipä annan lauantaille 9 miinus. Ja toi miinus tulee.... Kyl sie tiiät.


Siivosin eilen valokuvat. Poistelin joutavat ja laitoin kivasti kansioon. Siis tarkoitan nyt sähköisissä viestimissä olevia kuvia. Nekin on hyvä aika ajoin putsata ja järjestellä. Katselin menneitä ja huokailin. Nää mun tekstit ovat viime aikoina olleet aika ilottomia, tylsää valitusta ja yhtä helvetin sairaskertomusta. Piristänpä tätä muutamilla kuvilla. Noin niin kuin värii ja sellasta onnellisuutta. Kyllä se tuolla jossakin syvällä kukkii. Kyllä se on minussa. Hukassa ehke, mutta siellä syvällä. Kuvat kertoo, jos mie en pysty.


3 kommenttia:

  1. Ennenkuin olin lukenut sun tekstiä ihan loppuun, ajattelin, että kuvien ja niiden värien määrästä näkee, että Martta palailee pätkittäin :). Se on kiva se.

    VastaaPoista
  2. Ja tää vielä unohtui: Kunnioitan sun tipatonta tammikuuta suuresti, koska itse unohdin omani. Ihan oikeasti unohdin.
    Päätin, että jahka Sisustusakatemian porukalla pitämämme "pikkujoulut" 26.1. on käyty, aloitan huikattoman helmikuun. Ja myös pidän sen, enkä vaan lupaa. Sitten tuleekin sopivasti talviloma ja voi taas olla normaali :). Jos enää huvittaa. Toivoisin, että ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiva kun ajattelit samoin. Kyl se tästä... Vähä väriä elämään ja muitakin kivoi juttui :)

      En nyt sit tiiä, onko tipattomassa oikeesti mitään järkee. Se on se kohtuus kaikessa. Vaikein paikka on tuo siivous, silloin kuuluu ottaa pari olutta. Kumma tapa, jossa on niin kiinni. Toisaalta on hyvä ravistella tottumuksia.

      Poista