Rastuit harasoo!

Tänään on taas se kidutus. En mene sinne hirveen mielelläni, mutta kai se on vain pakko. Mitään muutosta parempaan ei ole tapahtunut vaikka ihmettä odotinkin. Siksi sitä tuskaa on niin vaikea hyväksyä. Ymmärrän toki, että kivun kautta voisi tapahtua tervehdyttäviä toimenpiteitä, mutta... Seli, seli, mentävä on. Ei se auta. Kysymyksessä on tietenkin fysikaalinen kosketus. Voi, voi mua poloista.

Kidutuksesta puheen ollen. Katsoitteko eilen Jutta ja superläskit ohjelmaa? Satuin kanavalle ja ihan säikähdin itseäni. Ohjelmassa laitetaan puolessa vuodessa pulleroiden elämäntavat uusiksi. Joka jaksossa on eri henkilö tavoittelemassa uutta olomuotoa ohjatussa valvonnassa. Eilen annettiin yhdelle lähes satanelkytkiloiselle daamille kyytiä. Ei meinannut oikein homma lähteä skulaa ja tarvittiinkin tiukat otteet. Tyttönen teki kaikkensa ettei vain olisi päässyt laihtumaan. Valehteli sen mitä syö, luisti treeneistä ja ai, ai kun teki kipiää, eikä jaksa, eikä pysty. Minussa nousi hirvee pikku natsi. Kotisohvalla maatessani, voileivät rinnuksilla, huusin verenmaku suussa: " Saatanan läski, pumppaa, pumppaa. Kyllä läski lähtee!" Tiukassa oli, mutta niin vaan hienosti pudotti painostaan kolkytkiloo. Minulle juuri tuommoinen treenari olisi omiaan. Tunnistin niin itseni pullerosta. Okei, teen ja liikun, mutta en mitään sellaista missä tulisi hirvee hiki tai varsinkaan, että menisin hapoille. Katsos, mä oon jo niin vanha ja mun kroppa ei kestä ja mun tukka on harva ja mulla on sukkahiki ja mua pierettää ja mä oon erikoistapaus ja mua pitää sääliä ja mä nyt oon vaan tämmönen nätti. Juuri tuosta hommassa on kysymys. Otetaan itseä niskasta kiinni, jokaisessa ihmisessä on uskomattomia voimavaroja halutessaan. Se on taas eri asia jos ei halua, ja se on ihan fine. Ja jos joku haluu olla pyöreä, niin sekin on ihan fine. En minä sillä. Mutta säikähdin itsessä sitä orgastista nautinnon tunnetta, mitä tunsin, kun toinen joutui töllössä kärsii koko kansan nähden.

Aivan ihanii. Kerta kaikkiaan.

Käytiin eilen Ukkorähjän kans maleksii Itiksessä. Siellä remppa on edennyt huimaa vauhtia ja täytyy sanoa, että hienolle näyttää. Paikka olikin kohotuksen tarpeessa. Tylsän päivän jälkeen oli ihan kiva nähdä ihmisii ja alkaa toi pää pikkusen ahistuu täällä neljän seinän sisällä. Ostin kaikkia tärkeitä juttuja. Kuten pakastuspusseja. On niin kuin ale-myynnit. Mutta noi rätit on vaan niin järkky kalliita nykyään. Jos joku mitätön huppari on alessa nelkyt egee, niin ei se oo mun mielestä halpa. Halpa olisi kymmen egee tai jotain. En ostanut rätin rättii, en tarvitse. Veli venäläisiä oli paikalla sankoin joukoin. Hetkittäin tuli tunne, että olet harasooharasoo maassa. Ympärillä kuulit vain rastuit ja ostoskeskuksen kaikki kuulutukset tuli venäjäksi. Mani tooks, sama mulle.

Toffelson. Ihanii. Kerta kaikkiaan.

Tänään on toimintaa. Hyvä. Menen ensin käymään duunis ja sit kidutukseen. Sen jälkeen tapaan london ystävääni ja menemmekin cityyn hutkuamaan. Siitä on jo sata vuotta, kun viimeksi olen kierrellyt niitä kaikkia ihania pikku putiikkia korkea ja punavuori akselilla. Tahtoo käydä sisustuskaupoilla. Tämä on aina vaarallista. Rahaa ei todella ole. Sitä ei todella ole. Ei ole. Olen köyhä. Menen ihan vain sillä, että haluan kartoittaa tarjontaa ja etsiä lopputyöhön lamppuja ym. Mikä tärkeintä, en hautaudu tänne kuolemaan vaan olen ilmoilla. Ihmisten ilmoilla. Mahtavaa!