Mun mentävä on

Kun päivälle on yksikin ulospäin suuntautunut aikataulullinen meno, niin se vaatii jo lukujärjestyksen. Kaikki tapahtumat rakentuvat sen ympärille. Nyt olen päässyt eroon siitä, että inhoan kaikkea sovittua ja aikataulutettua. On kiva, kun on joku meno. Olen tärkeä, olen elossa. Olen osa ihmiskuntaa. Kauhiaa, mullahan on hieman  kiire...

Tänään tapaan siis kiduttajani. Oudolla, masokistisella tavalla odotan kohtaamistamme. Olenko takertunut häneen kuin hukkuva laivaan. Äääh, ei se mikään laiva ollut. Eikös se ollut joku helvetin heinänkorsi? Enivei, saan sieltä aina valoa ja voimaa. Ei, ei hän ole erityisen empaattinen, eikä tuo mitään sellaista, mikä olisi minulle jotenkin uutta ja ihmeellistä. Mutta onko se näin, että sairas ihminen tervehtyy jo pelkästään siitä, että joku kuuntelee ja edes näyttelee välittävänsä. Okei, mä maksan siitä sievoisen summan, sama se, mutta jokaisen käyntikerran jälkeen oloni on kevyt kuin rantakallioilla liitelevän perhosen.

Sain s-postii kuluttajatottumuksista. Onko kenelläkään tietoa moisesta? Minut on valittu Nielsen kuluttajapaneliin. Homma menee näin. Saan jonkun viivakoodilukijan himaan ja sillä skannaan kaiken ostamani. Se kerryttää minulle pisteitä, joilla voin ostaa kaikkia ihania tavaroita. Olen kaiketi joskus kuullut moisesta, mutta tietysti heräsi epäilys. Onko joku huijaus, vaikutti kyllä ihan asialliselle viestille. Mutta eihän noista tiedä, ovat niin ammattilaisia rosvotkin nykyään ja kaikki missä kysytään henk.koht. tietoja, suhtaudun hyvin varauksella. Otan ilolla vinkkejä vastaan.

Ei maar, nyt mun täytyy rientää. Ajattelin, että kuuntelen ennen lähtöä rentoutusohjelman. Näin kestän kaupungin paineet ja olen vastaanottavaisempi kidutukselle. Se on Moro ny!