Armahtava suoja

Jassoo. Kokonaiset kolme päivä kesti tämä onni ja autuus. Kipu olkapäässä otti ja herätti 02.58. Kuumakin oli ja hiki. Taistelin vastaan, mutta annoin periksi ja  nousin mokkailee. Kipu helpottaa, kun saan hiukka liikettä olkaniveleen. Sama kai tuo on sitten istua tähän ja antaa tulla. Mut en nyt suostu valittamaan, sivuan vain aihetta huolipuolimattomasti. En angstaa, enkä masenna. En taho. Mun hyvää nostetta ei yks saatanan olkapää pilaa. Ei pilaa. Älä yritä. Nyt en ala.

Eilen oli koulussa mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä luento stailauksesta. Opena oli Pientä Pintaremonttiakin ohjelmasta tuttu Niina Ahonen. Stailaus ei ole täällä suomessa vielä(kään) hirveen tuttu juttu, mutta jo lahden toisella puolella, kaikki myytävät asunnot stailataan myyntikuntoon. Homma vaikutti hirveen mielenkiintoiselle ja siinä oli paljon sellaista mitä olen hakenut, tietämättäni mitä etsin ja haen. Tuli paljon vastauksia. On aina mielenkiintoista kuunnella ja ammentaa sellaisten ihmisten kokemuksista, jotka puhuvat ns. ruohonjuuritasolla asioista. Ihan sitä itteensä, mitä se duuni on, millainen on arki. Monellakin voi stailauksesta ja sisustussuunnittelusta olla turhan ruusuinen, teeveen välittämä kuva. Se on rankkaa duuniia, eikä mitään verhojen hiplausta. On vain hieno huomata, että mitä kaikkea mahdollisuuksia tämä koulutukseni mahdollistaa. Tosin, tällä hetkellä, ei olkapäälläni hirveesti sohvakalustoja kohteisiin roudata, mutta kyllä eilinen luento herätti minussa pienen markkinamiehen ja ideoita pursuaa niin, että se oli varmasti myös yksi syy, miksi heräsin valvoilemaan.

Hei kansakunnat! Pikainen kalluppi. Oletko tuskastunut oman kotisi tavaran paljouteen? Näyttääkö kodissasi sille, että se kaipaisi raikastusta ja hiukka pöyhimistä? Tuntuisiko ajatus stailauksesta vieraalle? Mitä jos asiaan perehtynyt ammatti-ihminen tulisi  kotikäynnille ja yhdessä katsoisitte kipupisteet ja saisit suunnitelman siitä, mitä ja kuinka voisi tehdä, että kodin ilme kohenisi. Ehkäpä hän olisi myös apuna duunaamassa. Ero tietysti sisustussuunnitelman ja stailauksen välillä on hienon hieno. Mutta uskoisin, että aika moni olisi vailla sellaista apua, mihin ei itse kykene, mitä itse ei keksi, ei jaksa, eikä kerkeä.

Eilen puhuttiin paljon siitä, mikä on sitten sisustussuunnitelman ja stailauksen ero. Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että stailaus on aina myytäväksi tarkoitettujen kohteiden kalustamista, päivittämistä ja se on lähinnä myynninedistämistoimenpide. Sisustusuunnittelu on, niin no, se on suunnittelua. Mun mielestä tästä välistä puuttuu joku linkki. Kaivataanko sellaista ammatillista apua, joka keskittyisi olemassa oleviin huonekaluihin, annettaisiin kenties tekstiiliapua, ja katsottaisiin kodin toiminnallisuus uusiksi. Ei niin hirveitä muutoksia, mutta kuitenkin jotakin sellaista, että se oma koti kullan kallis uudistuu. Onko meillä vielä voimassa olevana käsityksenä se, että sisustussuunnitelija/stailaaja on vain herrojen herkkua? Eikä niinkään tavallisten ihmisten asumisen viihtyvyyteen vaikuttavien ongelmien ratkoja? Meille kaikille koti on varmasti rakas. Ehkä joku pähkäilee ja tuskailee, ettei viihdy kotonaan, niin hyvin kuin pitäisi. Ei osaa, eikä tiedä mitä tehdä, mutta jotakin haluaisi. Silloin kynnys tilata ammattiapua, pitäisi olla niin matala, helppo ja suht edukas, että apua uskallettaisiin pyytää paikalle. Tää meni nyt hiukka saivarteluks, mutta ymmärtänette pointin? Jossakin sen markkinarako on. Jossakin se koti huutaa järjestäjää. Just näin, ammattinimeke voisi olla järjestäjä. Hetkinen, joko sellainen on olemassa? Miten toi kuulostaa tutulle...

Sain eilen keväälle jo toisen duunin! Se on kyllä ihan sisustussuunnittelua. Kohteena on olohuoneen muutos. Kaikki pannaan uusiksi. Kalusteet ja pinnat. Voitte kenties arvata, että joku on innoissaan.
Siitä se lähtee! Mahtavaa! Lemon Deco alkaa elää...

Eilen tuli Fem:ltä uusi, erittäin mielenkiintoinen sarja. En nyt taas jaksa nimeä muistaa, mutta älä pyyhi kyyneleitä tai sinne päin. Kertoo nuoren homopojan tarinan siitä, kuinka hän muuttaa pikku kaupungista tukholmaan ja alkaa toteuttaa 19-vuotta uinunutta seksuaalisuuttaan. Eletään kaheksankytlukuu ja huonostihan siinä käy. Poika sairastuu ja kuolee Aidsiin. Muistan hyvin tuon mörökölliajan ja onkin aika järkyttävä katsoa silloista ajankuvaa. Paljon on tullut muutosta asiaan, silloinen tappava tauti on tänä päivänä vain krooninen sairaus muiden joukossa. Eikä se enää tapa, mutta silloin meni homoo kuin pipoo manalan maille. Kannattaa katsoa. Ohessa myös kaunis rakkaustarina ja niist mie tykkään. Oonhan tämmönen romanttinen höpelöitymä.

Yritän vielä vaakaan. Jospa armo kävis ja antais levon. Oi levolle laske luojani, armias ole suojani....