19.1.2013

Ai mahoton!

Eilen mun blogi joutui testostereoni hyökkäyksen kohteeksi. Pyydän anteeksi heidän puolestaan. Pojat on aina poikia ja varsinkin silloin, kun alapää vie enemmän kuin yläpää. Toisaalta ymmärrän hirveän hyvin noi pippelikommentit. Teini-iässä on niin sekaisin heräävän seksuaalisuutensa kanssa, että sitä on pakko päästä purkamaan. Ja totta kai, tämmöinen avoimesti homoblogi on oiva kanava siihen. Voi anonyymina heittää sellaista läppää, joka kiihottaa, pelottaa ja vapauttaa sitä sisällä riehuvaa turhautunutta seksuaalienergiaa. Ehkäpä taustalla on epäilys omasta suuntautumisesta, eikä vielä tiedä, onko lintu vai kala. Toivottavasti anonyymit vain ymmärtää, että minä ja mun lukijat ei olla kovinkaan hedelmällistä maaperää. Meitä ei kiinnosta, eikä kauheasti paljon pippelijutut hetkauta. Sori, ei niin mielenkiintoista läpänderii, että olisin edes kaikkia lukenut. Delete on olemassa.

Nuorisolle on olemassa omat foorumit. Menkää sinne ikäistenne joukkoon. Siellä voitte vertaille pippeleittenne kokoa ja ihan oikeesti kysellä, mille se mahtaisikaan tuntua. Minä tiedän jo. Sorgen, nyt taisin olla liian raaka, ettei vaan mene pojilla yöunet. Tuossa iässä kaikki tahtoo mennä hiukka överiks ja ne yölliset siemensyöksytkin sekoittaa entisestään hämmennyksissä olevaa mieltä. Jos teillä on oikeasti jotakin aiheeseen liittyvää kysymistä tai epäselvyyttä, tai kenties kyseenalaistat itsesi, niin ole vain rehellisesti yhteydessä suoraan mun s-postiin. Vastaan sinulle mielelläni. Ei viitsittäisi täällä asiattomuuksia viljellä, muiden fiksujen lukijoitteni harmiksi. Minä voin lohduttaa teitä, kaikki tuo menee ohi aikanaan ja teistäkin kasvaa ihan kunnon miehiä. Olittepa sitten homoja tahi heteroita. Samaa rakkautta se on kaikilla. Eikä sillä pippelin koolla nyt niin hirveesti ole merkitystä. Mitä isompi, niin tietysti aina parempi.

Eilen bussissa sattui ajatuksia herättävä välikohtaus. Pysäkiltä nousi kyytiin vanha pariskunta. Mies oli elämän kumartama, laiha, ryppyinen kuin rusina ja pakkanenkin oli ottanut voimille. Rouva oli taas tuhti ja topakka täti. Mies astui sisään ja kaatui lievästi rappusissa. Loukkasi ilmeisesti polvensa ja matka siitä jatkui epävarmana. Ei millään meinannut enää pystyssä pysyä. Rouva huutaa kuin hinaaja takana: " Herrajumala, mikä sulle tuli! Etkö sää pysy pystys, ottaako pumpust, mikä sulle tuli, voi herrajumala!" Ukko saatiin istumaan, huono oli happi hällä, mutta rouva ryntäilee eestaas ja huutaa:  "Soittakaa ambulanssi, pitäis soittaa ambulanssi. Herrajumala, soittakaa...!" Tilanne kuitenkin rauhoittui, ukko sai lämpöä vanhoille luille ja matka jatkui. Katsoin vanhaa miestä, ja tunsin sääliä. On elo käynyt jo ehtoopuolelle ja niinkin yksikertainen asia, kuin linja-autokyyti oli selkeästi ylivoimaista. Ajattelin kohdalleni tulevaa ja mietin, että en tahtoisi tuota. Tässä kaikkivoipaisuudessa on niin vaikea hyväksyä sitä ettei enää elämä kanna, eikä jaksa. Pois tahtoisin jäädä ennen viimeistä pysäkkiä. Jos ymmärtänette mitä tällä tarkoitan...

Suoritin eilen hämäävästi sijaistoimintaa. Minua vaanivat lipastonlaatikot odottivat hetkeä milloin iskeä. En antanut heille mahdollisuutta. Tekevän näköisenä purjehdin ohi järjestystä vaativien laatikoiden ja selvisin kuin selvisinkin pälkähästä. Pikkupuuhastelin koko illan, aina tonne Voiceen asti. Sitten oli jo lupa luovuttaa. Voi, voi, en tänäänkään kerennyt teihin paneutua. Katsotaan huomenna. Minähän sanoin, tämä on elämän ja kuoleman asia...

Olin eilen niin vihmerä, että paistoin sen kakkupohjan valmiiksi. Siitä on sata vuotta, kun viimeksi olen täytekakkua duunaillut. Kätevä emäntä paistaa pohjan jo edellisenä päivänä. Aamutuimaan sen sitten kostuttaa ja täyttää, ja hiukka ennen tarjoilua kuorruttaa ja koristaa. Voi jukranpujut, kun on jännää. Täytän kakun vaniljarahkakermalla, banaanilla ja tropiikihillolla. Kuorrutan suklaalla ja kermalla, koristelen mansikoilla. Miten mää saan yhdestä kakun teosta tämmöisen haloon? Pitäskö hankkii elämä? Mut kun tää on niin jännää... Laitan kuvan, totta helvetissä. Eestä ja takkaa, kuinka Marttaa kakullansa makkaa. Tihihii...




2 kommenttia:

  1. Eikä! Mä olen missannut nyt jotain pahasti! (Vai hyvästi? Ehkä parempikin, etten ehtinyt lukea kyseisiä hengentuotteita.)

    Kävin joskus kesällä elokuvissa katsomassa Jack Kerouac kirjaan perustuvan On the road -leffan. Viereeni tuli istumaan muutama teinipoika. Voi hyvä ihme sitä kovaäänistä kommentoinin määrää ja laatua, kun elokuvassa oli homoeroottisia kohtauksia! Meinasin huomauttaa pojille, että ehkä he nyt hiukan ylikompsensoivat. Tuskin olisivat ymmärtäneet mitä sana tarkoittaa, mutta olisivat voineet tarkistaa sen kotona Googlesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, se nyt oli vain sellaista teinipoikien pippelijuttuja. Olivat hiukka innostuneita.

      Kun minä olin nuoripoika, homous oli vielä sellainen tabu, että ei siitä uskaltanut halaistua sanaa sanoa. Nykyään seksiä, sen eri ilmenemismuodoissa, tulee tuutin täydeltä joka paikassa, niin ei se ole ihme, jos nuori jannu etsii itseään kohauttelemalla. Siitä älämölö mikä eniten pelottaa. Eiks niin?

      Et siis missannut mitään...

      Poista