Huminaa harjulla

Sorgen, elämä on ollut yhtä romantiikkaa, enkä ole tänne kerennyt tahi jaksanut mitään. Mut nyt se on tehty. Romantiikkatehtävä. Nyt vain pitää laittaa se syrjään ja olla katsomatta. Aina kun katson sitä, niin huomaan asioita, jotka olisi voinut tehdä toisin. Ja se tarkoittaa sitä, että pitäisi aloittaa kaikki alusta. Saa kelvata tuommoisena. Kiva sitä oli tehdä, oikein antoisaa. Ajatustyöskentelin aika pitkään ja sit kasasin sen su iltana ja ma aamuna.

Romanttinen pyroo

Miten tää elo tuntuu hiukka tahmeelle? Väsyttää ja on niin ku plääh. Ei ole oikein tartuntapintaa mihinkään. Johtuuks se tästä harmaasta vai mikä riivaa? Yleensä syksy on mun vuodenaika ja olen tarmokas ja energinen. Nyt tekisi mieli vain nukkua. En ole edes aloittanut mitään uutta harrastetta tai terveellistä elämäntapa muutosta. Outoo. Pitäskö ilmoittaa ittensä vaikka rivitanssikurssille? Ihan sama, jotakin piristysruisketta tarvittaisiin. Vai antaisko itselle luvan olla väsy ja plääh, ehkä se menisi ohi. En tiiä. Voisin paeta talviunille Rio de Janeiroon.

Katsoin eilen Poikani Kevin leffan. Hyi ja hui, kun se oli kaamea. Luin kirjan joku vuosi sitten ja se teki lähtemättömän huonon olon. Kirja oli tietenkin parempi kuin leffa, mutta kyllä se laittoi ajattelemaan ihmisen mieltä ja raadollisuutta. Perustuukohan se tositarinaan? Nuo amerikkalaiset ovat hulluja ja varmasti tarinassa on yhtymäkohtia todellisuuteen. Pelottavaa. Ahdistavaa. Hah, hyvä pätkä tähän tunnelmaan. Olisi pitänyt katsoa rinsessa ruususta tai tikua ja takua.

Mitäs vielä voisi mainita ettei valittas? Mun pää on tyhjä, humisee kuin tuulinen harju. En siis sano mitään. Humisen vain. Humiseeko siellä? Onko se syssyankeus vai elo rietas? Joopa joo.... Lopetan tähän.