Sinä, senkin rienattu!

Parahin lukijani! Mun pitäisi vaihteeksi kirjoittaa jotakin syvällistä. Olen puuduttanut teitä vain koulujutuilla, mutta oon niin yksinkertainen ihiminen, että mun pikku päähän ei mahdu paljoa kerralla. Sorgen. Innostuttuani jostakin, se täyttää lähes kokonaan mun ajatusmaailmani. Nyt olisi tietysti paikallaan sanoa sananen elämästä ja kuolemasta. Onnesta, ilosta, rakkauvesta, surusta ja ikävästä. Jostain syvällisestä. Jostakin painavasta ja merkittävästä. Jostakin... Jotakin.

Naapurin juoppo pariskunta on kadonnut! Sieltä ei ole kuulunut saatanasäootjuonnumuviinat pitkään aikaan. Joko A) ovat katkolla B) ovat juoneet itsensä hengiltä C) ovat voittaneet lotossa ja makaavat Bahamalla. Kummalliseksi tämän tekee se, että heidän ulko-oven välissä on ollut jo pitkään pieni valkoinen narunpätkä. Onko se joku merkki? Merkki siitä, että täällä kiikutaan hirressä. Vai onko se joku juopon salajuoni, liikutat oveani, niin narunpätkä muuttaa paikkaansa ja jäät kiinni asiattomasta vierailusta. Niinhän James Bondikin tekee. Agenttikamaa. Hetkinen, mikä täällä haisee? Onko se mädäntyneen juoppoihmisen ruumishaju?

Mie oon viikonloppuleski. Hetkinen, enhän mie voi leski olla. En ole naitu ja ukko ei oo ded, eikä rintamalla. Hän on jossakin päin suomee duunipaikan hengenravintokohotuksella. Tiiätkö niitä, tiptap ja meillä kaikilla oli niin mukavaa hömpötyksiä. Lähti eilen ja tulee vasta Su. Ihmeelliseksi tämän tekee se, että ennen vanhaan olisin käyttänyt ajan hyödyksi ja heilunut hulluna buarissa, viettänyt siveetöntä häpyä ja elänyt kuin sika pelossa. Kaukana ovat moiset hullutukset. Nyt kudon täällä ikävissäni villasukkaa ja odotan armasta palajavaksi. Illalla itken itseni uneen, hyljättynä, onnettomana ja perinjuurin yksinäisenä. Kummalliseksi on aika mennyt planetaariossa. Toden totta.

Nyt olen näpyttänyt jo kuolemasta, ikävästä ja rakkauvesta. Mitä vielä? Mikä olisi erityisen syvällistä? Ai niin, katsoitteko eilen Dancen live-lähetyksen. Alkoivat juuri. Oih, kyllä tuo tanssiva nuoriso käy  niin sydämen päälle. Kaihomielisenä itken kadotetun nuoruuteni perään. Ovat niin fressiä, energisiä, ihania, kauniita ja tuoreita. Martta ei ole. Martta on vanha. Tai siis nuorivanha. Ihanasti tanssivat. Miksi tanssi itkettää? Kosketta sielua. Riipiikin. Jos olisin nyt nuori, niin tahtoisin olla tanssija. Tai sisustussuunnittelija. Tai missi. Tai juontaja. Tai julkkis. Tai kotitalousopettaja. Tai maapalloa kiertävä transvestiittinen. On ihanaa ajatella, että nuorisolla on kaikki edessäpäin. Miks Martta ajattelee, että kaikki olisi jo takanapäin. Eiks vois ajatella, että keskivälissä näin niin kuin olen vain? Kuittaan tämän sillä, että nuorena ja nättinä minäkin olen tanssinut lähes ammatikseni. Kuuluin Kuopion tanhuujat Ry:hyn. Ei siitä maksettu, mutta ei kerrota siitä kenellekään. On neidolla punapaula kun tanssihin käy...

Upeeta, mahtavaa! Viikonloppu kolkuttelee, eikä ole mitään pakotettavalle tuntuvaa suorituskeskeistä toimintamallia. Duunia joo ja rankkaa piirtämistä. Mut olen etuoikeutettu, saadessani tehdä ja toimia. Nyt kun kaikilla on varmaan helvetin harmaata, tylsää ja ikävää. Onhan nyt syksy ja ankeus, niin laitan ihan vittuillessani muutaman hävyttömän värikkään, lämpöisen, ihanan ja kaihomielisen kuvan tänne sinua rienaamaan. Niin juuri. SINUA! Olette rienattuja. NAATTIKEE!!