Hula, hula, hassu sämpylä.

Pyrin nyt välttämään sitä, että tää olisi pelkkää sairaskertomusta. Kuka sellaista jaksaa lukea? Ei kukaan, mutta kokemuksista voi ja pitää puhua ja sille ei voi mitään. Tää on niin kuin terapiaa. Usko tai älä, kyl tää hiukka helpottaa, kun tänne vuodattaa. Eikäpä tässä elämässä juuri nyt tapahdu mitään mediasexyä, sisällä kökkii hän.

Kato, hassu kello

Eilen oli pakko päästä ihmisten ilmoille. Käytiin Ukkorähjän kans Kodin Ykkösessä ostamassa Martalle uusi seinäkello. Mulla oli käyttämätön lahjakortti ja sen nyt laitoin haisee. Kauheesti paljon oli ihmisiä siellä, arki-iltana. Oli kiva olla normaali. Ostin myös nenäkarvatrimmerin. Se on tärkeä väline. Edellinen on niin huono ja halusin uuden hyvän. Nyt lähtee karvat livakkaan. Näin ikääntyessä tuo karvapeite tunkee vähän joka paikkaan. Korvassa ja nenussa on sellaiset tupsut, että kohta ei kuule, eikä henki kulje. Tarvitaan rimmausta. Eiks oo kauheen mielenkiintoista? Välillä näkee vanhoja herroja, joilla on kilometrin mittaiset karvat nenussa ja mun tekisi aina hirveesti mieli nyppii ne. Onks se niin, että vanhemiten ei jaksa enää välittää ja antaa kaiken rehottaa. Milloinkahan Martalle käy niin?

Eilinen Ortopedi oli kommee jäpikkä. Sellainen terveellisten elämätapojen mannekiini. Rusketuksesta päätellen oli viettänyt koko kesän Välimerellä purjehtien. Kivat naururypyt oli aurinko silmäkulmiin piirtänyt ja tukka oli luonnollisen valkoinen. Taisi muuten olla jalassa purkkarit. Miellyttävä persoona. Eihän se  ulkoinen hapitus aina totuutta kerro, voihan se olla, että joku riippuvuussuhde häntäkin rienaa ja mistä tuon tietää mikä perverssi on lajissaan. Sitä ihmettelin, että hän ei niskakuvissani nähnyt mitään normaalista poikkeavaa, ja näin ne eivät selittäisi kipuiluani. Magneettiin menen Pe, katsotaan sit, sanoin tohtori. Kumma. Outo. Hän on sentään Ortopedi, ettei olisi liian erikoislääkäri?

Katsokaa vain, loppu viimeksi tässä käy niin, että missään ei ole mitään vikaa. Martta vain kuvittelee ja diagnoosi on: Potilaan henkinen taso on alijäämäinen. Korvien välistä löytyy kaikki syyt ja länsimainen lääketiedehän tukeutuu siihen. Määrätään mielialalääkettä ja valtakunnassa kaikki hyvin. Yleensä apu löytyy vaihtoehtohoitomuodoista, olisihan se pitänyt jo tähän ikään mennessä oppia. Sehän tässä oireilussa on niin soma, että sitä oikein toivoo, että jotakin löytyisi. Ei ole niin kuin tyytyväinen terveen ihmisen papereihin. Ei niin, sillä se ei selitä sitä, miks Jeppe juo ja miks mua sattuu. Pölhöö! Kai pitäis olla tyytyväinen...

Kohtasin eilen hauskan sämpylän. Matkalla tietäjälle, poikkesin myöhäisellä aamukahvilla Ruoholahdessa. Pirteä kahvilan täti on ihan ite leiponut kyseisen herkun. Samaan sämpylään oli yhdistetty tumma ja vaalea taikina. Sitä siinä sitten isoon ääneen ihmettelin ja kovasti kiittelin. Hyvää oli. Näin sitä saa huomata, kuinka onnelliseksi voikaan tulla pikku asioista. Ihan kuvankin otin. Hassu sämpylä. Tahtoo kokeilla.

Kato, hassu sämpylä

Yritin myös päästä parturiin. Martta ei näytä enää lajinsa edustajalle. Tukkapäätä on käsitelty viimeksi toukokuussa. Paha paha. Kävin kysymässä viidestä paikasta, olisko aikaa laittaa karvat väriin ja ojennukseen. Ei ole. Huomenna on. Tilastojen mukaan sairas ihminen tuntee tervehtyvänsä, jos ulkoinen habitus on huollettu. Jos tää niskakipu johtuukin siitä, että tukka on huonosti? No niin, nythän se selvis. Mie mihinkään magneettiin mene, mie meen kampaajalle.

Nyt niska tuntuu jo paremmalle. Periaatteessa voisin mennä duuniin, mutta olisko se taas hötkyilyä ja otettaisi sit takapakkia. Mää tuota tiiä, syyllinen olen kuitenkin. Yritän nyt sairastaa ja olla itselle armollinen. Saanks mie ihan vähä vaik siivota? Jos mie ikkunat pesen ja matot kans. Katot voisi pyyhkästä ja vaihtaa järjestystä. Ihan sellaista kevyttä kotitouhua. Vitsi, vitsi, enhän mää ny ala. Korkeintaan hiukka airobikkaan ja heitän muutamat hulahulat. Oih, kyllä elämä on tylsää!