Vedin eilen hehkuu!

Mikä aamu! Maisema on tyyni ja peilisen kirkas. Lämminkin on. Kuulen vain lintujen sirkutuksen ja Maijojen pörinän. Sellainen kesäinen saundi. Olo on leppoisa aamupöpperö ja viipyilen tässä hetkessä. Jos en ole aikaisemmin jo maininnut, niin nyt mainitsen. Loma on tehnyt tehtävänsä. On niin ku lepo ja rauha ihmisen sielus. Olen taas vahva ja särkymätön. Hirveetä lässyy, mut ihminen heikkomielistyy tämmöisen edessä. Ei ahista, ei purista ja ilima on kun morssiin.

Käyn aika h i t a a l l a . Näppäilen näin... tauko... näppäily... pitkä tauko. Haukotus. Lempeä haukotus. Katson herkästi väräjävää järven selkää. Vastarannan puut peilautuvat pintaan, ja koivujen valkoiset rungot näyttävät mammuttien mahtavilta sääriluilta. Muutama pilven hattara kelluu taivaalla ja siitä tulee mieleen, että Lintsilläkin olisi kiva käydä. Ehkä ensi lomalla. Taas tuntuu sille, että olisi sunnuntai. Miks lomalla kaikki päivät tuntuu sunnuntaille? Onks se niin ku sitä, että on aina pyhä. Martta ei tykkää pyhistä. Ovat kuolleita. Lauantai on paras. Se on puoli pyhä mutta äksön.

Saatiin kivat lahjat.

Varjoja paratiisissa

Äksönistä tuli mieleen, että tänään voisi mennä kirkolle. Vois nujuta Karjaan kirppareita, käydä kaffella ja ostaa jonkun halvan teepaidan. Tai tossut. Käslaukkua en nyt tartte. Pitäskö käydä ABC-llä syömässä joku hirvee paskamättö. Martta vois tänään haluta veepeen keittiöstä. Syödään ulkoruokinnassa. Hyvä idea. Enihau, tahtoo tänään leikkii turistii ja mennä jonne. Laittasko ihan kukkaretongin ylle ja lilaa luomeen. Lähtis niin ku nättinä ja ihmisenä. Partakin pitäisi ajaa. Näytän ihan sille vanhalle ukolle, joka jakaa lahjoja aina kerran vuoteen. Mikäs se nyt olikaan? Joku pukki se oli.

Nyt, ennen kuin unohdan. Toivotan uudet lukijat tervetulleeksi. Teitä on aina mahtava saada! Ilokseni olen saanut huomata, että Martta on alittanut blogilistalla maagisen rajan. Olen rankattu luetuimmat listalla jo alle tuhannen. Se on hieno saavutus. Ei sillä, että olisin jotenkin tavoitteellinen ja kilpailuhenkinen, mutta... Menkääpä kaikki sinne niin ja likatkaa Marttaa nousuun. Ihan vaatimattomasti mie halusin olla ykkönen ( tähän laitan nyt sellaisen hymynaaman.) Jos nyt en ihan ykkönen, niin ainakin Top10 olisi päästävä ( tupla hymynaama.) Mutta missä on Viivi? Martta on jo ihan huolestunut. Uskollisesta lukijastani ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan ja vilkas mielikuvitukseni laukkaa. Viivi, ootko elos? Martta kaipaa...

Vedin eilen hehkuu

Pehmeetä löylyy

Sananen sairaskertomusta. Skippaa, jos et jaksa. Puhuin eilen erään ystävättären kans telefuunis ja tietty, piti valittaa tätä niskapaskajäkitystä. Juu, ystävät ovat just sitä varten, et niille saa/voi/on pakko valittaa. Hän on ammatiltaan ihmiskehonhuoltaja ja heitti ilmaan varteen otettavan vinkin vaivaani. Kahvakuulailu voi olla nivelille aikamoinen koettelus. Vaikka Martta on asiassa kurssitettu, niin kaikkien (vanhat) nivelet ei sitä kestä. Perse verellä päätin luopua harrastetoiminnastani hetkiseksi. Katsotaan mitä tapahtuu. Kipu ei ole lihaksissa, nyt sen ymmärrän. Se on luissa ja ytimissä. Mitäs mie nyt aamuisin heittelen, otanko Ukkorähjää hanurista ja pistän pitkin pientareita. Juu, niin teen.

Järvellä alkoi tapahtua. Kuikat tahi jotkut viettävät pesuorgioitaan. Tuossa sukeltavat pyllysulat keikkuen ja pitävät meteliä. Tässä hiljaisuudessa voisi vähintään kuvitella ne ryhävalaiksi. Sellainen on meno ja loiske. Rikkoo kivasti tämän harmonian. Hetkinen, ettei se sittenkin olisi valas. Kauhiaa, Lähdejärvellä on nähty valaita. Täytynee soittaa uutiset paikalle. Tämähän on ennenkuulumatonta. Martta pääsee eetteriin, suoraanlähetykseen. Äkkiä paplarit päähän ja parasta ylle. Kohta on kamerat paikalla. " Hei sunheiluvilles, mie oon Martta ja meijän järvel on aitoja valaita, sanoisin ryhä."