20.7.2012

Saavutettu saavuttamaton

Martta meditatiivisesti möllöttää terdellä. Katsoo kaus järvelle. Tuskin tulevaisuuteen, ihan elän tässä hetkessä. Sauna on sytyttämistä vaille valmis ja nautin eilisen illan tunnelmasta ja hiukka tähteeksi jääneistä ruokajuomista. Pakkohan ne on pois juoda, etteivät mene hukkaan hyvät kuplat.

Tulen liekkinä saavuit kerran

Se on vain vettä.
Olen taas onnistunut juhlimaan ilman ikäviä jälkiseuraamuksia. Ukkorähjäkin on vielä hengissä ja mökki ehjänä. Maattiin kyllä koko porukka iltapäivään, mut se johtui vain tosta painostavasta Ukonilmasta. Herra riehuu lähistöllä, mutta ei se uskalla tänne tulla. Mökki on siivottu ja astiat tiskattu. Synnit on siis anteeksi annettu. Oli kyllä kiva ilta. Sellainen aikuismainen, ettei ois ollu niin ku suomenruotsalainen. Kyllä, juu, Ukkorähjäkin otti muutaman fingeborillisen. Ihmeiden aika ei siis ole ohi! Tätä samaa mökkikamaa, saunottiin, syötiin hyvin ja juotiinkii. Pyhässä yksinkertaisuudessaan  spesiaalia. Ihmistenaikoihin ymmärrettiin lystin pito lopettaa ja mörska hiljeni ennen auringonnousua.  Hyvä myö! Ten points!

Piffii


Siikaa raakana kiitos.

Sama mut uudet lasit.
Puhelintoivekonsertti alkoi juuri. Se on Martan lempiohjelma, jos ette sitä tienneet?! Ukkorähjä lähti johonkin tiekokoukseen (???!!!) Voi herrajestas, eiks hää edes ymmärrä kuinka läpinäkyvää tuo jo alkaa olla. Kiire tuli suluhasen luo. Martta ei nyt jaksa moisesta välittää, sillä mie nautin ihan kybällä. Taas. Alkaaks tää käydä jo tylsäks, tää ikuinen nauttiminen. Minkäs teet, en mie sille voi mittään, että mua nautittuttaa. Meillä on ihan hillitön iltahehku ( jossakin se Ukkonen raivoo vieläkin, kuulen.) Elo on hyvin harras, sellainen ihana mitäänsanomattomuus. Kohta täytyy antaa Juppelle ruoka, siinä kaikki, mitä pitäisi tehdä. Ai niin, ja möllöttää. Niin ja kylypiä.

Outo Papparatsi

Marttalandia iltahämys
Pari päivää tässä täytyisi näin ikävästi möllöttää ja sit olisi taas kemut. Seuraavat vieraat ovat tulossa ja Martta jo uutta menyytä suunnittelee. Alkaa olla alkuruokaa vaille valmista serviisii. Ai kauheeta, enhän mie ole vielä täällä eetterissä edellistäkään esitellyt. Siis eilen nautittiin seuraavasti.

ALKUPALAT

- Graavisiika saaristolaisnapit

ALKURUOKA

- Kanttarellikeitto ja Bruchetta

PÄÄRUOKA

- Ulkofilepiffit
- Vihannesnyytti
- Aurajuustokastike

JÄLKIRUOKA

- Moccapannacotta ( taas, keksi jo muuta.)
- Marjat, cane-siirappi
- Espresso, avec

Mitäs tässä voi muuta mainita? Mieli on tyyni, kuin edessä kimmeltävä järven pinta. No just joo, tuo oli kyllä jo ihan liikaa! Mielen tyyneys tässä ko. tapauksessa tarkoittaa vain sitä, että pää humisee vain tyhjyyttään. Mistäs mie tiiän, voihan tämä onttous olla myös sitä, että on saavuttanut tyyneyden. Onks se niin ku sama asia? Oonks mie nyt niin ku valaistunut ja saavuttanut saavuttamattoman? Martta on biorytmi-ihmisii ja uskon kyllä kaikkiin ympäröiviin auroihin ja hyviin henkiin. Tätä kaiketi on liikenteessä. Hyvät fibat, niin ku...


4 kommenttia:

  1. Marttalandian iltavalaistus näytti kaunokaiselta! Ihanaa kun kesäillat alkaa jo hämärtää, niin kiva on tulia viritellä ja tunnelmoida. Moccapannacottan ohjeen voisit josssain vaiheessa heittää kehiin kun niin monesti olen sitä kuolannut ja taisi sinullakin avecina löytyä Limoncelloa?? Sitä samaista tämäkin tässä siemailee jäiden kera. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämme parasta aikaa! Hämy ja loma, tietty.

      Moccapannacotta on iisi, laitan reseptin. Ai niin ja se Pavlovakin puuttuu. Se on himas, yritän muistaa ;)

      Limoncello on kiva juoma. Kaikki ei siitä tykkää. On kuulema kuin tiskivettä, eivät tiedä hyvästä mitään.

      Poista
  2. No onhan se Martta taas herkut kokannu, nam... On todella upea, tunnelmallinen iltavalaistus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomalla on kiva kokkailla :) ja laittaa valoja. Ja olla muutenkii...

      Poista