Suljetaan elimillinen

Kuukauden tauon jälkeen on ihminen pihalla kuin lumiukko. Ei oikein muista missä kädessä pitää sakset ja kuis tätä tukkaa kammataan. Tässä ammatissa työ alkaa heti sata ja nolla, eikä ole varaa nikotella. Onneks on jo vuosien rutiinit taustalla ja ihmiset on ihanii. Tätä angstia lievittää se, että mulla on niin huippu duuni ja hyvät työkaverit. Ensimmäinen päivä selätetty. Olen voittaja.

Huusin taas viime yönä unissani. Tiedän sen nyt itse, milloin möykkään. Tunne aamulla on se sama, mistä Ukkorähjä valitti loman möykkäöinä. En muista unta tarkkaan, mutta siinä oli jotakin epämiellyttäviä ihmisiä ja huusin heille raivopäisenä: " Painukaa vittuun siitä!" Kuluukohan se naapuriin, kohta saan varoituksen yöllisistä raivokohtauksistani ja joudun pihalle asunnostani. Olen alkanut miettiä, mistä moinen agressio oikein johtuu. Voiko se olla jotakin kätkettyä tunnetta, joka purkautuu unissani. Liittyykö tähän tämä niskapaskajäkitys. Martta on henkimualiman tunteva, herkkä sielu, miks sitä riehuu unissaan. Onko näin, olen niin kiltti, en pahaa sanaa sano kelleen, mutta yöllä annan sit tulla. Outoo on ihmisen öinen elo. Mutta kyllähän tuommoinen raivopäinen ( muistan hyvin unen tunteen) käytös jättää jälkiä mieleen, kehoon ja sieluun. Onko siis nähtävä näin, että alan piruksi päivisin niin saan yöllä rauhan. Vai pitäiskö mennä kalloa kutistamaan. Varmaan olisi tarve. Hullu mikä hullu. Umpi hullu.

Kävin eilen tohtorilla. Rento nainen. Hienoa, hän otti silleen tosissaan, että nyt Martan niskapaskajäkityksen syy selvitetään. Pois suljetaan kaikki elimillinen ( hirvee sana, ihan kuin joku kikkeli.) Otettiin kuvat ja sain pussillisen lääkkeitä. Niistä en hirveesti piittaa, mutta nyt on pakko. Vetäsin eilen huiviin relaksanttia ja hups, aika vahvaa kipulääkettä. Tunti ja Martta oli tilulilulei. On vieläkin nuppi turvoksissa ja hitaalla mennään. Siks en tykkää. Heräsin aamulla varovasti tunnustellen. Juu, parempi, mutta nyt tuntuu taas. Äääää.... Sain kymmenen päivää saikkua ja arvatkaa kuinka himotuttaisi jäädä lomalla. Sitähän mää oon vinkunut. Juu, juu, en ole korvaamaton, mutta kyllä tässä sorvin ääreen on mentävä. Vaikka niska kainalossa, perkele.

No mut joo. Tästähän tää taas lähtee. Kankeeta on, niin ruumihis kuin sielus. Se pitää sanoa ääneen, jättää pois itsestä, niin etiäpäin mennään. Ja kohtahan on jo joulu... ihan kohta.