29.7.2012

Herra rankaisee

Huh, onneksi ollaan hengissä! Herra oli erityisen pahalla tuulella ja näytti mahtinsa viime yönä. Kyl mie muutaman kerran mietin, et mittee mie oon tehnyt väärin, kun tuolla lailla pitää riehua. Aika nöyränä pelotti. Pikku koira oli ihan paniikissa, ja olikin erityisen levoton koko illan. Se on kyllä jännä, kuinka noi eläimet aistii tulevan myrskyn jo monta tuntia ennen tapahtumaa. Kyllä Marttakin kipuili, päätä särki ja oli raskas olo, mut siihen olisi voinut olla muukin selitys. Esim. se, että edellisen illan juhlat venähti sit viiteen ja tuli otettua hiukkasen enemmän kuin lääkäri määrää.

Sammunut kuokkavieras

SANI!!!!


Nuorta lempee

Ihanat vieraat terdellä
Hauskat juhlat meillä oli. Näihin tunnelmiin on kiva lopettaa loma. Tai en nyt sit tiedä onko kiva, koska olisin niin mieluusti jatkanut tätä ihanaa joutilaisuutta. On se kumma, että ihminen ei voi olla tyytyväinen siihen mitä on saanut. Lisää hamuaa onneton kutale. No mut joo, en kyllä valita vaikka valitan. Juhlat meni sillä kesäisellä kaavalla ja ilta oli ilmastollisesti ja muutenkin antoisa. On aina ihanaa höpöttää syntyjä syviä ja nauttia kumpuilevasta keskustelusta.  Mut hei, tapani mukaan tässä illan menyy.

Raikasta

Lisää kuvateksti

Juu, juu juustoja

Piffii


ALKUPALAT

- Möettii ja mansikoilla aloitettiin
- Kantsupiirasta ja mokkoo

ALKURUOKA

- Martan merelliset vartaat salaatilla

PÄÄRUOKA

- Grillattu sisäfilepiffi
- Vihannenyytti
- Kesäkurkut
- Kantarellikastike

JUUSTOJA VÄLIIN

JÄLKIRUOKA

- Sitruunamokkapannacotta ( Hah!)

Nyt väsyttää. Viime yö meni niin levottomasti. Oltiin pahin pauke ylhäällä koko porukka ja Ukkonen tuli vielä taks ja Juppe halusi tulla viereen turvaan. Nukuinkohan koko yönä? Nyt olisi pakko laittaa kamat kasaan ja suunnata kaupuntiin. Keli on yhtä tahmee kuin mun mieli. Kosteusprosentti on varmaan sata ja mittari näyttä 26 ja kello on vasta kymppi. Normista näin lomien jälkeen sitä kaipaa elämään järjestystä ja kuria, mutta nyt en ole siihen henkisesti vielä valmis. Ehkäpä aloitan tämän päivän sillä, että annan itselle sata raipan iskua, otan hiukka vettä ja leipää ja yritän orientoitua kurjuuteen. Ei kai sitä muuta voi? Ehkä hiukka hymyä ja häntä pystyyn vaan. Vielä on kesää jäljellä...

4 kommenttia:

  1. No onneksi säästyitte rajuilmalta vieraiden kanssa! Tänne pohjanmaalle odotellaan pauketta saapuvaksi iltaan mennessä. Meikät lomailee vielä ensi viikon ja sit paluu arkeen ja Vantaalle.Oli hyvää mokkapannacotta ja kyllä perhe tykkäsi!!

    Tervemenoa duuniin. Kyll se siitä taas käynnistyy! Ja vielä on kesää jäljellä!

    PS Sammunut kuokkavieras kyllä sai taas hyvät naurut aikaan koko meidän mökkiköörissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, joskin Ukkonen olisi voinut olla hyvä ohjelmanumero.

      Hyvä, et pannacotta uppos. Mie kokeilin niin, että tein ensin sitruunalla maustetun, jäähdytin ja sit samaan lasiin mocca. Oli hiukka liian makea... mut aika kaunis.

      Mie en nyt oikein pysty orientoitumaan tähän loman loppuun. Vituttaa kuin pientä oravaa...

      P:S Hyvä, et vieraat ja isäntäväki ei sammunnu ;)

      Poista
  2. Oletko koskaan harkinnut osallistuvasi johonkin kokkauskilpailuun mitä niitä televisiossa(ilmeisesti?) on? Saattaisit pärjätä mainiosti.
    Tulee aina nälkä kun sun kuvia eväistä katselee! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mastrcheffi on kiinnostanut kovin, mutta mulla on alan koulutusta vuodelta kiviset ja soraset, joten olen niin kuin "ammattilainen" ja näin estetty kisaamaan. Ja sit taas ihan ammattitason kilpailuun ei Martan rahkeet riitä. Mut onhan mulla tämä, täällä niitä kilvan esittelen ;)

      Poista