Katsottiin eilen Ukkorähjän kaa yhes Huvila ja Huussi. Siitä innostuneena päätimme tehdä pientä feisliftinkiä meittinkin möksällä. Olen jo aikaisemminkin valittanut sitä, että paikka ei ole oma, niin ei hirveesti viitsi duunaa. Tekivät eilen taas niin kivan muutoksen töllöttimessä, että himotus ehostukseen jäi kytemään. Juu, juu, vaikka Martta on esteetikko ja tiukasti järjestyksen immeinen, niin mökille on kertynyt kaikki tarpeeton ja värimaailma on lähestulkoon ekstentiaalinen. En tosin tiedä, mitä toi sana tarkoittaa, mutta se kuulostaa hienolle.
Ajattelimme, että täytynee kysyä vuokranantajalta millaisia tulevaisuuden suunnitelmia heillä on. Jatkuuko vuokrasopimuksemme ja kannattaisiko muutoksi alkaa tekemään? Kenties vähän maalia, hirsien kuullotusta yms. Uusi vuodesohva olisi paikallaan, säilytystilaa tarvittaisiin kipeästi ja ne kaikki helvetin romut tunkiolle. Oih, olisi niin ihanaa päästä taas tekemään hiukka remppaa ja leikkimään Anittaa Anitan paikalle. Se voi kyllä olla, että vuokranantaja ei anna muutoksia itse mökkiin tehdä (vanha jääräpää,) mutta tehdään uutta kalusteilla, tekstiileillä ja valoilla.
Mieleni halajaa kovin mökille. Yksi viikendi jäi väliin ja näin kesäaikaan se on kauhistus. Koko elollinen pyhäkolminaisuuteni, ruumis, sielu ja ajatus kaipaa luontoäidin helmoihin. Päästään lähtemään jo To-iltana ja palan halusta päästä hiukka suunnittelemaan, kenties jo ensi viikonloppuna aloitamme. Toivottavasti Ukkorähjän innostus oli aitoa ja päästäisiin sanoista tekoihin. Pari kesää on mennyt hiukka välinpitämättömällä otteella. Toki, Martta siivoaa ja laittaa paikkoja, mutta on paljon epäkohtia jotka mieltäni rassaavat. Tosin möksän tulee olla rauhan keidas, eikä siellä pidä olla kuin tikku paskassa, mut onhan se mukava, jos ympärillä on kaunista ja paikat järjestyksessä.
Tuleva The Sapaattivapaa pyörii jo mielessä. Nyt myydään duunissa jo loppuvuoden tukka-aikoja ja mun olisi pakko tehdä päätöksiä. Keittiörempan loppulasku on tulematta ja se vaikuttaa suunnitelmiini. Kuten jo olen todennut, remppamopo karkasi käsistä ja himaan meni valuttaa enemmän kuin tohtori määräsi. Jossakin muodossa vapaa on tulossa, kuinka pitkään ja missä, se on suloisesti levällään ajatusmaailmassani. Kuukausi Londonis on vielä voimissaan, mut mitä sen jälkeen? Onko yksi vai kaksi kuukautta maalimalla? Tulenko välillä Suomeen ja lähden täältä? Vain herra yksin tietää. Hui, pelkkä ajattelukin saa sykkeeni nousemaan ja tunnen villiä vispausta punteissa. On se pidettävä, tuleva vapaa on Martan mielenterveyden kannalta välttämätön. Sitä ei saa, sitä ei voi riistä minulta pois. Tämä on unelma, ehkä haave, mutta lujalla uskolla teen siitä totta. Se on TOTTA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti