20.6.2012

Lets beibi rock

Mun mieli näyttää elävän jouluaattoa vaikka on lähestyvä juhannus. Kai se on sama, mitä odottaa, joulua vai jussia, aikainen ylösnousemus oli kutsumus. Menyt pyörii jo päässä ja juhlan marssijärjestys. Oliks vähä näppärää, kävin tsiikaa viime Jussin jutut vanhoista postauksista ja sieltähän ne meittin perinteet löytyy. Taidan kuulkaa mennä ihan samalla menyyllä. Voikos mie olla niin huono emäntä ja toistan itseä? Oishan se noloo. Jotakin uutta kivaa pitäisi keksiä, että pysyy makunystyrät ja muut tyrät pirteenä. Enihau, kiva kun on kemut tulossa.

Vaikka elämme duunissa kuin viimeistä päivää, ei mielemme ole musta, eikä synkkä. Mulla ainakin työ sujuu kuin leikki ja sielläkin on ilmassa jännää odotuksen tunnetta.  Periaatteessa on väsy ja loma kolotus, mutta silti ilmapiiri on kepeä ja lähes hassutteleva. Päivät piti olla pitkiä, mutta tämä joka vuotinen kaava toistaa itseään. Asiakkaat kiireissään siirtelevät aikojaan ja näin minunkin aikataulut kepenee. Tänäänkin menen vasta iipee ja onkin hyvää aikaa tehdä jussisiivous. Huomenna on sellainen lyhyen äkäinen päivä. Martta menee jo kasiin ( Hui!) ja pistän putiikin oven kiinni tasan klo: 13 reikäreikä.  Siitäpä sitten huitaisemma örveltää jussun viettoon.

Tapani mukaan, mun on ihan pakko kommentoida Huvilaa ja Huussia. Anitta teki niin hienoa jälkeä, että Martta kiljahteli taas riemusta. Hetken jo ajattelin, että selviän ilman itkuja, mutta lopputekstien ja kiitospuheiden aikaan, tirahti se tippa linssiin. Tästä muutoksesta raha haiskahti kuin paska mustalaisen hevosesta. Niin oli vimpan päälle duunattu ja se kyökki oli taivas. Tykkäsin siitä roheesta tiiliseinästä, kiva idea tulevaisuutta ajatellen. Ja ne oven karmit tahi pielet olivat kyllä valaisevat. Helppo ja yksinkertainen idea, mutta sikatoimiva. Kyllä mökkikuume nousi niin, että elohopeat vain paukkui. Vallan ihanaa, hirvittävän ihanaa. Hieno paikka kaikkinensa. Rahalla saa ja jaggella pääsee...

Nyt laitan rätin heiluu ja lopetan lässytyksen. Tää on muutoin ensimmäinen viikkosiivous tässä mörskässä. Ai ku jännää. Oonhan mie nuollut näitä nurkkia, mut et noin niin kuin viikkosiivousta en ole suorittanut. Ai mikä on viikkosiivous? Se on tasan tiettynä päivän viikossa suoritettava perusteellisempi puhdistusoperaatio ja kotia rakastava toimenpide. Sillä on jatkumo ja se on tehokas järjestyksen ylläpitävä askare. Sen aikana tanssahdellaan kevyesti ja hyräillään kotimaista iskelmää. Se voi olla pakollinen tai vapaaehtoinen mielihyve. Lakanoita ei vaihdeta, mutta peilit kiillotetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti