22.6.2012

Hyvät tuulet puhaltavat ja minä niin...

On tunnelma kohdallaan. Hehkutan vähän. Aurinko on laskenut ja iltavalo on värjännyt tienoon verenpunaiseksi. Sopivasti lämmin ja huoranperkeleet rienaa kiihkeästi. Mökki-iltaa parhaimmillaan. Nuo muut ihmisekkäät kiipesivät yöpuilleen. Minä jäin päivystämään yötöntä yötä. Olen ihan fiilareis... Iskelmäraatio antaa kotimaista, ja Minttumaari antaa odotuttaa. Tänään esilämmitellään juhlatunnelmia, huomenna humpataan sit oikein kunnolla.

Toverit:  Juppe & Oiva. 

Pelkää kultaa, hieman timanttia. Rakas.
Käytiin mökkimatkalla katsomassa yhtä ehdokasta tulevaksi, ikiomaksi pikku paratiisiksi. Juu ei. Paratiisissa oli liian monta käärmettä. Mökki paskapurku kunnossa ja tontti olisi pitänyt kaivaa esiin. Paikka taasen aivan hurmaava, mutta energiat eivät syttyneet. Kyllä Martta sitten tietää, kun se  The Ilmestys tulee kohdalle. Luottaa vain itseensä ja ei nyt hötkyile! Ai minä vai, mie en koskaan hötkyile. Mutta joutua pittää, jos on kiire. Nykyään tahtoo olla kiire koko ajan, mistähän sekin johtuu? Tekeekö ihmisrääpy itse sen tunteen, että on kiireinen. En tiedä, mutta oudosti aika aina loppuu kesken. Nyt kyllä rönsyilen kuin pahainen juoruakka, mutta loppujen lopuksi on kuitenkin kysymys ihan samasta asiasta eli ihmisen hyvinvoinnista. Sinun, minun ja meidän kaikkien. Olenpa herkkänä ja syvällisenä, johtunee tästä huumaavasta kesäyöstä.

Jos arvaat, mikä tämä on, saat palkinnon?

Mie kävin kalas, mikä tää oikein on?
Jotta tämä ei mene taas ihan vaaleanpunaisen hattaran oksentamiseksi, niin saanko ihmetellä vartaloni jäykkyys tiloja? Nyt tulee sitä elämän realiteettia, keski-ikäisten ihmisten ongelmakeskeistä ratkaisumallia. Tämä hartiajäkitys on levinnyt koko kroppaa piinaavaksi lihaskipuiluksi. Hei, voiks tää oikeesti olla sitä, että Martta on jo ikä-ihminen ja se tarkoittaa sitä, että paikkoja kolottaa? Tsiisus taas, onks tän elämän koko ajan tunnuttava sille, että ikääntyy.. tai aika vain menee..liian nopeesti... Hidastakaa hieman, myö vanhukset emme pysy perässä... Jos se ei oo aina se The ratkaisu, malta hetki, niin elämä tarjoo!!

Hups! Mulla näyttää olevan vauhti päällä. Sviit hani, ei tää oo ihme, jos olisit täällä nyt.
MUN kans, olisin varma, että räjähtäisit liekkeihin. Jos nyt et Martasta juurikaan piittaisi, niin ainakin tää maisema ja tunnelma on aika kesäöisen taikamainen. Keijut ja mehiläiset pörrää... Tätä on vaikea selittää, jos ei ole hengellinen? Tämän ymmärtää sit, kun häviää näihin kesäöihin. Täähän on just tätä, kaikkialla, joka puolella suomeniemeä on parasta, on paratiisiä. On kesähekumaa ja ne kuumimmat räiskäleet! Onks jotain hilloo?

Olen Oiva. Rakastakaa vaan...

Suudellaanko vai sanotaanko vain Hau!
Hei, huoranperkeleet hävisivät, mutta niin hävisivät ihmisetkin. Olen yksin. Hirvittävän yksinäinen. Hyttysetkin ovat minut hylänneet, kaikki ovat jättäneet! Kuinka tätä asiaa nyt tarkastelisi... Olenko jätetty vai tyydytetty? Aidontnou, mutta mun ystävät hiffaa, jos mä oon sillä tuulella, että pärjään mainiosti ilman tukijoukkoja. Martta rakastaa kesäiltaa, jokainen mahdollisuus on suuri tilanne. Elämä kertoo, elämä antaa, saat kaiken sen minkä olet ansainnut. Ja on hetkiä, että voisi olla hetken yksin. Ihan omin ajatuksin. Toivoa saa, pitää elää unelmaa.  Se ei ole keneltäkään pois, se on meissä kaikissa!

6 kommenttia:

  1. No moi, tuohan on se vipu millä viännettään puutarhapöyvvän aurinkovarjo auki että kiinni, eikö vaan 😜

    Terveisin, fanisi jo muutaman kuukauden takaa täältä rapakon toiselta puolen New Yorkista. Ihana lukea aina hymyssä suin kirjavaa kirjoituskieltäsi. Tulee ihan oma lapsuus mieleen. Nykyisin kolkut ja risat (Olen isän puolelta Karjalan kasvatti ja äidin puolelta kasvatettu Savolaisittain) joten arvostan ihanan värikästä tyyliäsi kirjoittaa! Ja positiivisuuttasi 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, osuit oikeaan! Martta lähettää palkinnoksi lentosuukon, se sopii kesätunnelmaan ;)

      Kiitos kiitoksista ja mukavaa, kun luet :)

      Poista
  2. Miulla tuli mieleen heti vesipumppu, mutta aivan liian korea ollakseen sellainen. :D
    Kyllä sieltä se oma paratiisikin tulee vastaan, sama on meillä, kun etsitään omakotitaloa, niin se the fiilis pitää vaan tulla, muuten ei kannata haaskata aikaansa.
    Hauskaa Juhannusta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jussi oli hauska!

      Toivotan onnea talon löytämiseen, se ihana odottaa teitä jossakin...

      Poista
  3. Siis aivan ihania kuvia! Ihanat koiruudet sinulla! Toi kalakuva on hiano myös. Tosta arvuutuskuvasta tuli ekaks mieleen joku jauhelihan pilkkomishomma, mutta luulen että Anonyymi arvasi oikein. Tunnelmallista Juhannusta sinulle ja rakkaillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiruuksia on kiva seurata yhdessä. Kalakuva on itse asiassa koirien diskopallo :)

      Hyvää Jussin jälkeistä aikaa sinne päin!

      Poista