23.6.2012

Ihan Jussina

Hah, eihän tossa edellisessä postauksessa ole mitään järkee. Mut pitääks aina olla? Hyvät kuplat ja kesäilta parhaimmillaan, se on juuri tuota, ylilennokasta ajatuksen juoksua. Martha, tuo tumma etelänmaalainen blondi on saanut rönsyillä rakkaudella. Tico, tico, juhlat ovat aina paikallaan ja yötön YÖ.

Martan marjaisa

Nousee nousee

Savuisaa herkkua

Uuniin 

Poksista Poks
Tienoo on pilvinen, Jussit juhlittu. Mentiin pitkällä kaavalla ja nyt on nuttura sekaisin. Ilta antoi kyllä parastaan. Helletön kesähelle, ihan hillitön paiste. Tyyni. Onnistuttiin ihmisenä ja syötiin ajoissa, herkuteltiin vallan. Mut ei me niin käpyjä olla, etteikö olisi valvottu. Yötön yö vastaan otettiin, taidettiin hiukka humpata. Kipinöivää keskustelua hyvässä hengessä. Itkuakin tuherrettiin joukosta poistuneille. Sitäkin tarvittiin. Tarjoilu oli antava ja makumaailma kohdallaan. Huoranperkeleet tulivat hetkeksi auringon sammuttua, mutta eivät rienaksi asti. Siitä olemme ilo. Perinteitä vaalien, kertakaikkisen onnistunut juhlahumu.

Koivuniemeni herra

Kohta syödään

Välkehtivä lepo
Nyt on keskipäivä. Tekisi mieli päiväsaunoa. Siinä on elämän luksusta. Olisiko eilisistä vastoista elikkäs vihdoista vielä pieksettäväksi? Se vasta tekee kutaa. Nyt sataa, ropisee taas rauhallisesti.  Tänään ollaan olematta. Syödään tähteitä ja grillataan vallan. Eilen syötiin kalaisesti, nyt lihaa tekisi mieli. Kyrsät kärräytän. Se on niin jussii... tai siis kesää.. tai mitä vaan... kohta on lomaaaaaa!!!!

Lubiinisti

Heijaa Svärje!

Seisovaa pöytää

Ehkä söin, ehkä en.
Hölöväsin eilen sitä itsestään ruskettavaa. Siitä tuo tumma etelän hedelmä. Olen kuulemma tumma kuin viidakon yö. Hah, on se heleppoo tuokin. Ei tartte vanhan valossa kärvistellä. Väri tulee purkista. Mut pitäiskö rajoittaa riemua, kohta olen rusina. Kannattaa kokeilla, jos haluat olla värikäs. Toden totta, toimivaa lakumateriaa.

Nyt mie laitan saunan tuhisee. Tässä sateessa on rauha. Ihmisen on hyvä olla. Oikein hyvää JUSSIN aikaa teille kaikille!!!! Ollaan pinnalla!

2 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa ja näyttää.

    Hukkuminen kielletty! nii ja reipasta Jussin jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinnalla ollaan! Hyvälle maistui Jussi :)

      Poista