Huokaileva kylmyys

Remppareiskan viimeistely osuus on suoritettu. No huh, tuo ei siis nyt meinaa sitä, että olen hänet "viimeistellyt." Tarkoitin tietenkin, että keittiöni on VALMIS! Kymppipojot jäljestä, mul ei oo mitään valitettavaa. Sähkäri duunaa vielä loput, siksi ei kokonaisuus kuvia vielä ( johtoja roikkuu ja muuta ikävää estetiikan estettä.) Toivottavasti hän tulee tänään ja saadaan pikku hiljaa jättää taakse tämä ihana onnellisuus. Otin muutamia kuvia, jotka ehdottomasti haluan eetterissä esitellä. A) Mun upia pistoketorni. Upotettu pöytätasoon ja tarvittaessa sieltä ylös nostetaan. Olisin halunnut pistokevapaan keittiövyöhykkeen, mutta katsoin kuitenkin parhaaksi pari sellaista jättää. Ne on niille aparaateille, jotka ovat jatkuvassa valmiustilassa, silloin kun Martta tarttee elektrisiteettiä. B) Mun musta tiskiallas. Sopii kyökkiini kuin muna kanalaan. Oisko jotenkin stylee, toivottavasti käyttömukavuus on vaivaton. Saa nähdä ajan kuluessa, tuleeks sitä rasvapaskaihva läikykäs. Ei tuu. C) Rakennettu keittömoduuli. Sinne niin hupsahti kodinkoneet. Niin on interkroitua. Uusi jääkaappi pitää outoa ääntä. Se huokailee. Onks Martta tylsä vai mitä vittuu se valittaa? Kuuntelen aikani, jos ei tajua lopettaa, menee vaihtoon. Mulle ei kylmiöt huokaile.

Sulautuu maisemaan

Bläk is biutiful

Älä mulle huokaile

Injuktioooo

Pyysin taas remppareiskaa poraa parit reiät. On se kyllä näppärää. Jokaisella Hookanilla pitäisi olla ikioma porari. Aina kun reikää tarvittaisiin, niin kätevästi naftaliinistä esiin kaivaisi. Alas kultaseni poraa vaan. No joo, sain partsin kattoon viimeiselle lyhdylleni oman paikan. Kivasti keikkuu pöydän yllä ja siihen valoa iloksi tuottaa. Ihan kuulkaa odotan syksy pimeitä, partsi on rakkaudella valaistu. Siis sekin on nyt VALMIS, loppuun viety. Kauhiaa, tuleeks mulle nyt tyhjyys. Iskeekö apatia? Mitä helvettii mä nyt duunaan?

Torni alas ( huom. johto odottaa sähkärii.)

Torni ylös ( nyt Martta leipoo.)

Niskapaska jäkittää taas. Mitä mä teen väärin? Sain sen viikonloppuna aisoihin ja eilen se iski. Jäykkänä ollaan kuin tikku paskassa. Olen yrittänyt analysoida aihetta. Syys ja seuraus tilastollisesti. Tarjotaan seuraavat vaihtoehdot. 1. Marttamoukari ( toim. huom. käsilaukku) on vitun painava ja kannan sitä juuri vasemmalla. 2. Olen duuniallerginen ( tämäkin vielä.) 3. Elämäni suuri rakkaus on tullut tiensä päähän.
Oih, tyynyni mun, älä hylkää, älä jätä. 3. Tarvitaan enemmän ja raakaa lihasaktivointia. Plösö mikä plösö. Mut hei, aamulla fillaroin rantaan, uin, jumppasin ja nakkasin vielä himassa kuulaa. Mitä vielä? 4. Remppa/muuttoressi purkautuu. Duunikaverin diagnoosi. Voi olla tosi. Vedän viikonloppuna perseet.

Odotan perjantaita kuin neitsyt ensimmäistä ottoa. Silloin saan kaikki kaapit kondikseen, paikkamaalata puuttuvat, stailata himan lopulliseen muotoonsa. Tää olisi sitä tässä. Huikee rutistus, olen tuntenut olevani vahvasti elossa. Mistäs seuraava projekti?