Elämäni valot

Nukuin taas nopeesti. Silmät kiinni ja samantien auki. Poks. Voiskohan väittää, että täällä mökillä uni on syvempää ja enemmän tyydytettyä. Ainakin olo on levännyt ja varsin ylevä. Nautin spesiaalisti mokkoo ja donitsii. Hyi helvetti, mikä pullaplösöhiiri heti aamusta. Saan anteeks, tänään on tuplajuhlapäivä. Yksi donitsi Juppelle ( kuusi vuotias urho) ja yksi dounatsi kaikille maailman äideille! Onnex olokoon!

Luonto on rauhoittunut eilisestä, hillitön tuuli ja viileä keli kiusasi koko päivän. Ei täällä vieläkään biksut päällä päällistellä. Pihahommia olisi huru mykke, mutta taitavat odotuttaa parempia aikoja. Pihapiiri kaipaa kukkaisloistoa ja kaikki astutukset on vielä tekemättä. Mut ainahan tää toukokuu on tällainen. Epävakaa kuin Martan mieli.

Vihdoinkin sain uudet lyhdyt parvekkeelleni! Olen metsästänyt niitä hullun kiilto silmissä ja eilen ne kohtasin. Käänsin koko Uudenmaanläänin, saadakseni oikeanlaiset myrskylyhdyt. Ei löytynyt niitä, löytyi paljon parempaa. Näin tää menee. Jaksat etsiä ja tutkia, et luovuta ja katso, saat parempaa. Löysin upeat, kromiset ja laadukkaat kynttilälyhdyt, sekä yhden öljylampun. Ne sopivat parvekkeelleni kuin tikku, sanonko mihin. Tuskin maltan taas odottaa, että pääsen ne virittämään. Saatte kuvia, kunhan ne on asennettu. Hyvä löytö. Arvokkaat olivat kuin perkeleet, mutta niitähän katselen seuraavat vuodet ja paljon valoa, että lämpöä elämääni tuottavat.

Eilinen kaupuntireissu oli muutenkin palkitseva. Löysin keittiöön uuden kattovalon. Se vanha on ollut jotenkin aneemisen oloinen ja olin ajatellut, että uuden keittiön tullessa, se menee vaihtoon. Tässä tapauksessa kierrätykseen, mökki saa siitä hyvä valon ja minä uuden sopivamman. Tämä valotus kohtasi minut, enkä sitä varsinaisesti etsinyt. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Löytyi samaa sarjaa kuin eteisen ja olohuoneen halogeenit ovat. Esteettinen vaikutelma on yhtenäinen ja valon määrä tuplaantui. Huomenna Sähkäri on tulossa ja saan sen kattooni. Tuskin maltan tätäkään odottaa. Elämässäni näyttää olevan paljon valoa tuottavia asioita. Olen siis valaistunut!

Mua niin jännittää, onko remppareiska saanut sovitut askareet suoritettua. Odotan, että keittiön seinä on tasoitettu ja lattian laatat asennettu. Pitäisikö varautua pahimpaan vai luottaisiko siihen, että asiat menee niin kuin toivoisi niiden menevän? Perjantaina sain Itellalta tekstiviestin, että teille on saapunut suuri postilähetys, olisitteko ystävällisiä ja ottaisitte yhteyttä. Olin yrmykäisenä, en mielestäni ollut tilannut mitään. Keittiön kaikki masiinat tulevat postissa (!) ja saavuttavat päämääränsä huomenna. Hau nais, tuotakaan en tiennyt ja nyt on hienoinen sijoitusongelma. Eihän niitä sinne keittiöön voi nostaa, kuinka siellä remppaa mahtuisi tekemään? Niitä on kuitenkin aikamoinen läjä. Voi, voi, täytynee lyödä kalusteet kasaan olohuoneessa ja änkee ne sinne. Olin ajatellut, että ne tulevat yksi kerrallaan, ja nostetaan sit suoraan paikoilleen. Ihmeellinen on tämä maailma.

Arvatkaa mitä? Olen päättänyt hallita hermoni keittiön asennuksen suhteen ja otan kaiken tulevan vastaan rakkaudella ja lempeällä tyyneydellä. Huh, lupasinkohan liikoja? Jos asian pilkkoo pieniksi ja tarkastelee sitä universaalisesti, niin kaikki mitä sattuu ja tapahtuu, on kuitenkin vain itikan ( tässä tapauksessa huoranperkeleen) pissa valtameressä. Se ei ole sotaa, ei hätää, ei tuskaa, eikä maailman katsomuksellisesti erityisen merkittävää. Se on vain Martan keittiö Merikorttitiellä. Toki, se on tärkeä, mutta se ei ole koko elämä. Kuulostaa kauhian fiksulle, mutta yritän. Tämä on taas sitä positiivisyyden shittiä, uskon ja luotan, niin kaikki menee hyvin. Vielä parisen viikkoa ja kaikki on ohi.

Haluaisin lähteä nyt heti kaupunkiin. Nyt, nyt, heti, heti!! Mulla on paljon kaikkee kivoo hommoo, jotka on suoritettava vielä ennen kuin keittiöheebot tulevat. Puretun kyökin alta paljastuneet katto ja seinät olisi maalattava. Ja joko pääsen maalaamaan keittiön välitilan keltaista. Sitä odotan ihan Urpona. Potkinko Ukkorähjän ylös ja laitan rähäkän päälle? Rauha, rauha...