Pyhä taajuus lasissa sata ja nolla

Joko heräsin siihen, että pikku koira komenti viereeni ( klo: 04.50 Haloo!) tai tulevan päivän sietämättömään jännitykseen. Kai syy oli molempia. Avasin korvani kuulemaan, enkä saanut enää silmiä unille. Nyt kuulkaa näyttää pahalla hyvälle, että Martta on koditon. Se eilinen parsikunta on tulossa tänään klo: 10.30 tekemään ostotarjouksen. Sikäli vakavaa, että ovat sopineet välittäjän kanssa tapaamisesta täällä. Eli huominen näyttö on peruttu, koti on ostotarjousmyyty. Ei nyt pitäisi nuolasta ennen kuin tipahtaa, vielä voi tulla mutkia matkaan. Voihan se olla, että tekevät niin hävyttömän tarjouksen, että en voi sitä hyväksyä. Mut jos tää nyt menee, niin kaikki tapahtui viikossa! Käsittämätöntä!

Martan tuulen huuhtomassa ja erinäistenkin nesteiden kyllästämässä pikku päässä risteilee aika monta asiaa tällä hetkellä. Ei se ole ihme, jos ei uni tule. No huhhuh, se uusi koti pitäisi löytyä. Ja yksi varteenotettava tapaus keikkuu netissä. Se olisi aivan Ukkorähjän naapurissa. Asunto on rempattu, ihan staili, mutta ei just Martan makuun. Pohja tosi jees, kylppäri menisi täydestä kuin väärä raha. Mutta materiaalit eivät ole mun makuuni. Hintapyyntö 180 erkkiä, mutta maksaisin (ko?) tavallaan turhasta. Jos siitä minulle tulisi koti, niin keittiön kaapit ja lattiat menisi vaihtoon. Martta tahtoo valkoisen kodin. Täysin valkoisen. Siinä tämä dilemma. Voi että, mitä mie teen? Jäänkö odottaa huonokuntoista, hiukka halvempaa ja teemme itse mieleisen? Entäs jos niitä ei tule myyntiin.... Kääk! Tämä odottaminen ei ole mun parhaita puolia...

Kysyin eilen Ukkorähjältä, et onko hänestä mukavaa, kun mä kokkaan ja gurmeeta pöytään panen? Vastaus oli lyhyesti ja ytimekkäästi: " Joo, ihan kiva, mä oon niin tottunut tähän." Ei kuulemma pitäisi sitäkään puutteena, jos sitä pöperö ei pöytään tulisi. Nyt jos meistä tulee naapureita, niin ehdotinkin Ukkorähjälle, että voitaisiin joskus tehdä yhdessä ruokaa. Hän olisi niin kuin mun apulainen. Hah, siitä se sota syttyisi tai sitten ei.  Rakkauden ja syvän välittämisen ilmapiirissä, toisilleen luodut, loihtisivat toinen toistaan upeampia ateriakokonaisuuksia. Ei, älkää nyt ryhtykö kuvittelemaan mitään tuollaista. Ei kysymyksessä ole se, että Martta olisi vanhoilla päivillään höpelöitynyt erityisesti rakastumaan. Eiks ne pariskunnat tee joskus jotakin yhdessä?

Juomaa jumalille

Lahdattu Petteri

Eilinen Masterchef-ateria otti aikansa. Mulla meni neljä tuntia valmistukseen ja töllöttimessä tekevät sen vajaassa parissa tunnissa. Noh, Martalla ei olekaan mikään kiire. Mie nautin samalla. Ostin porolle punkkua, ja sain huomata, että Amaronen viiniä on tullut pikku pulloon. Maailma on siis pelastettu. Hintava tosin, mutta eipähän tartte kaataa viemäristä alas. Martta on niin huono kokonaista pulloa yksin kurmasee. Kokonaisuus oli hyvä, mutta en mää nyt ihan ollut taivaissa. Noissa Ravioleissa on kyllä aikamoinen duuni. En ole oikein sinut pastan teon kans. Harjoituksen puutetta, sanon minä. Se on sellaista helvetin sotkemista, joka paikka jauhoissa ja koko ajan saa varoa, että taikina toimii. Maku oli hyvä, itseasiassa aika huipukas. Mutta helpommallakin pääsee. Ostaa valmiin taikinan. Tai ei kai sitä voi. Kyökki-ihminen tekee itse. Jälkkäri oli ihan jees, mut olinko vuorannut vuuat liian paksulti taikinalla. Maku oli hieman taikinamainen. En tiiä, vai kuuluuko olla moinen? Mut syötyä tuli, enkä joutunut pudotukseen, enkä kadotukseen.

Siian munasoluja alkuun

Punakuonoa sieniraviolilla. Karamellisoidut juurekset.

Juustoinen kakku tai mikä lie

Tuumasin tuossa, että nyt viritän itseni pyhälle taajudelle. Tästä tulevasta hässäkästä en tee hermostunutta mielialahäiriöö. Olen ihan Zen ja otan kaiken koetuksen rakkaudella ja mielenkiinnolla. Kaikki mikä on tarkoitettu tulee tapahtumaan. Myynti, uusi ihana koti ja sapattivapaa syksyllä. Voe helvetti, tuleeks näistä nyt oikeesti totta? Nyt kyllä vääntää ihan munaskuissa asti, taitaa mennä peräti solmuun. Hei, kyllä elämä on ihanaa!