Meille on syntynyt Vapahtaja!

Ulkona aavesumu leijuu katuvaloissa. Näyttää savulle. Pumpulissa mustarastas vetää aariaa. Aika hieno aamu. Suorastaan hillitön. Nyt en valita aikaista heräämistäni, luovutan ja hyväksyn tämän maanisen todellisuuteni. Imaisen ahnaasti mokkaa uinuvaan kehooni, myrkytän hiukka nikotiinilla, enkä jauha remonttiasiaa. Kirjoitan vaikka rakkaudesta. Tai jostain. Itseään toistava ihminen on tylsä. Mutta niin on rakastunutkin.

Katsoitteko eilisen Voice of Finlandin? Huikeaa tykitystä jokaiselta laulajalta! Olin kerrassaan vaikuttunut. Itkeä pillitin lähes koko ohjelman. Mikä ihme se on, että ihmisten onnistumiset pistää Martan kyynelehtimään. Vai vuodatanko katkeran suloisia kyyneleitä siksi, että en moiseen itse pysty? Sanoin Ukkorähjälle, että täähän on ihan Amerikan Idols tasoo. Harmittaa pudonneiden puolesta. Hyviä, mahtavia laulajia tippui pois. Raaka peli. Herää kysymys, miksi näitä upeita osaajia ei laiteta kisailemaan kansainvälisiin mittelöihin, missä he luuraavat? Euroviisuihin siitä! Voitto himaan!

Lupasinko jotakin rakkaudesta? Jos nyt jotakin, niin parisuhde voi dynaamisesti. Hah, tuohan kuulosti ihan terapeuttikamalta. Nämä isot asiat, asunnon myynnit, muutto ja remontti yhdistävät ihmisiä. Tukether vii aa storng, juu nou? Kun elämä ei ole tylsää, siinä on hitunen rakkautta. Pohdin juuri, että onko Martan kyllästyminen Ukkorähjään ja parisuhteeseen vain kyllästymistä omaan elämään?  Suattaapi olla tai suattaapi olla olematta. Ukkorähjän faija kuoli muutama vuosi sitten. Oudolla tavalla se vei meitä lähemmäksi toisiamme. Ymmärsin, että olemme tosiamme varten. Tässä on vähän sama fiilis. Eihän tämä suhteemme ole koskaan ollut se The Vuosisadan Titanic-lovestory, mutta joku kiinnipitävä voima siinä on. Turva turvallinen. Ihan kiva. Lämpöö. Remontoimalla rakkauteen. Pankaapa ne huushollit uuteen uskoon siellä! Josko se toisi vipinää vällyjen alle...

Saanko sanasen purkaa tulevasta? Tämä maaninen unettomuuteni alkaa jo tuntua. Martta on sellainen nallekarhu, että uni on mulle hunajaa. Jos sitä ei ole, eikä tule, niin kokonaisvaltainen ymmärrys ja hahmotuskyky alkaa takkuilla. Jos kuvailen teille olotilaani, niin ymmärrätte paremmin. Unettomuus saa aikaan sen, että olen kuin itseni vieressä. En sisässä vaan siinä vieressä. Onko se joku astraaliminä? Outo. Myös sanojen tuottaminen on vaikeaa. Ihan kuin ne tulisi viiveellä. Aivot sanoo sanan, mutta se ei tule ulos. Pitää odottaa. Katkopuhetta. Juoppohulluusko? Herra mun varjele! Pää painaa norsun verran ja ajatus on hidas. Hidas, hidas, nopea, nopea.... No joo...

Hyvinhän tämä meni. Ei sanaakaan mun uudesta K E I T T I Ö S T Ä! Nyt on kyllä ihan pakko mainita uusin halu. Tahtoo uunin ja astianpesukoneen ihmisen tasolle, ei lattian rajaan pyllisteltäväksi. Mut hei, just nyt tajusin, miksi mun on pitänyt odottaa tätä keittiön tilaamista pari viikkoa!? Kaikki nämä kyökki-ideat ovat syntyneet tänä aikana. Se on ollut tarkoitettu. Niin kuin Jeesuslapsen syntymä tarkoitettiin Maarialle. Siis onko uusi keittiöni tuleva vapahtaja? Ihmiskunnan pelastaja?

Taidan vielä yrittää unta.....