Uskallanko ääneen kirjoittaa? Ihan kuin tuntuisi jo paremmalle. Nokka ei vuoda ja hitunen energiaa virtaa pieksetyssä kehossani. Nyt täytyy olla varovainen. En tee sitä virhettä, että alan riehumaan ja saan jälkitautina keuhkoödeeman. Tämä on vaikeaa, hemmetin vaikeaa. Minua odottaa tsiljoona asiaa ja palan halusta päästä tekemään remonttiani. Nyt on vain otettava r a u h a l l i s e s t i! Olen tämän päivän vielä saikulla, mutta huomenna on pakko mennä duuniin. Poikkeuksellisesti olen töissä lauantaina ja kampaan yhden morsmaikun kaasoineen. Sitä ei voi jättää väliin, ne on niitä, että vaikka pää kainalossa on mentävä.
Heräsin taas helvetillisesti kello 4. Tästä on näköjään tullut ikävä tapa. Ei kai se muu auta kuin hyväksyä, että unta ei enää riitä. Luulen, että yksi syy sairastumiseen on myös tässä. Unirytmit on viturallaan, se vaikuttaa kehon puolustusmekanismiin. Minkä teet, ei nukuta, niin ei nukuta. Tämän kahden päivän aikana olen ottanut kiinni univajettani kiitettävästi. Yleensä teen sen viikonloppuisin, nautin pitkiä päiväunia ja saan näin tarvitsemaani lepoa. Nyt remppa ja touhotus ovat olleet esteenä. Eikä ihmiskeho, että mieli kauan tuommoista rienaamista kestä. Ei kestä niin. Sitä sairastuu. Niin sairastuu. Jos selvisin tällä, niin vähällä pääsin. Martta on sitkeä kuin kapinen kettu. Ei mua noin vaan hengiltä oteta. Ei oteta, perkules!
Mitäs iloista keksittäisiin tämän valituksen sijaan? Kai elämässä valoa on? Tottahan toki. Ei tämä nyt niin synkkää ole. Eilen illalla sain veden virtaamaan poskionteloissa. Kannulla kaadoin ja läpi meni, että hujahti. Tuntui hyvälle ja se on hyvä merkki. Pääsen huuhtelemaan pöpön pois. Näin pienestä voi ihminen tulla onnelliseksi. Parvekenäkymäni kertoo, että lumet ovat lähes sulaneet. Ikävä paskaruskeaharmaa on paljastunut, mutta sekin on vain lupaus vihreydestä. Eikä aikaakaan, kun luonto herää ja me mukana. Elämä on täynnä uusia mahdollisuuksia, annetaan sen viedä. Heittäydytään sykkeeseen täysillä, eletään tässä ja nyt! Hah, tämä sairas yksinäisyys sängynpohjalla tekee Martasta melodramaattisen ja ymmärrän taas paremmin elämän ainutlaatuisuuden. Katso, nyt näen jo positiivisuutta sairastamisessa. Jokainen terve päivä on armolahja. Nauti siitä, uskalla nauttia. Rakasta ja ole onnellinen. Näin se on nähtävä! Saanko kuittauksen elävien kirjoihin?
Tervehtymisestä kertoo myös se, että tuleva remppa pyörii mielessä. Yritän aikatauluttaa tekemisiäni fiksusti. Mitä tehdään ja missä järjestyksessä? Muutto lähenee uhkaavasti ja haluan, että hommat on hoidettu siihen mennessä. Tulevana viikonloppuna on pakko saada isot pinnat maalattua. Jos minä en siihen kykene, niin Ukkorähjä on luvannut panostaa asiaan. Onneksi edessä on pääsiäisen vapaat ja se antaa meille muutaman tehokkaan remontointipäivän. Lampaat ja mämmit saa nyt jäädä. Tekemistä on vielä paljon, mutta se ei ole mitenkään aikataulullisesti mahdotonta. Voih, kuinka odotankaan muuttoa! Tämä kahden paikan välillä roikkuminen tekee olostani psykedeelisen. Eikä siinä mitä, Martta on psykotyyppinen, mutta epäjärjestystä on hankala hyväksyä. Tahtoo jo järjestykseen, militanttiseen kokonaisuuteen, armottomaan suoraviivaisuuteen ja puhtauteni pyhättöön. Siinä on elämäni maku. Odotan, odotan... O d o t a n!
Saanhan tänään leikkiä hieman tehokasta? Tunnin ajan panen pakaten ja olen ylen tarmokas. Sitten lepään ja juon kupin kuumaa. Sen jälkeen saan(han) laittaa pyykkiä koneeseen, juon taas kupin kuumaa ja lepuutan. Saanhan laittaa kuppiin rommia tahi kossua? Se parantaa. Montako kuppia saa juoda, että ei tule kipiäksi? Ukkorähjä tulee duunin jälkeen ja Martta heiluu täällä ympäri päissään. Kamat on kannettu alakertaan ja Martta istuu kesäisessä kukkamekossaan muuttolaatikoittensa päällä. "Rakas, vie mut himaan! Kanna auringonnousuun."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti