Sykkivä sormenpää ja hengellinen herätys

Juuri kun olin päässyt kehumasta, kuinka nämä viikot lentää kuin siivillä ja elämä on niin ihanaa. Tämä viikko ollut pitkä kuin nälkävuosi ja elo tahmea kuin liisterissä lälläisi. Oikeastaan minä nautin tällaisesta tilanteesta, siitä tunteesta, että elämä on välillä tylsää. Mikään ei ole sen virvoittavampaa, kuin kääntää tämä tunne voitoksi ja lähteä taas nousuun. Tämä on elämän sisältö, se hiomaton daimonddi.

Varasin lauantai-illaksi pöydän ravintola Bellevuesta, siellä on ihana Kievin kana. Mieleni tekisi myös Uspenskin katedraaliin, herran huoneeseen syntinsä anteeksi saamiseen. Se olisi siinä lähellä ja voisi olla virkistävää käydä kuuntelemassa herran sanaa. Ei, ei minulla ole erityistä tarvetta syntejäni tunnustaa. En ole pannut Ukkorähjää hengiltä, paloitellut ja pistänyt pakkaseen. Uspenskin iltamat ovat erityisen kaunista katsottavaa ja kuunneltavaa, sieltä saisi oikeanlaista energiaa. Yritin nettailla heidän jumalanpalveluksia, mutta sivut eivät avautuneet. Yleensä la-iltana on joku häppening. Sinne siis, hallelujaa!

Ei voisi ihminen ymmärtää, kuinka tärkeä voi olla etusormen pää. Teurastamani sormi on ollut elämää hankaloittava kokemus. Voitteko kuvitella, haava vuotaa vieläkin. Sehän olisi pitänyt käyttää Jorvin päivystyksessä, mutta ei Martta tohtinut la- iltaa sinne uhrata. Olisi jäänyt kuplivat juomatta. Nyt sormi pystyssä katuja astelen ja koko ajan saa varoa. Ei perkele paidan nappeja saa kunnolla sulkea. On elämä vaikeaa. On, on. Ihmiset, pitäkää huolta sormenpäistänne! Ne ovat arvokkaita ja oleellisia tasapainoiseen elämään. Tässäkö syy tähän tahmeuteen?

Marttaa rienaavat oudot ajatusmallit ovat saaneet uuden käänteen. Olen laittanut asunnon myyntiin. Tämä puolihuolimaton heittely, maailmalle katoamisesta, on saanut tulta alleen. Oman elämän kyseenalaistaminen, elämän ja näkemisin nälkä,  ei jätä nyt mua rauhaan. Asialle on siis tehtävä jotakin. Jotta tämä ei menisi ihan mahottomaksi rypemiseksi, otin kuitenkin järjen käteen ja katsoin syvälle sieluuni. Mitä voi tehdä, mikä olisi järkevää ja mitä haluaisin? Hitto, kun takaraivossa jyskyttää tunne siitä, että elämästä pitää nauttia nyt, elää ja kokea.

Martta haluaisi mammalomalle. Pienelle sapattivapaalle, hetkeksi maalimalle. Teoriassa olen ajatellut asian näin. Myyn asuntoni, saan siitä kivan summan pätäkkää. Ostan halvemman Vuosaaresta. Martalle jää mammaloma-mammonaa ja asumiskustannuksetkin ovat pienemmät. Eikö ole järkevää? Alkuperäinen suunnitelma, l ä h d e n  j a  j ä t ä n  k a i k e n, ei nyt sit kuitenkaan ole mitenkään edullista elämän kannalta. Asiaa lähemmin tarkasteltuani ( helvetin ankaraa ja levotonta pohdiskelua) tulin siihen tulokseen, että muutaman kuukauden irtiotto voisi oikeasti antaa elämälleni uutta suuntaa. Asiassa on vielä monta mutkaa matkassa, mutta jos ihmisellä ei ole unelmia,  se joutaa kuolla pois. Elämä on tarkoitettu elettäväksi ja uskallettavaksi.

Ilmoitin Ukkorähjälle, että hänen aparttamenttinsä pakkaaminen alkaa sunnuntaina. Martta, tuo sykkivä tornado saapuu paikalle ja laittaa homman käyntiin. Ukkorähjällä tahtoo olla se vika, että hommat jää viime tippaan ja sit on se pinna niin perkeleen kireellä. Sitä ei kestä. Potkasen pikkasen sinne peräaukon puolelle ja vot, homma luistaa kuin rasvattu.

Viikonloppu on siis paketissa ja elämä lähtee nousuun. Ei tämä ole sen kummempaa. Tämähän on vain elämää. Voikaa hyvinkin!