Kilo sinne kilo tänne

Tänään arki pyyhkäisee päin naama ja loma on enää kaukainen muisto. On ensimmäinen duunipäivä ja härdelli odottaa. Tunnustan, että pientä psyykkausta on suoritettava. Kokemuksesta tiedän, että kaikki lähtee rullaamaan, kunhan vaan heitetään verkot vesille ja annetaan mennä. Pari päivää ja uusi loma, uudet kujeet ovat jo mielessä. Näin se menee. Menee se näin.

Piipahdin eilen avannossa. Olin pettynyt, kun ei ollutkaan jäätä. Mutta voin kertoa, että vesi oli helvetin kylmää. Reipas parin viikon tauko aiheuttaa lievää paniikin tunnetta, kun taas laskeudut kylmään syleilyyn. Mutta olo sen jälkeen on palkitseva. Se on Jumalasta. Kylmä kertoo minulle juureni, Martta on pohjolan kylmiä neitsyitä. On se niin osa minua. Jäätävää ihanuutta.

Kylläpäs olen ollut väsy. Tällä pyörin kuin puolukka piipissä. Toki, sain eilen suoritettua perheen emännän velvollisuuksia, ja matkakin on pesty ja siivottu pois. Minuun on aina vaikuttanut voimallisesti aikaerojen vaikutukset, enkä selviä niistä tuosta vaan. Kyllä tämä aikansa ottaa. Nukuttiin Juppen kans eilen kolmet päikkärit (!) ja silti unta riitti vielä yöksikin. Mulla on varmasti univajetta matkaltakin, sillä siellä tuli nukuttua kohtalaisen huonosti. Hikku piljaa päästään kiinni arkisiin rutiineihin. Tylsää. Eikä ole.

Eilen oli se pakollinen totuuden hetki. Astuin kevyin mielin, mutta raskain vartaloin puntarille. Tunsin kuinka rasvasolut tykittivät suonissani ja mittari lähti digisalisoitumaan hurjaa vauhtia. Punaisena vilkkuvat numerot eivät löytäneet kadotetun painoni tarkkaa määritelmää. Lukema poukkoili villinä, kuin  kiimainen tamma laitumella. Pelon sekaisin tuntein huokaisin syvään ja katsoin suoraan painavaa totuutta. Vhat thö fak? Olin saanut aikaiseksi vaivaisen kilon kohotuksen. Elettyäni kaksi viikkoa kuin sika pellossa, olin odottanut jotakin ihan muuta. Tekeekö alitajunta kepposiaan? Kuvittelet vain, että olet paisunut ja näin on. Totuus on kuitenkin jotakin ihan muuta. Jos nyt oikein tarkkaan ajattelen, niin ei se syöminen ja juominen ollut mitenkään yltiöpäistä. Ruoka siellä on aika kasvisvoittoista, jätin sokerilimut väliin ja sitä pullapaskahöttöä en juurikaan syönyt. Oluttakin viimeisellä viikolla kohtuudella. Mut hyvä näin, tästä on hyvä jatkaa ja onkin ollut ihanaa palata siihen omaan, minulle sopivaan ruokavalioon. Kahvakuuliani kaipaan, mutta loukkaamani selkä ei ole ihan samaa mieltä. Saattaa kulua hyvä tovi, ennen kuin pääsen niitä viskomaan. Pah!

Juu, eipä auta itkut markkinoilla. Nyt rutiinien kimppuun ja sorvin äärelle. Kiva nähdä työkaverit. Alkaa se pakollinen selonteko matkasta. Arvatkaa kuinka monta kertaa joudun kertomaan matkan menestystä? Tätä jauhetaan seuraava kuukausi, noin viisi kertaa päivässä, samat jutut. Siinä kerkeää itsekin jo kyllästyä. Elämä on. Arki on. Ensi keväänä olisi kiva käydä Lissabonissa....