31.12.2011

Matka jatkuu

Voihan pylleröinen! Eilisen postauksen jälkeen sainkin heti miten todeta, että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Valittelin jo viime postauksessa kummallista oireyhtymää ja eilen se kaatoi koko päiväksi sänkyyn. Kroppa huusi hoosiannaa ja oli voimaton väsy. Mulla on jo muutaman päivän ollut hiukka outo olo ja olen tulkinnut sen vanhaihminenlähteematkalle-sydroomaksi. Minun pikku elämääni tulee liikaa hallitsemattomia muutoksia ja näin Martta menee hiukka sekaisin. Juu, voi se olla sitäkin, mutta uskoisin, että kärsin jonkun sortin nestetasapainon epäjärjestäytymöstä. Olen kyllä mielestäni juonut paljon vettä ja vissyä, mutta onko se sittenkään ollut tarpeeksi. Täällähän hikoilee kuin pieni sika ja teen sitä varsinkin öisin. Viime yönä sammutimme ilmastoinnin ja katso, en hikoillut pätkääkään. Ystävät armollisesti kävivät hakemassa minulle troppia, Codeini-pitoinen särkylääke ja joku palautusjuoma. Meni tunti ja Martta oli pystyssä! Nyt olo vielä hiukka hutera, saa jäädä aamulenkit väliin, mutta olen kuitenkin kykenevä elämään. Mikään ei ole sen kurjempaa kuin sairastaa lomalla, se vaikuttaa niin yleiseen fiilikseen. Mutta yritän tsempata, enkä suostu kipuilee.


Illalla piipahdimme Patongilla. Martta oli hienoisessa lääkehönössä ja se hillitön meno / meteli tuli  päälle. En kuitenkaan halunnut jäädä yksin kämpille möllöttää, joten katsoin parhaaksi lähteä porukan mukaan. Käytiin syömässä paikallisessa Hard Rock Cafessa ja se ei ollut oikein mun mieleen. Mutta porukalla matkustaessa joutuu aina välillä venymään. Nou hätä.


Taxiauto tulee tänään noutamaan kympiltä. Suuntaamme siis sinne Krabille. Ystäväni Sanna on varannut meille Uuden-Vuoden viettopaikan jostakin ihanasta ravintolasta meren rannalta. On mahtavaa saada viettää vuodenvaihde täällä näin. Toivottavasti mun happi on siinä kunnossa, että kykenen nauttimaan. Jos postauksia ei kuulu, niin yhteydet ei pelitä. Tähän astihan ne ovatkin toimineet loistavasti.



Mut hei, juuri nyt, juuri tällä hetkellä, auringon ensi säteet tavoittavat verkkokalvoni. Möllykkä nosti päänsä takapihamme kaiteen yli ja minä kiitän herraa. Valo, tuo Jumalan sanansaattaja tekee sielulle hyvää ja olenkin kiitollinen siitä. Ensimmäinen viikko takana ja olisi järkytys lopettaa lomailu tähän. Kuud bai Bang Tao biits!!!

Aika jännää, Martta viettää Uutta-Vuotta viisi tuntia aikaisemmin kuin te siellä. Voinks mää siis bilettää kahteen kertaan? Hassua tuokin. Toivotan teille kaikille:

RAKKAUDEN JA ONNEN TÄYTTÄMÄÄ VUOTTA 2012!!!!!

8 kommenttia:

  1. Sitä samaa sulle ja elämyksellistä vuodenvaihdetta! :) Pysy terveenä!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin ja hilpeää jatkoa myös ensi vuodelle! <3

    VastaaPoista
  3. Parempia oloja ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Erityisvoimasäteitä lähetän ja samalla kyydillä lähtee myös Hyvän Uuden Vuoden 2012 toivotukset sinne palmujen katveeseen ! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos samoin sulle ja varsinki paljon rakkautta rakas Martta:)
    Hei sä oot aikaasi tai aikaamme edellä, bailabaila vaan!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Martta ihanasta blogista jonka tänä vuonna löysin ja se on piristänyt jokaista päivääni siitä lähtien! Olet ollut pelastus ja valon pilke monena aikaisena aamuna äitiyslomallani! Sun blogin kautta löysin myös sellaisia helmä kuin Nollavaimon :)! Ihanaa vuoden vaihdetta koko seurueelle!

    VastaaPoista
  7. Kurja, että olo siellä heikommasta päästä, mutta parempaa kohti, jookos :)? Hyvää ja onnellista uutta vuotta Martalle ja koko poppoolle! Tulehan piipahtamaan!

    VastaaPoista
  8. Kiitokset kaikille yhteisesti!! Vuosi vaihtui mahtavasti ja olokin on jo parempi. Toinen loma viikko lähti käyntiin, nyt vasta alkaa päästä lomatunnelmaan...

    VastaaPoista