Vähä-älyistä viäntämistä

Lauantaiaamu ja heräsin hiukka liian aikaisin. Annoin periksi ja nousin mokalle. Ympärillä hiljaisuus, vain pikku koira tuhistelee. Viikonloppu aamut ovat erityisiä, edessä kolme vapaata ja tietoisuus siitä, saa ihmismielen tuntemaan hyväilevää vapautta. Ajatelkaa, tätäkään tunnetta ei olisi ilman työtä. Palkitsevaa vapautta ja ahkeraa puurtamista sopivassa suhteessa. En voi käsittää tätä nopeaa ajanjuoksua, mihin katosi taas yksi viikko? Pelottavaa, tällä vauhdilla bloggaan taivaallisissa olosuhteissa nopeammin kuin huomaankaan. Mutta nyt pitää elää ja hengittää, jopa nauttia. Sen aika on nyt, eikä sitten joskus... Olin eilen niin väsy työviikkoni jälkeen, että en jaksanut edes saunaan. Annoin itselle luvan maata sohvalla ja olla väsynyt. Olin ylpeä siitä. Nautin väsymyksestäni.

Mitä jäi käteen kuluneesta viikosta? Totta tosiaan, päivät riensivät kuin siivillä ja nyt, kun aika on pysähtynyt tähän hiljaisuuteen, yritän miettiä kokemaani, tuntemaani ja aistimaani. Mitä jäi? Kauheeta, eihän mulle jäänyt mitään. Mihin kaikki on kadonnut? Pinnistä poika, pinnistä, varmasti on jotakin. Lämmin ajatus pienestä lahjasta asiakkaalta. Sain sellaisen hyvää tekevän siemenpussin. Täynnä kaikenlaisia jyväsiä, pähkinöitä ja tuoretta minttua. Hän oli minulle sen tehnyt, minua ajatellut. Pieni asia, suuri ele. Innostukseni ja intohimoni valokuvaamiseen on myös täyttänyt hallitsevasti mieleni. Se on palkitsevaa ja kuluneen viikon parasta antia. Olisiko jotakin valitettavaa? Kuinka sitruuna homon elämä on yhtä auvoisuutta, eikä kirpeää kommenttia löydy millään. Pitäisiköhän olla jo huolissaan?

Torstainen ratikkamatka opinahjooni oli koettelemus. Ei niinkään vitutusmainen, enemmänkin huvittavan ärsyyntynyt. Ruuhkaisessa raitiotievaunussa oli nuori äiti ja lapsi rattaissa. Koko matkan tämä daami puhui henkilökohtaisia asioita kännykkäänsä. Okei, pystyn yleensä sujuvasti sulkemaan korvani, enkä anna kanssamatkustajien häiritä taivaallista rauhaani. Mutta, hän puhui helvetin leveää savonmurretta ja kailotti niin kovalla äänellä, että koko ratikka hymyili huvittuneesti. Häpesin savolaisuuttani ja tajusin, kuinka hirveällä se voikaan kuulostaa. Murteet ovat hieno asia, mutta miksi mielessäni vilahti ajatus siitä, että tämä naishenkilö vaikutti vähä-älyiselle  kailottaessaan? Käytänhän itsekin blogissani tehosteena savolaista vääntämistä, olen jopa pitänyt sitä hauskana lisänä. Sanokaa mitä sanotte, mutta yleisillä paikoilla pakkokuunneltuna, savonmurre on vähä-älyistä mölinää. Vai mitä tuumaatte tästä: "Voe jumalaata, sano sille, että se vualeenpunane leikkuulaata on siellä yläkuapissa. " Minun täytyykin nyt harkita tarkkaan, onko se savonmurteen käyttö niin hauskaa.... Ei kai sitä edes ymmärrä, kuin toinen tällainen vähä-älyinen?

Mitäs tänään on ohjelmassa? Duunipaikalle ja himaan täytyy suorittaa erinäisten välttämättömyystarvikkeiden hankintaa. Martta rantautuu kansan pariin ja tekee täsmäiskun halpatavarataloon. Se on lauantai hurmosta parhaimmillaan. Kodin pinnat kaipaisivat kosketusta, janoavat rakkauttani. Siis jos et ymmärtänyt, niin puhun nyt siivouksesta. Näin senkin saa kuulostamaan
ylen romanttiselle, jopa houkuttelevalle. Illaksi olikin tiedossa aistinautintoja, ihoa jossa elää ja välimerellistä ruokintaa. Nyt on pakko lopettaa, kofeiiniöverit saa mut poukkoilemaan. Otan hetken tasoittavat vaakatasossa ja teen uuden tulemisen. Levätkää rauhassa rakkaat ja carp diem!