31.10.2011

La bella Italiano

Olen viime aikoina harrastanut karppausta Italiaksi. Niin maukasta pöperöä olen saanut aikaiseksi, että laitan ne nyt kaikki saman postauksen alle. Multa kysytään aina reseptejä ja on helppo sit sanoo, et vilkaise ne blogista. Siksi siis toistan nyt itseäni, mut sit ne kaikki on helposti saman otsikon alla. Sori hei.... tää toisto.

Pizza ilman jauhoja oli minullekin suuri yllätys. Ihan Marttaa jännitti, tuleeko munakas vai saako aikaan pizzamaisen elämyksen. Ukkorähjä ei tykännyt ( hää on nirso.) Mie ihastuin. Helppo ohje, täytteitä voi jokainen itse säveltää. Ohje on muuten Monkeyfood-blogista ja tarkka ohje täältä. Tein niin kuin ohjeessa käskettiin ja koin suuren onnistumisen tunteen. Pizza muuten säilyy hyvin jääkaapissa, ilman, että pohja menee vetiseksi. Tästä en viitsi ohjeita naputtaa, koska saat ne näppärästi antamastani linkistä. Oukei?

Tässä tulee pohja (vatkattua munaa.)

Paistettu pohja

Täytetty pohja grilliin matkalla

Valmista nautittavaksi
Ennen karppausta söin paljon pastaa. Tuoretta, täytettyä, spagettia vhatever! Jossakin vaiheessa pastahimo alkoi taas kummitella ja oli pakko keksiä jotakin. Siis pasta-ateriassa kastikkeella on ihan yhtä iso merkitys kuin itse pastalla. Rakastan sienikastikkeita ( kts. sieniruoka-ohjeeni ) ja sitä oli nyt niin kuin muka pastan kera saatava. Mutta mistä pasta? Ratkaisin ongelman seuraavasti.

PASTA

1 isohko kesäkurpitsa
3-5 luomu porkkanaa
n. 50 g luomuvoita
1 tl ruususuolaa
Vettä keittämiseen

Pese kasvikset ja tee niistä juustohöylällä ja perunakuorimaveitsellä ohutta lastua. Keitä vesi kiehuvaksi, mauste se voilla ja suolalla. Vatkaa voi veden joukkoon. Lisää kasvislastut kiehuvaan veteen, anna kiehua 3-4 minuuttia. Nosta lävikköön ja valuta, mausta esim. avokadoöljyllä ( mikä tahansa käy) ripaus vielä suolaa ja asettele lautaselle. Kaada kastike päälle, siihen esim. rucolaa ja parmesania. Tajun hyvää!

Kanapekonipasta


HELPPO JA HYVÄ PASTAKASTIKE ( tää on yks mun feivoritti.)

1 paketti kananpojan ohutta filettä ( luomua, jos löytyy)
1 pkt pekonia
2,5 dl kuohukermaa
1/2 prk valkosipulituorejuustoa
valkosipulia maun mukkaan
purjoa
kaprista
parmesania
curry
suola, ripaus sokeria ja sitruunanmehua tai valkomaviiniä
chilirouhe ja tuore chili

Paista pekoni, pilkotut kanat, sipulit ja laita curry myös tässä vaiheessa pannulle.  Lisää kerma, juustot ja mausteet. Anna hautua 20 minuuttia. Tiesitkö muuten, että parmesanjuusto on luonnon oma aromivahvenne?! Sitä siis joka ruokaan vahvistamaan makuja.

Tänään tein lasangea ilman pastalevyjä. Käytin siinä kesäkurpitsaa, munakoisoa ja porkkanaa "levyinä." Muuten tein sen, niin kuin se kuuluu tehdä.

LASANGE

2 munakoisoa
1 isohko kesäkurpitsa
2 porkkanaa

400 g luomu jauheliha
1/2 prk chilitomattomurska
1 pieni prk tomattipure
5 valkosipulinkynttä
1 chili
erilaisia pippureita
suolaa, ripaus sokeria
n. puolikas purjo

60-70 g luomuvoita
2-3 rkl puolikarkea veh.jauho ( unohdin, että tarvitsen juustokastikkeelle suurusteen! Vehnäjauhon tilalla voi käyttää ihan mitä tahansa muutakin suurustetta.)
n. 3-4 dl maitoa
1 dl kuohukermaa
1/2 prk. valkosipulituorejuustoa
Juustoaraastetta. Itse raastoin parmesaania ja sinileimaemmentalia n. 1/2 litraa.

Itkettää

Kerroksittain

Välillä näin

Paistettu pinta

Ei kun syömään!
Aloita viipaloimalla kasvikset ja itketä ne. Laitat ne leivinpaperille ja ripottelet pinnalle hiukka suolaa. Alkaavat itkeä. Oih!
Valmista jauhelihakastike. Ruskista pannulla liha, pilkotut sipulit ja chili.  Lisää tomaattisoosi ja pure. Keitä kasaan noin 30 min.
Valmista juustokastike. Imeytä jauhot sulaneeseen rasvaan ja lisää pikkuhiljaa neste ja tuorejuusto. Saat aikaiseksi tasaisen kastikkeen, sulata siihen juustoraaste, jätä liedelle miedolle lämmölle.

Aloita lasangen kokoaminen. Laita uunivuuan pohjalle ensin hiukka juustokastiketta, levitä se niin, että pohja peittyy. Lado munakoisoviipaleita, lihakastike, kesäkurpitsa, juustokastike. Jatka näin ja lisää väliin myös porkkanaa. Laita ainesosia kerroksittain, niin kauan kuin niitä riittää. Pinnalle vielä juustoraaste. Huomio, että juustokastiketta ei tarvitse yhtä paljon kuin normi lasangessa. Kasvikset ei vedä nestettä itseensä niin kuin pasta. Samoin lihakastike saa olla suht paksu. Paista 200 astetta noin 45 minuuttia. Itse pidin liikaa uunissa ( 55 min.) ja rakenne oli hiukka liian pehmeä, samoin juustokastiketta oli liikaa. Tykkään, kun ruuassa on rakennetta, eikä se ole liian mössöä. Mutta maku oli taivaallinen! Annathan paistoksen vetäytyä uunin jälkeen ( ainakin 20 min.) Bon appetit!

3 kommenttia:

  1. Oli jäänyt joku muistijälki tosta sun pastaohjeesta ja täältähän se löytyi. Vaikuttaa siinä määrin hyvältä, että linkkasin sen vähähiilariseksi vaihtoehdoksi omaan pastavinkkiini, toivottavasti ok? :)

    Täytyy kyllä testiä tota pastaa itsekin + sitä kastiketta, kuvat on jo niin herkut, että meinaa roiskua kuola näytölle asti. ;D

    VastaaPoista
  2. Acata: Kyllä toimii! Suosittelen!

    VastaaPoista
  3. Kivoja ruokaohjeita sulla täällä! Tuota lasagnea täytyy kokeilla, mut taidan tehdä sen lasagnelevyihin ;)

    VastaaPoista