Poikarakkautta

Kivasti sade rummuttaa vasten ikkunoita. Siitä en pidä, että aamuinen rinsessa uneni keskeytyy helvetinmoisen jyskeen takia. Miten kaikki tietävä ihminen ei ole voinut keksiä sellaisia ikkunalautoja, että ihmispolo saisi rauhassa nukkua. En voi olla oikeasti ärrinmurrin, sade on jotenkin lohdullista. Taivas itkee...

Kaikille sade ei ole ystävä. Romanialaiset eivät tykkää, varsin kun meni kotikin alta. Asia on tällä hetkellä paljon framilla ja täytynee minunkin hieman kommentoida. Kymppiuutisten lähetys oli hiukka häijyä katsottavaa. Teillä on 60 minuuttia aikaa laittaa nyssäkät kasaan ja häipyä. Kommandojoukot oli tiukkana. Asiassa on kaksi puolta katsottavana. Herää kysymys lähimmäisen rakkaudesta ja auttamisesta, mutta missä menee hyysäämisen raja? Mitä jos hallitus tarttuisi yhtä topakasti omien köyhien auttamiseen, niin kuin nyt näitä onnettomia täältä häätää. Minä olen sitä mieltä, että hanat kiinni ja näitä kerjäläisiä pitäisi auttaa omassa maassaan. Ohjata sitä apua sinne. Ja tämä olisi kaikkien meidän hyvinvointivaltioiden tehtävä. Kuinka paljon on Helsingissä kodittomia? Varmasti aika paljon. Miksi ei kukaan nouse mieltään osoittamaan heidän puolesta. Suomi-koditon on nöyrä, ei tee itsestä numeroa, ei kerjää yleisillä paikoilla. Pusikoissa pyörii, syö ruokajätettä. Kyllä meillä löytyisi avustettavia ihan omasta takaakin. Enkä nyt tarkoita tällä sitä, että ei pitäisi muita auttaa. Kyllä pitää, mutta hoidettaisiin myös näitä omia onnettomia.

Aamuinen isohätäistuntoni keskeytyi tunnelmallisesti. Hyppäsin ajassa taaksepäin lähes neljäkymmentä vuotta. Radiosta soi Bay City Rollersin / Bye Bye Baby ( kts. ja kuuntele tästä.) Huppista, mikä tunnelataus. Nuorena ja nättinä olin intohomoinen himoinen BCR-fani. Se oli hieman epätavallista, ei siitä pojat tykänneet, se oli tyttöjen juttuja. Minä onneton menin täysillä mukaan. Asiaan kuului pukeutua BCR-kuteisiin. Eihän Kuopiosta mitään sellaisia saanut, eikä silloin ollut nettikauppoja. Postimyyntiä kyllä, mutta arvaa vaan, oliko minulla mitään asiaa sellaiseen. Niinpä reippaana poikana itse duunasin täydellisen Beisari-asun. Vanhat farkut sai skottiruutuisen somisteen, kaulalle skottihuivi ja tukka parturoitiin niin kuin ihanalla Erikillä. Asiaan kuului myös tapetoida huoneen seinät julisteilla ja kuvilla. Rintapielet täynnä BCR-rintanappeja. Olinhan minä näky! Jonkun sortin kylähullu. Intohimoni kohde oli Erik! Tuo suklaasilmäinen ( taisi silmät olla jotenkin lievästi kierot tai ainakin karsastusta) söpöliini. Kai se oli tiedostamatonta kiinnostusta samaan sukupuoleen jo silloin. En varmaan edes tiennyt, mikä ja mitä homo on ja tarkoittaa. Enihau, niin itkin itseni illalla uneen ja kaipasin Eerikkiä rinnalleni. Kumma polte sielussa ja olin kai whot thö fak? Laitoin myös kirjeenvaihtoilmoituksen silloiseen nuorten lehteen Introon. 12 vee poika beisarifani haluu kirjefrendii beisaritytön kans. No, siitähän syntyi hillitön kirjeiden tulva. Postia tuli niin paljon, että ne eivät kerralla mahtuneet postiluukusta. Mutsi ei ollut kovinkaan innoissaan kiinnostukseni kohteista. "Kyllä tuas koiranperse kummitteloo," sanoi hän.  Olin kaiketi kävelevä huutomerkki, vedin puoleeni vainoa, mutta niin vaan rohkeesti menin eteen päin. Välittämättä muiden mielipiteistä, Eerikin rakkaus oli minulle tärkeämpi. Auts! Näin muistellen, nyt se kaikki tuntuu hassulle ja ihan söpölle. Mutta silloin se oli totista totta.

Hyväolo painosta puutuu enää 1,1 kiloo. Hitaasti mutta varmasti mennään kohti tavoitetta. Seuraava projekti ( taas kerran) on toi röökin lopettaminen. Olen niin väsynyt ja totaalisen kyllästynyt imee myrkkyä sisääni. Nikotiinipiru taistelee vastaan ja aikamoinen sota on edessä. Minä päätän onnistua. Minä onnistun. Olen vahva. Olen voima. Enää kaksi yötä ja on perjantai. Kivaa tiedossa. Kiva!