Papparatsiaa ja isoja staroja

Tapasin eilen rouva Rihannan. Vai onks hää naitu neiti vai peräti single nykyään? Ei noista staroista ota selvää, vaihtavaa ukkoo ja akkaa niin kuin mustalainen merceedestä. Ei, en ollut rypemässä rantahietikolla, Martta on liian vanha tuommoisiin kemuihin. Mie leikin papparatsia. Duunipaikkani on aitiopaikalla julkimoiden elämään ja mielenkiinnolla seurasimme staran esilletuloa. Ko. hotellin edustalla päivysti jo aamusta valokuvaajia ja pari turvamiehen körmyä. On se aika koiran ammatti tuo valokuvaaja/papparatsikin, siellä sateessa koko päivän kyttäsivät. Hänen korkeutensa saapui hotellin edustalle seiskan maissa. Hyppäsi autoon parissa sekunnissa ja kuvaajat jäi lähes nuolemaan kameransa linssiä. Martta reippaana tyttönä ( siis papparatsina) hyökkäsi paikalle ja antoi kännykameran laulaa. Tilanne oli sen verran ekslusiivinen ja turvamiesten häiritsemä, että kuva jäi hahmotelmaksi. Mutta tunsin tähden vetovoiman, olinhan parin metrin päässä tähtisumusta. Harmi, että kuva on huono, olisin lyönyt rahoiksi ja tarjonnut sitä mehevän juorun kera lehdelle, jota kukaan tai ketkään eivät koskaan lue.

Kotimatkalla pohdimme Ukkorähjän kanssa julkimoiden elämää. Tai siis minä pohdin ja Ukkorähjä kommentoi. Miksi josta kusta tulee iso stara ja miksi joku on pieni mitättömyys? Onko se jo syntymässä annettu, tähtiin kirjoitettu. Sinä esim. Robyn Rihanna Fenty syntynyt 20. helmikuuta 1988 olet tuleva maailman laajuiseksi tähdeksi, poikien märäksi päiväuneksi. Mutta Martta Ontto Kallonen syntynyt 12.4 1964 ( ja vielä Kuopiossa) tulet olemaan suuri mitättömyys, et persettäs tanssilattioilla keikuta, et korista kansikuvaa. Tässä ei ole suinkaan kysymys elämän onnellisuudesta, molemmilla on tasavertaiset mahdollisuudet siihen, mutta että julkimo ja rikas ( sikarikas) stara. Kuka sen määrää, kuka meille antaa? Ukkorähjä oli sitä mieltä, että hän on mieluummin mitättömyys kuin kaikkien tuntema. Martta haluaisi olla tietenkin rikas ja kaikkien palvoma julkimo. Ukkorähjä totesi siihen, että sitten olisit koko kansan nähtävänä siinäkin lehdessä jota kukaan tai ketkään ei koskaan lue. Isot otsikot kannessa: "Martta Ontto Kallonen pieraisi keikalla, hän kärsii vaikeista ilmavaivoista...."

Odotin eilen bussia pysäkillä ja kiinnitin huomion tien toisella puolella kävelevään mieheen. Hänellä oli tod.näk. jonkun asteinen pakko-oire neuroosi. Hän käveli jalkakäytävän vasenta reunaa kaartaen lievästi oikealla. Päästyään reunaan, hän katsoi kolme kertaa taakseen. Sama toistui, ensin vasempaan, kaarto oikeaan ja kolme vilkaisua jne, jne. Eihän siinä mitä, meillä ihmisillä on omat outoutemme, mutta tällä hra. henkilöllä oli narun päässä piskuinen koira, joka teki samat pakkoliikkeet!! Kieltämättä se oli huvittavaa, mutta asianosaisille varmasti raskasta. Outoa on tuokin tuommoinen...

Eilinen ruokailu meni loistavasti. Liekkö ruokavalion ansiota mutta päivittäistä uuvahtamisen hetkeä ei tullut. Energiaa riitti tasaisesti koko päiväksi, eikä tarvinnut illallakaan huokailla. Illalliseksi nautin leipäjuustoslaisii, raejuustoa, salattiin käärittyä savupallasta ja artisokansydämiä. Ja hei, se oli hyvää ja maukasta. En tunne edes leivästä luopumisen tuskaa.

Jumalainen vartaloni kaipaa ( vittu, olin lihonut 300 grammaa) aamuista liikettä. Suoriudun sivakoimaan, aamupulahdus ja parit asanat. Tämmöinen kotikutoinen muka jumppatreeni saa nyt toistaiseksi luvan riittää. Syksyn tultua voisi hakeutua käskytettäväksi. Aloittaisi kadonneen vartalon metsästyksen kalliilla rahalla hielle haisevalla kuntosalilla. Voe järjen pimmeyttä, sano renki kun takaapäin piikaa pani. Se on Moro taas!