Oikeita ihmisiä

Olen sisäänkirjoittautunut kaupunkilaiselämään. Tuntuu oudolle olla laatikkotalossa, ihmiset kerroksittain toinen toistensa päällä. Mutta ihanaa käydä suihkussa ja oikeassa vessassa. Koti on aina koti. Viime yönä heräsin viideltä, hiestä märkänä, lievästi tuskissani. Nukkumaan mennessäni, otin ilmastointilaitteen pois huutamasta, mutta ympäröivä kuumuus hiipi sisuksiin. Ajattelin yöilman olevan viileä ja antavan mulle unirauhan. Hei, en vetänyt hernettä nenukkaan. Laitoin rakkaani puhaltaa, join vettä, poltin röökin, luin lehden ja laitoin tulpat korviin. Nukuin loppu yön/aamun hyvin. Minä kestän, en valita.

Rakas, tätä ilman ei voi elää...

Kuukausi pois rutiineista ja kaikki tuntuu uudelle. Hyvä, että osasin pyörällä polkea. Aamuinen uintiretki tuntui hyvälle. Meren tuoksu ja ympäröivä maisema tervehti minua kaipaavasti. Tuli ihan hyvä fiilis, nyt on ihan jees. Arkirutiinit ovat elämän kantava voima. Kakkakin tulla tupsahti, ei ole vielä ressi. Lomakiloja on tullut vaivaiset 2,8. Se on varmasti nestemäistä höttöturvoketta, joka poistuu viikon aikana. Nyt ei syödä bullaa, eikä muutakaan herkutetta. Salaattilinja tuntuu hyvälle vaihtoehdolle.

Käytiin eilen ravintolassa syömässä. Siellä oli ihmisiä. Oikeita ihmisiä. Jälkiruokana nautittiin tötteröjäätelöt Kaivarsissa. Sielläkin oli paljon ihmisiä. Katselin sitä kaikkea kuin lehmä uuttaa navettaa. Harmi, kun ei ollut kamera mukana. Kaikki oli jotenkin uutta ja eksoottista. Ei minusta olisi kuitenkaan erakoksi maalle muuttamaan. Tahtoo ihmistä, tahtoo elämää ympärille. Sen päätin, että ensi vuonna lomalla täytyy A) tehdä pieni matka ulukomaille  B) nähdä ja olla ihmisiä C) lorvailla muiden jaloissa.

Nyt heitän ruhoni hetkeksi piikkimatolle. Tasaan tämän valtavan energian mikä minussa virtaa. Nyt täytyy osata säännöstellä, ettei kuluta kaikkea ensi metreillä. Puhelin alkoi piippaamaan aamulla, asiakkaat kaipailevat jo. Siitä se lähtee. Täältä tullaan tukka! Kiva mennä duuniin, ihan siis oikeesti...