Tein eilen syntiä. Kävin saunassa naapurin saunavuorolla. Tultiin haudoilta ja huomasin, että meidän talossa valot paloivat vain muutamassa ikkunassa. Siitä sain kuningasajatuksen, voi olla käyttämättömiä saunavuoroja! Aattoillan saunomattomuus jäi kipuilee kehooni ja mun teki niin mieli. Kävin tsekkaamassa Haapalaisen tilanteen ja vot, siellä ei ollut ketään. Ei kun löylyyn. Syntiseen löylyyn. Antakee anteeks. Ihanoo oli.
Eilinen aamu/päivä menikin söpösti möllöttäessä. Katsoin Reindeerspotting dokumentin, oli aikas järkyttävää katsottavaa. Rovaniemeläisen jannun huumekoukusta. Kivaa kevyttä joulupäivänviihdettä. Kyseinen henkilö on nykyisin kuollut, heitti veivinsä jossakin Thailandias, muistaakseni. Yritin katsoa myös paljon palkittua Miesten vuoro, mut en jotenkin päässyt ineen. Yksi rankka dokumentti riitti. Syömisen aiheuttama kevyt kenttä turvotus oli suhteellisen massiivinen. Piti käydä hiukka lenkkeilee ja avannossa aivoja tuulettaa. Miehän kastelen aina myös pään, yritän syväjäädyttää ajatustoimintaani. Onnistuen kai, imbesilli.
Iltainen vierailu Hietaniemen hiljaisilla kukkuloilla oli kaunis ja tumma kokemus. Luminen vaippa verhoili kuopattujen kivet, muodostaen kermakakkuja muistuttavia monumenttejä. Ihan kuin koko kalmisto olisi täynnä toinen toistaan upeimpia kermakakkuja. Mielettömät bileet siis. Kylmä ja vihainen tuuli vain riepotteli.
Saunan jälkeen nautiskelimme Bocellin upeasta joulukonsertista ja ihanista juustoista (kaloreita nolla.) Ja taisi siinä vielä muutama sukulaadekonvehtikin ahneeseen pikkupikku suukkiin lipsahtaa, uups.
Joulun saldo.
Tehtyämme aselevon kunnioitimme Jeesuksen syntymää ihan rakastavassa ilmapiirissä. Minullakaan ei ollut itsetuhoisia ajatuksia, en holisoitunut häiritsevästi ja mirjankujan pirtissä oli lempeä touch.
Herttileeraa, meinasin unohtaa kommentoida vastapuolen pukkisaalista! Se perkeleen perutustutka oli kaiketi ihan suksee. Antamani kipukoukku oli myös mieleinen. Se ihan toimii ja tuntuu hyvälle. Suosittelen niskavaivaisille. Villatakki oli juuri passeli, mitä nyt hieman kutittava. Äääh...
Jääköön joulu 2010 mieleemme yksinkertaisena rauhan ja rakkauden juhlana. Ei mittään hättää, hiekkapohja ja hyvät vermeet.
Vuosi 2011 kummittelee jo mielessä, tai oikeastaan kulunut vuosi. Mitä kaikkea elämä toi tullessaan, mitä mielessä liikkui? Hassua sekin, että vuoden loppuessa alkaa miettiä mennyttä. Nuorempana aina ajatteli vain mitä on tulossa, mikä ihana vuosi edessä! Siinä on kiteytettynä ero nuoruuden ja ikääntymisen. Mitä on vielä jäljellä ja mitä on edessä päin?
Soitin aattona 93-vuotiaalle isoäidilleni. Kiitollisena jokaisesta eletystä päivästä hän on tyytyväinen tähän hetkeen siksi, että ei ole kipuja ja nukkuu hyvin. Viimeisissä toiveissa on vain se, että saisi kuolla kotona. Siis miksi vouhkata turhasta ihmispolo? Eläkäämme tässä ja nyt. Onni ei tule turhan juoksemalla. Ei se tule.
Uutena vuotena kutsuin meidät ystävättärelle juhlimaan. Syvässä ystävyyssuhteessamme on ollut hienoinen ryppy. Nyt rypyt on selvitetty ja toivottavasti saamme toisemme takaisin. Ehkä me tarvitsimme tämän. Sillä hyväkään ystävyyttä ei pidä koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Olen onnellinen tapahtuneesta käänteestä ja kiitän luojaani. Kiva mennä juhlimaan. Kiva olla yhdessä. Kiva, kiva.
Huomenna voisi hyökätä Aleilemaan. Olisi tarvetta ulkoiluasusteille. Sellaiselle, millä voi lasketella ja muuten vain ulkoilla. Näyttää tämä talvi olevan totista totta ja ihan kevyessä topassa ei enää tarkene. Hermothan siellä menee, tiedän sen kokemuksesta. Tormakkaasti lähden taistoon, mutta fobiat mahottomille ihmismassoille saavat minut valtaansa. Ei kestä, ei kykene ryysäilee. Jos hyvin käy, olen huomenna onnellinen uuden toppa-asun omistaja...
Kiitos Joulu, kiitos pukki ja enkelit.
Kiitos kiristävät kilot ja elämän ilot. Etiäpäin mennään, huomenna on pouta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti