Joku taas herättelee. Kello on vasta 04.23 Kivakivakivakiva helevetin kiva!
On hieman huono olo. Ylen syönyt tai juonut. Tai molemmat. Viime yönä heräsin kyllä myös huonoilemaan. Pumppu hakkaa.... Ei helvetti, nyt loppuu tää valitus! Antaa hakkaa vaan, minä hakkaan takas ja yrjööööööön! Kohta. Yök!
Eilen illalla oli Glub de la Gurmeen aika. Vietiin poijat perinteikkääseen ja maailman vanhimpaan Venäjän ulkopuolella toimivaan ravintolaan Bellevueen. Anti oli pettämätön, joskin tarjoilussa olisi tällä kertaa ollut parantamisen varaa. Johtuneeko kuppilan kiireestä vai oliko tarjoilijalla "huono päivä." Eni vei, se ei saisi näkyä, eikä tuntua minun täydellisessä ravintolaillallisessa. Siitä isot miinukset, mutta ruokahan oli pettämätöntä ja ajoittain erittäinkin makusteltavaa. Ensin kohtimme maljat jälleennäkemisen riemulle ja nautittiin lasilliset venäläistä kuohuvaa. Laskussa lukee Igristoje 12 cl. (kyselin, mutta ei kuulemma saisi suomi alkosta. ) Jos kohtaat matkallasi moisen putelin, suosittelen pikaisesti tyhjentämään sen. Jäin kaipaamaan sitä helmeilevää hyväilyä....
Nautin alkuruuaksi lammaspelmenit, sairaan hyvä valkkari Manchard.
Pääruokana, Kievin kana ( perinteikäs ja ah, niin mehvä!) kupillisella hyvää punaista juomaa. Jälkiruokana sitruunatorttua, espressot ja asiaan kuuluvat calvadokset.
Ilta oli hauska ja nautinnollinen. Harmillisesti aikataulullisten kiireiden vuoksi Glubi vetäytyy hamaan tulevaisuuteen, mutta me emme unohda gurmee hetkiä ja vannommekin niiden nimeen.
Vaikka tarjoilu ei ollut ihan kohdallaan ja ruokaa joutuikin odottelemaan, voin kuitenkin kokemuksena suositella. Ravintolan menneiden aikojen tuulahdus tuntuu jopa raikkaalle vaihtelulle tähän trendien ilotulitukseen. Hupsahdus veli venäläistä ja Marsalkka Mannerheimin levotonta sielua. Siellä hän minua silmäili, vastapäisessä pöydässään. Maljansa kohotti. Kiva.
Helsingissä on avattu montakin uutta tutustumisen arvoista ruokailukeidasta. Pitänee pakata ukko käsilaukkuun ja retkeillä kaksin. Nauttia ja makustella, on se tuo syöminen niiiiiiin ihanaa. Tämä tupakoimattomuus on herättänyt henkiin kärsineet makuaistini. Ihan tosi. Välillä tuntuu, että lähtee taju tästä makujen sinfoniasta. Varsinkin tämä viinin ja leivän risteytyminen. Yhtyminen. Huikeeta seikkailua. Kiitos myös siitä. Hyvä minä.
Liekkö näiden lukuisten kokkiohjelmien ansiota, mutta olemme alkaneet tiimi työskennellä yhteisen aterian eteen. Ihan tarkkaan mietitään mitä syödään, milloin syödään, mitä ostetaan ja mitä halutaan. Esimerkiksi perjantaina ( huom! duunin jälkeen!) pantiin pystyyn kokkisota tai sokkokokki what ever kokki. Siinäpä näppärästi pyöräytettiin täytetyt paprikat, vihanneshöystöt ja uunipasteijat. Aikaa tähän sotkuiluun meni tasan 45 minuuttia ja siihen ruokittiin, kusetettiin ja paskotettiin pikku koira. Huikee suoritus ja aterian viimeisteli lasillinen jääkaappi kylmää ranskalaista valkomaviiniä ( Wolfberger Riesling-Pinot Gris 2009.) Laitas nimi muistiin, voin suositella. Kevyen soljuva, rakkauttasi huuhteleva kokemus. Ei jätä sinua unholaan, sytyttää sinut kukkimaan. Ja hei, tää kaikki oli jumalauta vain arkista kauraa.
Mitäs meillä on tänään? Isona pyhänä isien päivänä. Noh, se on taas eri juttu se..... Meillä on Lindsrtömin pihviä.... Ei jaksa nyt.....
Pitäisi kai mennä yrittämään unetusta. Tässä on heti jo kaksikin erhettä. Mennä ja yrittää. Unohda uni. Keittäisinkö kahvit? Hyvä idea. Pistänkin pannun porisemaan. Mitä ihmettä, eihän sitä panna pannua porisemaan. Keitin keittämään. Eli panen siis keittimen keittämään. Pannun porisemaan kuulostaa vain paremmalle. Näin ajat muuttuvat, Martta hyvä. Silloin ennen vanhaan kaikki oli niin paljon paremmin. Ja minä kaunis. Ja nuori. Ja ihana. Ja, ja, ja, ja....
Keittimeni kohisee, narisee ja liruttaa kuin eturauhasvaivoistaan kärsivä entinen nuori. Mokkaileva tuoksu pelmahtaa mustaan ja kiiltävään keittiööni. On aamun taika. Mun aika. Olen adjektoitunut Pågensin paska kaneli giflareihin. Eli suomeksi korvapuusteihin. Ennen vanhaan mun addut oli seksi, viina, rööki ja huumeet. Nykyään siis korvapuustit. Ei paha, vai?
Hih, nyt mua naurattaa. Ennen vanhaan siis ENNEN VANHAAN mä tulin tähän aikaan tanssiruokaloista tuhannen tuppi humalassa. Kanaista munaa pannulla paistelin tai munaista kanaa sängyssäni lämmittelin. Voi niitä aikoja! Silloin sitä tunsi elävänsä. Nyt elää vain tuntevansa. Oli ne aikoja ne. Kultapölyä ja muutakin himmeetä kiiltoa. Oih.....
Tunnen kuinka kofeiini syöksyilee suonistossani. Onko sydämeni vielä unessa, alkaisitko jytkyttää? Häh? Vaikuttaakohan eiliset runsaat salpaajat vieläkin vai loppuuko se lyöminen? Ai niin, nappasin nukkumaan mennessä tasoittavat ja eihän siitä ole aikaakaan. Nythän on yö, aamuyö vai aamu. Vanhan ihmisen aamu. Päivä. Aamupäivä. Hitto. Olkoon mikä on. Pimiää on kuin tuhnerossa. Tule unijukka. Tule ja pane mua! Tuli mieleen se Kikka. Sukkula venuuksen Kikka. Kuoli aika nuorena. Olikohan sillä sydän peräisiä ongelmia? Taisi läträtä viinasten kanssa ja pilleritikin maistui. Oliko peräti masentunut? Voi Kikka, voi Kikka.
Kyllä minun nyt täytyy poistua takavasempaan. Onneksi on pyhä. Me saamme lepoa ja rauhaa. Tiesitkö, että Isäinpäivä voi olla myös ahdistava päivä? Onnea kaikille isukoille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti