Lokki

Hirvee moka! Kyllä mua nyt hävettää!

Olin ostamassa Eero Aarnion Liekki valaisinta ja mulle ressukalle selvisi, että ko. valaisimen on suunnitellut Yki Nummi!!!! En tiedä, mistä olen moisen päähäni saanut, mutta mielestäni valaisimen on kyllä suunnitellut edell. mainittu. Ai kauheeta, hyvä, että en alkanut jo myyjän kans väittelee asiasta. No, joka päivä oppii jotakin uutta.... Mun piti köyhäillä, mutta nyt lamppu oli sataegee halvemmalla, niin menkööt se köyhäilystä. Hirvee säästö! Kannatti.

Viikonloppu on kääntynyt su-ehtooseen. Kakut kypsyy uunissa ja mulla semisti kyllästynyt olo. Tätä samaa, samaa, samaa rataa. Älä valita!

Yritin piristää eilen itseäni ja elämää juhlallisella illallisella. Annoin myös itselleni luvan nauttia hieman hapokasta. Ei tätä kestä selvin päin.

Tein monta pientä ruokaa ja katoin pöydän nätisti. Hetken siinä jopa lallattelin. Illalla syötiin seuraavaa.

- Itse graavattu merilohi, keitetyt perunat.

- Tzatziki.

- Parmankinkkua, hunajameloni.

- Artisokansydämiä.

- Tomaattimaksamakkara.

- Mätiä.

- Herkkutattirisotto.

- Kolmen lajin juustotarjotin.

- Moniviljapatonki.

Jälkiruokana espresso ja joulutorttuja. Olipa ihanaa ja tulikin syötyä ihan liikaa. Pienessä ruokahumalassa meni koko ilta, viinillähän ei ollut mitään tekemistä. Alkudrinkkinä pari pientä pulloa Cavaa ja ruokajuomana valko/punaviini. Ihan piti tortun kaveriksi myös jälkiruokaviini nauttia. En tiedä, mutta aamulla heräsin jotenkin rennompana. Onko osuutta alkoholin vai kuvittelinko vain? Kyllä se ihmistä rentouttaa, Patte on tietysti eri mieltä ja alkoholistia minusta tekee. Hui, hai tehkööt!

Mutta tupakkia teki mieli! Ihan vietävästi, voi helkutti sentään. Se oli jo viittä vaille sortuminen. Onneksi mulla ei ole röökiä himassa! Nyt olen vahva ja ylpeä itsestäni. Mutta tämä on osoitus siitä, kuinka heikoilla jäillä asian kanssa ollaan. Huh!

Yritin tänään avata rakentavaa keskustelua elämänkumppanin kanssa. Ei oikein ottanut keskustelut tulta. Olen miettinyt ankarasti elämää taakse ja eteen. Jossakin taitto eli kääntövaiheessa ollaan. Patten mielestä valitan joka jumalan syksy samaa asiaa. Paskaa. Keskustele siinä nyt sitten unelmiesi saavuttamisesta ja elämän mielekkyydestä. Miehän olen tehnyt mielessäni listaa siitä, mitkä ovat vaihtoehdot ja tavoitteet. Mistä sitä ihminen voi tietää, että tekee oikeita ratkaisuja? Ei mistään! Riskillä mennään....

On minulla useitakin vaihtoehtoja. Eikä nämä nyt tarkoita, että elämä on laitettava sekaisin ja uusiksi ihan vain siksi, että niin kuuluu tehdä. Kysymyshän on vain siitä, että onko Jeppe onnellinen? Ja jos ei ole, niin miksi ei ole? Mitä onni on? Kauheeta, mun pää räjähtää....

Olen päässyt niin pitkälle, että olen rehellinen itselleni. Sitä kaikkea en voi täällä tunnustaa, mennään jo niin henkilökohtaisille alueille. Mutta systeemi on siis ihan tämä perinteinen. Mustaa valkoiselle piirtämään hyvää ja huonoa mun elämässä. M I N U N E L Ä M Ä S S Ä!!!

MinäMinäMinäMinä!!!!!!

Paljastan ensimmäisen askeleen, minkä olenkin jo ottanut. Haluan psykoterapiaan. Juu, ei mikään yllätys, sillä onhan se niin trendikästä!

Otin tänään yhteyttä yhteen tuttuun terapeuttiin ja tein kyselyn, josko hän voisi suositella jotakin, ketäkin.

Siitä se lähtee, lapsuuden paskaa on paljon haudattu liian syvälle ja ehkäpä pääsen jäsentelemään elämääni. Kun kerron, että pitää saada aikaan muutosta, en suinkaan aio tehdä sitä hötkyilemällä. Mietin asioita tarkkaan ja yritän saada niihin monta eri näkökulmaa. Tämän ikäisenä alkaa jo ymmärtää, että näitä kyseenalaistamisia ei hoideta tuosta vain. Niissä on paljon kipua, niitä pitää rauhassa työstää ja antaa asioille aikansa. Minulle niin vierasta, mutta yritän.... Tässä askel yksi kohti tyydyttävämpää elämää.

Kuinka se oikein menee, pitää olla perusteet kunnossa, että voit sille rakentaa? Onko minun pohjarakenteissa heikkouksia ja alan nyt hajoilemaan. Kuinka ne kulissit ovat kestäneet tänne asti? No huh, eipäs taas mennä liiaksi melodraaman puolelle. Tip, tap, tipe, tipe, tap!

Katselin välillä sunnuntai-illan tanssi ohjelmat. Olen varmaan aikaisemminkin jo todennut, siinä on viihdettä parhaimmillaan. Miksi olen koko ajan itku silmässä kun katson tanssia? Johtuuko se lapsuuden traumaattisista tanssiharraste kokemuksista? Minun lupaava tanssijaurani tyssäsi Kuopion tanhuajissa siihen, kun en saanut kansallispukua. Meillä oli ensimmäinen keikka ja kaikilla muilla oli puvut. Minä sain hävetä ja kärsiä tavallisissa asusteissa. Siihen loppu mun tanhut. Ties mikä olisin, ihan huippu? Mutta joo, tanssi koskettaa syvältä. Siinä on jotakin niin kaunista ja taian omaista. Hienoa, hienoa.

Tän päivän hesarissa oli vuokrattavana rantakahvila Lohjalta. En enää nykyään lue mitään tuollaisia ilmoituksia, mutta joku laittoi tänään lukemaan. Lohjan kaupunki vuokraa ko. kohteen ja tiedän paikan ja tunnelman. Ei paha. Minullahan on ollut unelma kahvilan pitämisestä. Juuri tuollainen kiva, kesäinen rantakaffila!

Siinäpä olisi elämän muutosta. Taitaa vain olla, että perustaisinpa vaikka kokonaisen kahvilaketjun, niin ei se minun ongelmia muuta. Itseäsi et pakoon pääse. Ne on ne perustukset, mitkä pitää kuntoon laittaa. Sitten leikitään kahvilan tätiä ja setää. Mutta unelmia on oltava!

Hetken jo meinasin valittaa tätä väsymyksen määrää, mutta kellohan onkin jo 23.30. Noin niin kuin oikeesti. Aina pitää olla helvetti siirtelemässä, menee pieni ihminen sekaisin. Viikko tässä hurahtaa ennen kuin on tottunut uusiin aikatauluihin. Ihan turhaa. Nyt punkkaan ja toivotaan, että huomenna on lääkitys kohdillaan. Jaksaa alkaa tätä elämää.