Huomentaaaaa! Mie nukuin yheksään! Ihanaa, harvinaista herkkua. Olo on levännyt ja onnellinen kuin pikkuvauvalla. On vaihdettu kuivat, syötetty, juotettu ja nukutettu. Onnellista juu... Aamu on valjennut yhtä kauniisti kuin edeltävätkin. Aurinko jatkaa hymyilyään.
Olin eilen illan yksin mökillä. Patte piipahti kaupungissa, vei ystävättäreni kotiin. Hetken oli outo hiljaisuus ja yksinäisyys, mutta sitten otin siitä nautinnon irti. Revittelin varsin hurjasti, kuuntelin/katselin tangomarkkinoiden finaalin ja otin "kauneussuihkun." Tein sun seitsemänkymmentä naamioo ja kuorintaa. On jäänyt hoitelut vähemmälle viime aikoina ja nyt oli antoisaa paneutua itseensä, ja auringon rypistämään ihoonsa. Lämmittelin jääkaapista tähteitä ja menin sieltä missä aita on matalin. Kohtasin upeita taivasilmiöitä (kts. kuva) Jumala puhutteli minua. Ilta oli harras, ei mitenkään vaatimaton.
Edessä taas yksi päivä käytettävänä. Kuinka sen käyttäisin? Tai jos jättäisin käyttämättä? Ottaisin talteen tämän kesäisen päivien hehkun. Ja kun sydämessäni asuu suru ja murhe, sen sieltä esiin kaivaisin. Sillä lohtua saisin ja valoa elämään. Voih, olisipa se niin käytännöllistä ja lohduttavaa. Niin teen.
Tässä lomalaisen päiväohjelma, joka ei tee yhtään mitään.
Aamuhetki tässä ja nyt. Terdellä bloggaus. Menee kivasti parikin tuntia. Siirtyminen takaisin vaaka-asentoon vaihtoehtoisesti sänky tai riippukeinu. Kevyttä lehtien lueskelua. Vasta sitten nautitaan aamiainen.
Olemme jo iltapäivässä, jolloin on niin kuuma, että kykenee juuri ja juuri tuijottelemaan varjosta järvelle tai suorittamaan muutaman hassun kotitaloustehtävän. Varjon saavutettua riippukeinun, voikin mennä sinne hetkeksi loikoilemaan. Kello 16 jälkeen heitän viimeisetkin ahdistavat vaatekappaleet nurkkaan ja aloitan armottoman hulahulatanssin. No ei, siirrän ruhoni laiturin nokkaan ja otan aurinkoa. Silloin se ei enää paista polttavasti, mutta antaa kivasti väriä. Parhaimmillaan siinä saattaa ottaa kevyet nokoset. Tokkuraisena palaan tähän todellisuuteen ja alan nauttia illasta.
Iltaohjelma riippuu siitä, kuka "tytöistä" on ottanut ohjakset käsiin. Martta, tuo sotilaallinen ohjus, laittaa paikat järjestykseen ja pyöräyttää kotiruokaa perheelle. Marketta, tuo hemaiseva kesänkukkanen, jäähdyttelee viiniä ja suunnittelee illan kattauksen. Mummo, tuo ihmiskunnan viimeinen toivo, keittää yrttiteen ja venyttelee päivän rasitukset pois. Siinä mitä monipuolisin iltaohjelma ja vain herra yksin tietää millä kaavalla milloinkin mennään. Elämässä pitää olla äksöniä....
Tämä rauha ja ihana kadotus loppuu hetkeksi. Huomenna on heti aamusta tiedossa siirtymisiä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan, olisi ollut tarkoitus viettää yksi yö kaupungissa, mutta tällä helteellä se ei ole mahdollista. Joten suuntaamme aikaisin maanantai-aamuna kaupunkiin vaihtamaan matkalaukut ja hoitamaan postit/laskut. Hyi, kun minua alkaa ahdistaa!
Kun on unohtunut tänne herran rauhaan, on vaikea lähteä. Ei halua. Ulkopuolinen maailma pelottaa. Kaikki nuo ihmiskunnan säälimättömät vaatimukset tuntuvat ylivoimaisille ponnistuksille. Onko minun pakko? Eikö voisi vain jäädä? Nauttia....
Ei voi! Minun on lähdettävä, niin kuin aikoinaan evakot Karjalasta. Jätän maani, jätän linnani. Jätän jopa jääkylmän Fresitapulloni. Voi näitä aikoja, tuskaa ja kurjuutta.
Kuopio. Tuo kalakukkojen ja Marttojen luvattu kaupunki. Syntymäni suuri ihme ottaa minut lämpimästi ja avosylin vastaan. Sinne päästyäni, siellä on aina hauskoo ja mukavoo. Järjellistä aktiviteettia ja tunnetason läikähdyksiä. On tietenkin kiva nähdä sukulaisia. Minä mustalammas, outo lintu etelästä. En kuulu sinne, enkä tänne. Kuulun tänne ja sinne.
Onneksi meillä on siellä pieni paratiisi. Ystäväni vanhempien mökki odottaa jo kutsuvasti. Rantasauna lämpiää ja kenties siika jo savustuu. Maisema on tuttu jo vuosikymmenten takaa ja siellä on vietetty niin surut, kuin ihanat ilot. Toinen kotini.
Tämä onkin viimeinen kesä, kun siellä saamme nauttia. Hetki on ainutlaatuinen. Paikka on myynnissä....
Voisi kai tulkita, että en ole erityisen sukurakas ihminen? Käyn kerran kesässä ja se minulle riittäneen. On aina ihana tavata rakkaita, mutta minä kun olen sitä mieltä, että viime kädessä ihminen on täällä yksin. Yksin me tulemme ja yksin me lähdemme....
Kuopijooo! Tiältä ollaan tulossa! Pikku vinkki. Jos kesälomamatkasi eksyy sinne, mene torille ja osta Hanna Partasen lihapiirakka ja possumunkki. Sairaan rasvasta ja ihan helvetin hyvää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti