Tänään lähdetään matkoille! Toteutamme moni vuotisen idean ja teemme turistimatkan Helsinkiin. Kaksi päivää kestävä matka sisältää vierailun Suomen Linnassa, kaupunki kiertoajelun pikku junalla. Ruokailun hyvässä ravintolassa, illalla sinkkuelämää leffa ja kiireetöntä maleksimista kaupungilla. Viipyilyä terassilla ja hieman shoppailua. Yritän saada ajan myös huomiseksi kokovartalo hierontaan. Hyvä idea, eikö totta?
Mökkielämä on antanut kaikkensa ja nyt tämä tyttö kaipaa jo ihmisvilinää. Hyvä merkki, en pelkää ihmisiä, en kammoa meteliä, enkä ärsyynny ruuhkista. Olen levännyt. Olen noussut kuolleista! Olen elossa!
Tämähän on kuin hienossa ravintolassa, tuumasi anoppi ja mussutti tyytyväisenä miniän loihtimaa ateria kokonaisuutta. Tosin, tietämättään, että olen miniä. Näistä asioista ei puhuta. Ja onko se niinkään tarpeellista. Kaikki tarvittava tiedetään ja se riittänee...
Päivä oli onnistunut, pieniltä itkuilta ei vältytty, mutta sekin oli vain hyvä. Keventävä varmaan.
Myös kokki itse oli suhteellisen tyytyväinen ateriaan. Ja se on jo paljon se. Mansikkakakku olisi kaivannut hieman raikkautta, mutta sitä eivät vieraat huomanneet.
Kahdeksan henkilön kolmen lajin dinneri vie kyllä mehut. Loppuilta menikin riippukeinussa makoillessa ja jälkiä siivotessa. Mutta oli kiva leikkiä hienosto ravintolaa.
Ihanaa kun ilma on vähän viileämpi. Jaksaa olla energisempi. Ylitän tänäänkin itseni ja kepitän mökkitien aamiaiseksi. Lähtee päivä hyvin käyntiin. Hurahtaa vain.... Krhaaaaaa!
Olin ollut taas levoton viime yönä. Kovasti olin juttua heittänyt. Mikähän se pistää yölläkin seurustelemaan? Levoton sielu vaeltaa....
Nyt jo, tuolla takaraivossa on hienoinen menettämisen pelko. Tietää, että tämä ihanuus alkaa kohta olla lopuillaan. Ei pitäisi ajatella. Pitäisi elää hetkessä. Ei murehtia mennyttä, vaan suunnata katse tulevaisuuteen ja uusiin lomiin. Näitä tulee ja menee. Vain läski on ikuista.
Suuntaan katseeni ja säilytän tätä energiaani syyskuulle. Silloin sitä tarvitaan. Jos yhtään muistat, niin edessä on tämä elämäntapa kokeilu. Todellakin. Kokeilu. Tämä oli kokeilu. Tupakoinnin lopetus ja alkoholiton elämäntapa. Jumalani, luojani ja kaikki pyhät ja pyhättömät henget! Rukoilen teiltä voimia ja armoa. Kestävyyttä kestämään.
Matka päätöksestä tähän päivään on ollut henkistä valmentautumista. Olen antanut ajatuksia alitajunnalleni ja kerännyt rohkeutta, voimaa toteuttaa se. Paljon hienoja sanoja, mutta onko niistä mihinkään. Hädän hetkellä. Sillä hetkellä, kun viinapeikko ja nikotiininarttu yrittävät tehdä minusta heikon? Voimaa, tarvitaan paljon VOIMAA!!!!!
Juuri nyt, kahvi ja rööki maistuvat niin taivaallisen hyvälle. Menettämisen pelkoako ne maistuvat? Otetaan ihan rauhallinen asenne ja nautitaan nyt. Ajatusmaailma on vain muutettava ja se nautinto on tultava itsestä. Sieltä suloisesta sisälmyksestä, mitä pieni pääni, suuri sieluni kantaa ja viljelee.
Olen lievästi järkyttynyt tästä sienettömyydestä. Täällä kuumassa etelässä, nuo luomakunnan kruunupäät kärsivät hirvittävästä kuivuudesta. Ne eivät ole uskaltaneet nostaa pieniä lakkejaan, hulppeita helttojaan kohti päivän valoa. Polttavaa janoa kärsivät, eivätkä ole halukkaita jatkamaan elämän kiertokulkua nälkäisissä suolistoissamme. Olin niin ajatellut, että syksymme pelastus on satumainen sienimetsä. Se olisi auttanut minua tässä henkilökohtaisessa sodassa riippuvuuksiani vastaan. Metsässä on voimaa, jota me tarvitsemme. Siksi rukoilen joka iltaisessa palaverissani Herraamme, meidän luojamme. Pyhä kolminaisuus, teidän armonne, antakee vettä poloisille! Pelastakaa elämä! Tai pelastakaa edes sienet!
Mökin kukkaset rehottavat runsaina ja täyteläisenä. Joka iltainen kastelu ja hellä huolenpito, ovat antaneet niille Rembrantin runsauden. Ne ovat kuin pieniä maalauksia. Tai suuria. Millaista taidetta Rembrantti teki? Oliko ne runsaita ja värikylläisiä. Rembrantin rehevät naiset.... Muistanko oikein..... Tuo kuulostaa vain niin hyvälle....
Enivei, maisema tässä terassilla on kukkainen ja kaunis. Silmiä hivelevä. Ikuisena esteetikkona nautin tästä joka aamuisesta taidenäyttelystä. Ei tässä luonnon muovaamassa maisemassakaan mitään vikaa ole. Mutta ilman näitä kätemme hedelmiä, pieniä väriläiskiä, olisi tunnelma lievästi väritön. Nautin taas.
Nyt vastarannalla ui mies. Meidän rannalla! Nähtyäni hänet ensimmäistä kertaa, piti ottaa kiikarit avuksi. Hetken jo luulin, että siellä pulikoi joku iso ja mahtava metsän eläin. Pettymykseni määrä oli suuri, tajutessani vain ihmisen. Olisi hienoa, jos olisin nähnyt karhun uimassa tai ilveksen. Niitäkin on täällä nähty. Viime syksynä ystäväni, armoitettu luontokuvaaja, tallensi uintimatkalla olevan ilvespesueen videolle. Totta! Emo ja kolme poikasta uiskentelivat aamu-usvassa vastarannalta tänne. Kuva oli harvinainen ja mykistävä. Olisi hienoa nähdä sellainen. Menisi tuo ukkörähjä omaan rantaansa pulikoimaan. Aamurauhani pilaamasta. Heitänkö kahvikupilla..... Kops!
Helsinki täältä tullaaaaaan!!!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti